keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Iiik!! Keitossani on kärpänen!

Viime aikoina on koohotettu taas kaikkien arvojen, lisäaineiden ja vaihtoehtoisten ruokien sekä kaiken muun mahdollisen tiimoilta suureen ääneen kaikenlaista. Teeveeseen tarjonta alkaa olla jo suorastaan närkästyttävän hauskaa. Kanavilta valuu lattialle mitä ihmeellisimpiä ohjelmistoja. On kokkauskisaa ja kotikokkia, löytyy ruokalöytöretkeilijää, ahmattia ja mitä kummallisimpiin eväisiin sekoavaa hyyppää. Kaljulla ja ilman.

Vastapainona joutuu tuskailemaan painonpudottajien rääkkäämisen kanssa. Porukka viedään korkeanpaikan leirille jonnekin erämaihin ja laitetaan räähkimään ja hikoamaan kaikin tavoin. Pakolla. Osallistuminen vapaaehtoista. Ihan syömmestä ottaapi! Tahi matkaan tuppaa henkilökohtainen valmentaja, joka kieltää kaiken kivan, hauskan ja herkullisen. Liika on liikaa. Kroppa vaan shokkihoitoon! Ensin poistetaan syömisestä ruoka ja sen jälkeen pitää vielä huhkia kuin heinämies keskiajan inkvisitiokammiota muistuttavassa luolassa, jossa on peilejäkin sinne ja tänne. Ei puutu kuin peukaloruuvi ja synkeäilmeiset kuulustelijat. Siellä vaikeroidaan tunteroinen ja toinenkin. Seuraavana päivänä soitetaan Pekkaniskalle, että olisiko nosturia laittaa tulemaan, että pääsee sängystä ylös. Ja asiantuntija purjehtii jälleen paikalle tyhjentämään jääkaappia. Energiataso laskee niin alas, ettei kissaa kykene sanomaan. Eikä hämähäkkiä, joka pidempi sana, joka istuu piiskurin olkapäällä. On aika iso ja karvainen otus se. Hämähäkki.

Ohjelmien jälkeen lehdet, yleisönosastot ja internet on täynnään väittelyä ja todistelua puolesta ja vastaan. Jokaisesta tulee äkisti asiantuntija. Maalaislääkäristäkin. Vaikka on lääkäri. Kolme kymmenestä ei pysty harrastamaan liikuntaa missään muodossa. Omien sanojensa mukaan. Eipä niin ei. Kaksi työskentelee kuitenkin ruumillisessa työssä ja yksi istuu pyörätuolissa. Neljä vetoaa YK:n ihmisoikeussopimukseen ja haluaa tehdä kuten itse haluaa. Ja viimeiset kolme harrastavatkin liikuntaa kaikkien muiden puolesta. Kalenteri on aikataulutettu minuutilleen heräämisestä nukkumaanmenoon asti. Maanantaisin ennen töihin menoa varhaiszumbaa, kahvitauolla keppijumppaa (muista ostaa Karille uusi kahvikuppi!), ruokatunnilla kolme salaatinlehteen kierrettuä mozzarellanpalaa(aurinkokuivatut tomaatit heitetään pois, kun ovat -hyi- rasvaisia) ja pikalenkki, iltapäiväkahvilla pikanokoset, töistä uimahalliin ja kotiin lämmittämään eineksiä ja syömään valmissalaatti ja kipinkapin kuntosalille ja vielä lopuksi aikuisbalettitunnille. Unen on tultava tasan klo 22.35, viimeistään, jos meinaa ehtiä aamu-uinnille ennen töihin menoa, aamukahvia klo 4.15. Ihmekös jos töissä tulee vähän huteja silloin tällöin. Mutta ei haittaa, kyseessähän on liikuntaa harrastava ahertaja. Joka nukahtelee papereiden päälle.

Huhhuh, tuli hiki ja tenniskyynärpää pelkästä kuvittelemisesta. Sekä hirveitä hallusinaatioita siitä, että orjapiiskuri on ilmestynty kollaamaan jääkaappiani. Ähä! Meilläpä on melko hyvin asiat jääkaapissa. Neljä astetta lämmintä ja ei turhan täynnään. Löytyy juureksia, vihanneksia ja säilykkeitä, hapankaalia ja kurkkuja, sekä klimppi vinhasti hupenevaa ilmakuivattua kinkkua. Juustoa, voita, punaista maitoa, vispikermaa, raejuustoa sekä turkinjugua. Plus avioliiton kautta saadun lisäosani hillot. On siellä kasa maustekastikkeitakin ja avattu etikkapullo. Oliiviöljypääläri, josta otan vähän kerrallaan käyttöön. Edellisessä tarkistuksessa löysin avatun sillipurkin...yök! Lisäainekuutioitakin on varalle. Jos ei työn (??), levon tai muun sairauden takia jaksa keitellä mitään liemiä itse. Liemessähän sitä on aina. Pakkasessa kyllä vaanii eläinten luita ja kalanperkeitä. Että sormet irti jääkaapistani. Juustoihin et ainakaan koske, etkä punaiseen maitoon! Voipaketista puhumattakaan. Hillot voit kyllä viedä. Ainakin tuon viime vuonna vanhaksi menneen aplarimarmelaatin. Joten voit poistua. Kiitos.

Mielikuvituksellani on välillä tapana tehdä tepposia. Kuten äsken, kun tuijotin silmiäni lepuuttaakseni, vastapäistä metsää. Tuossa risteilee kyllä melkoinen määrä sähköpiuhaa ja muuta hauskaa. Toivoisinkin niiden äkkiä joutuvan maanalle. Sähköpiuhojen. Ohi ajavan puolikkaan(rekka-auto, hurhur) uumenista pöllähti jokin valkoinen ja lepatteleva. Ensimmäinen ajatus oli, että kas, kaaliperhonen! Ja hetkeä myöhemmin kalautti todellisuus suoraan palleaan, että halooo!! siellä on vielä toista metriä lunta! Mielikuvitukseni vie kyllä absurdeihinkin päätelmiin elävästä elämästä. Varsinkin sisäisestä elämästä. Useimmiten julkaisukelvottomiin päätelmiin. Olen sorvaillut ideaa, jossa joukkio ihmisiä houkutellaan tekemään uudenlaista luonto-ohjelmaa. Ja perun ajatuksen heti, kun ensimmäinen tekokynsi katkesi. Mielikuvitelmani onkin vähän kieroutunut, koska siinä rääkätään sekä niitä yhden asian ihmisiä, joiden tietotaito on varsin rajoittunutta muodin ja ulkonäön saralle ja niitä, jotka ovat etääntyneet kauas luonnosta ja alkaneet pelastamaan tuotantoeläimiä. En sano, etteikö pelastamista eläimissä piisaisi. Meiltä ihmisiltä pelastamisessa. Useinmiten. Pien- ja kotiteurastamot kunniaan. Perkules.

Ja Iltalehden elinen Varpu sorhaisi komeasti lisäainevelliin oman lusikkansa. Sanoisinko, että ihan aiheesta. Vaikka pyhät lehmät ovat -nooh- pyhiä lehmiä, niin on aika ajoin hyvä muistuttaa että kyllähän se kukkokin munii. Pääsiäiskukko. E-koodiavaimella kun vähän raottaa Pandoran lipasta, niin sitä ei tiedä, mitä sieltä pelmahtaa. Asbestia vaiko natriumkloridia. Pyhä yhdentekevyys onkin sitten juttu sinällään. Kyllähän moni synapsejaan mielellään snapseilla rassaa, muttei ole kuitenkaan ihan saletti, että kannattaako E300:n syöminen raakana. Kun se on E-koodillinen lisäaine. Mitä sitä poraamaan, että lisäaineita lisäaineita, jos ei ole varma mikä on luonnollinen ja mikä luonnoton. Jos ei ole varma, niin olen tolkuttanut, että tee itse. Kokonaan ei noita voi välttääkään, mutta kuormitusta vähentää kyllä.

Tuleivaisuus tulee, oletko valmis?

Kuulen jo kansanjoukkojen saappaiden jyrinää ja iskulauseiden kumua jostain kaukaisuudesta. Einestehtaiden portteja vartioi armeija ja lihatuontanto on mennyt maan alle. Suomeen on perustettu lierofarmeja. Leipäkoneita lojuu hylättyinä kadunkulmissa ja seinänvierillä. Citykaneja ei enää ole, koska kaikki on syöty parempiin suihin. Neljä kaneihin erikoistunutta ravintolaa on sulkenut ovensa. Porsaanliha on väkevästi luomua, villisikaa ja villintynyttä sikaa. Nautaa ei saa, on vain raavasta, vasikkaa, härkää ja lehmää. Nekin jahtiseurueet lahtaavat pelloille ja metsiin. Hirvikanta hupenee olemattomiin ja Ylämaan karja on korvannut porotokat tuntureilla jo ajastaikaa sitten. Euroopan Unioni on hajonnut, tasapaino on palannut sillä kaikki ovat yhtä huonossa jamassa. Nälkää ei nähdä, mutta eipä ole liikojakaan tyrkyllä. Autoja ei ole montaakaan, koska niitä ei kannata valmistaa, kun uusi E10 -bensa on hajottanut useimmat moottorit. Näppärimmät kasailevat uusia moottoreita, mutta bensaa ei meinaa saada mistään. Dieselkäyttöiset kulkevat vihdoinkin oikealla aineella, rypsiöljyllä, joka on todettu kelvottomaksi kaikelle elolliselle ruokitatarkoituksessa.

Metsissä asuu kerjäilijöitä. Kyllä, vaihtokaupalla luonnontuotteita kaupittelevia ihmisiä, joiden pyrkimys takaisin luontoon meni jossakin kohdassa pieleen. Keräilijöistä tulikin kerjäilijöitä. Tapion tanteret eivät tarinneetkaan metsän viljaa yllin kyllin, sauna paloi ja tölliin muuttivat torakat, täit, luteet ja muu pieneliöstö riemusta kiljuen. Isäntäväkikin kiljui. Puusto on kokonaisvaltaista, siis puuta. Puupelloiksi kaupunkilaisten mieltämät metsät ovatkin biotooppeja. On niissä jonkin verran vielä isotooppejakin, kun Sosnovy Bor jyrähti taivaalle inhimillisen erehdyksen vuoksi. Vahtimies väänsi nappulaa, luullessaan vääntävänsa votkapullon korkkia kiinni. Kaupungeissa on ylen rauhallista. Sähköä saadaan rajallisesti ja pimeän sähkön myyntiä on vaikeaa valvoa. Raitiovaunut, junat ja sähköautot seisovat mikä missäkin, ajolangat roikkuva kiskoilla. Tuuli humisee julmasti roskia pyöritellen pitkin katukuiluja. Jossain paukahtaa ovi.

Sen sijaan maaseutu kukoistaa. Hevosten määrä on lisääntynyt viime vuosisadan parhaiden vuosien tasolle ja siitä ohi. Pelloilla viljellään kaikkinaisia juureksia. Lammaskatraat vellovat kesannoilla. Heinämaita raivataan pakettipelloista ahkerasti. Trakehnerista sukeutuu maanjussin toinen traktori. Ruotsinlaivan kokoinen traktori saa olla suuren osan ajasta vähällä käytöllä, jollei tilalla ole viljelyssä rypsiä ja rapsia. Sadosta ei makseta, vaan vaihdetaan biodieseliin. Mutta hetkinen! Onko kukaan havainnut sielunsa silmin yhtään ylipainoista? Jossei lukuun oteta vielä harvakseltaan maaseutua koristavia AIV-säiliöitä. Ja harvoja säilyneitä valokuvia, joissa lihavia on sitäkin enemmän. Niin, missä ovat ylipainoiset? Kyselykierros tuottaa tulokseksi mietiskelyä ja pohdiskelua. "Jaa, saattaisi se tuo Männikön emäntä muistaa, se oli Lahlessa kaupankassana silloin ennen ruokavallankumousta." "Juu, kyllä mä muistan, kun oli niitä lihavia. Niitä on ihan ikävä, kun kaikki on nyt niin samannäköisiäkin...olis jotain mikä erottuis."

Että semmoista mielikuvitukseen tänään.
Lähetä kommentti