keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ikiroutaa ja idiomeja.

Eilen sohvanpohjalla maatessani katselin toisella silmälasin puolikkaalla teeveeseetä ja toisella puolikkaalla pälyilin kasaa keitto- ja muita kirjoja. Pitäsi käväistä kirjastossa jälleen ja taas. Se oli noin päällimmäisenä mielessä. Teeveesee suolsi joitain vähä-älyisiä mainospätkiä ja nehän ovat minulle suorastaan taivaanmannaa ulukomuankielisten ruokaohjelmien ohella. Kyllä, kyttää mainosten sanomaa, rakennetta ja kontekstia, jossa tuote tai mielellään mielikuva tuotteen käyttäjästä esitetään. Samoin salavihaisesti tiiraan näitä ruokaohjelmien käännöksiä, kuten toinen lukijoistani ehkä muistaa. Molemmissa on hassuuksia ihan ääneennauramista varten.

Yön yli nukuskeltuani, nimenomaan, näin aamukahvin korvalla jyrähti käsinkosketeltavasti mieleen, että ravitsemusgenressä voisi ollakin ihan aiheita mainosnikkarille a-kirjaimesta tajun tuolle puolen. Mikä ettei! Näin jo itseni palaverissa tyhjän pöydän, fläppitaulun, videotykin ja uneliaan, mutta vaivaisesti innokkaan porukan kera. Kahveeta tarjoillaan ja oheistuotteita myös. Porukka on kuin maansa myynyt ja rahansa juonut. No, mielikuvitteluni katkesi komeasti siihen, että keittokirjallisuuspino sortui naamalle. Olin kuvitelmassani päässyt jo melko hienosti pitkälle, eli saanut aikaan jonkinsortin kuhinaa eväspolitiikan parissa. Ja suutakin kuivasi, ryhdyin sohvapöydällä nököttävään kylmään kahviin. Siitä aatos jaloin konttasi etiäpäin ja muistin äkisti, että esimerkiksi minun puutteellisessa lapsuudessani ei myyty kylmää kahvia pullossa, riisipuuroa valmisastiassa eikä edes jääteetä tetrassa. Ensimmäiset mehutetratkin olivat ihmettelyn kohteena, ne kolmikulmaiset.

Tämän oivalluksen jälkeen tulin jälleen kiihtyvällä vauhdilla maanpinnan läpi ja totesin, että meille myydään enemmän mielikuvia, kuin todellista tietoa. Todellisen tiedon kanssa on kyllä vähän niinsun näinsun. Se tuppaa olemaan pölisevän kuivaa, ratisevan ja natisevan asiallista eikä se sisällä huumoria missään muodossa. Siltä menisi uskottavuus, jos huumorin kaapua soviteltaisi asiapitoisen aineksen niskaan. Kuten oletten huomanneet, eihän minuakaan kukaan usko, jos sanon, että kaalissa on enemmän askorbiinihappoa kuin appelsiinissa, ja siksi kaali on kateudesta vihreänä tuota etelän aurinkoista hetelmää kohtaan, kun appelsiini on ulukomualainen. Kohta on joku väittämässä vastaan, että eipäs, appelsiinissa on c-vitamiinia eikä askorbiinihappoa, kaalissasi viiraa.

Mitä mielikuvamarkkinoihin tulee, niihin liittyy "hyvännäköisiä" kuvia tai timmissä kondiksessa olevia inehmoja enemmän kuin olympialaisen kisailun loppuhuipennuksessa. Että kun teet niinsun näinsun niin pelastat nahkasi ja maailman. Veivaat vaan apinaharjoituksia ja petyt joka kerta, kun joko näet tuotoksesi tai katsot peiliin. Toki kaikella kunnioituksella markkinointi-immeisten sankkaa joukkoa kohtaan, mutta ajoittain ilmankossuapännii. Tämän voisi mielestäni kyllä siirtää ravintopuolellekin. Ammattikuvaajaa vaan kehiin ja kuvankäsittelijää eritoten! Enkä nyt tarkoita, että kymppikuvan hypistely albuminlehdellä tekee kuvankäsittelyn huippunimen tavallisesta perheen pienimmästä. Peräänkuulutan taas sitä maalaisjärjenhäivää, joka tuntuu ainakin virallisen totuuden vaalijoilta ja virkamieskunnan parhaimmistolta unohtuneen tyyten.

Tässäpä olikin oivallinen aasinsilta. Millähän vimmatun opilla sitä saisi virkamieskunnan tajuamaan, että uhkakuvien maalailun sijasta voisivat tulla lähemmäs meitä tavallisia ihmisiä. Eikä peljätellä maidon bakteereista. Muistelisin, että joskus aikoinaan, kun yksittäislitroihin pakattua maitoa suunniteltiin myyntiin, niin irtomaidosta oikeasti saattoi saada koleran tai muun "hauskan" taudin. Siinä ei riemulla ollut rajaa, kun oltiin vielä potta- ja ulkohuussikulttuurivaltaisessa Suomessa. Laskiämpäriä raahasivat lapsetkin ja roiskaisivat tunkiolle niin, että -noh- roiskui. Kyllähän siinä leviämistä tapahtui. Juu.

Viemäreistä osa virtaili kivasti ojissa. Lapsuudenmaisemaanikin kuului Paskaoja, jolla oli kyllä virallinenkin nimi, muttei sitä kukaan käyttänyt. Se tuoksahteli kauniina kesäpäivänä jännittävälle, sinne ei pitänyt lapsi-ihmisen mennä putoamaan eikä sieltä voinut ottaa kuin hätätilassa kasteluvettä. Kevätaikaan leijaili herkkä lokakaivon lemu sen vaiheilla. Nyt viemärit on jemmattu pois näkösältä, luonnollisista tarpeista ei kukaan puhu ääneen eikä naisillakaan ole kuukautisvuotoa oikean värisenä. Mikäli markkinointia on uskominen. Että kyllä hygieniassa on tultu parempaan päin, jopa maatiloilla. Ennen navettaan sai kuka hyvänsä lompsia missä tahansa vetimissä. Nyt tulee toppi heti rappusilla. Pitää desinfioitua ja vaihtaa vaatteet tai ainakin pukea ylle kertishaalari. Eikä äpyleihin mennä tutustumaan kovastiläheltä. Kuningatarmaisesti vaan viittilöidään, että heippa vaan, Mansikki. Raakamaitoa pitäisi minun(kin) mielestäni maanilveiljän voida myydä suoraan halullisille sieluille. Näytelistat vaan niitillä vaneriin, että kas, puhasta olj viimekin erässä maeto. Meijeristi on sen tuollaviisin mittaroinut.

Sama koskee tätä tilateurastusta. Itken verta joka kerran, kun uutinen kertoo, että eivaansaa myydä sitä herrrrrkkulammasta tai kotipotsia eikä juottovasikkaa suoraan tilan omasta aitasta. Tai tuskin enää kenelläkäään on aitassa lihatiinuja, joissa on kannen päällä emännännostettava kivi ja sisällä lihat rutkasti suolattuna ja salpietaroituina. Vaan eiköhän nykypäivänä ole jo kylmiöt. Ja sinä ääliö, joka väität, että tilateurastaminen on silkkaa eläinrääkkäystä, minä näytän esimerkin. Kattele vaikka Tanskalaista Maanjussia, siinä taannoin näytettiin, kuinka läksi vuohelta henki ja elämä. Tosin veri meni hukkaan, siitä olisi jussi jonkin pölsen kyllä valmistanut. Olisi minullakin ollut hyvä resetti. Niin nopeasti kävi: naulapyssyllä ottaan ja sen jälkeen kurkku auki. So? Kuoli nopeasti ja mistään mitään tietämättä. Ei rääkkäystä. Lihan maku taatusti toinen, kuin tehoteurastetussa. Kun mielestäni se teurastaminen vaikuttaa lihan makuun ehken jopa enemmän, kuin kasvatusmetodit.

ÄÄhhh. Taas minä päädyin paasaamaan ihan muusta, mutta siihenhän sitä oletten jo tottuneet. Eli miksei ravitsemusasioihin vedetä vähän brassaavampaa näkövinkkeliä ja aleta myymään sitä mainonnan keinoin? Sivutuotteena voisi saada vaikka terveemmin elävän kansan, kuin mitä määräys-, sääntely- ja lakipolitikoinnilla voitaisiin ehkä saada. Mainostoimistot joutuisivat kyllä tarkistamaan väitteensä moneen kertaan, ennen kuin voisi julistaa lyhtypylväissä, että tilateurastamot saavat myydä, pikkukanalat munittaa, kaikki muut myydä vihanneksiaan ja marjojaan että maitotilat kaupata sekä viljatiloilta voisi hankkia muita lisäaineita, ilman, että kuolee nurkalle. Väitteen kun pitäisi olla viranomaisen hyväksymä...aha, joo, palataan siis takaisin alkupisteeseen. Taidan mennä juomaan kupillisen kuumaa, kun ajatus pyörii vaan samaa holtitonta rataansa.
Lähetä kommentti