maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ilkeästi rempallaan.

Tässä kun on pari viikkoa nähnyt sekalaisia ja -via painajaisia ra-vit-se-mus-te-ra-peu-tis-ta, niin tulin ajatelleeksi, että mikä se on sellainen asia, joka minussa herättää uinuvan perkeleen. Siis sekä minussa että vastapelurissa. Olen huomannut, että ammatti-ihmisissä on eroja. Toiset onnistuvat ja toiset eivät onnistu. Pari tyyppiä selkeästi on kokenut minut jonkinsortin "Marshmallow Man" -tyyppiseksi kummajaiseksi. Marshmallow Man vaappui leffassa Ghostbusters. Kyseisen leffan voisin vilmatiseerata uudelleen, minä vastaan muut. Mutta joku pikku asia käytöksessäni tai tavassani ilmaista itseäni saa toisen osapuolen hyökkyylinjalle.

Sitäkin minä olen pohdiskellut, että minkä vimmatun takia nyt soditaan ruokasotia? Mikä tekee niin herkäksi sen, että ruoka on tavalla tai toisella osallisena uutisointia vähän joka rintamalla. Siinä se tuli taas, rintamalla, selvää sotasanastoa. Minua viisaammat ihmiset bloggailevat sinne ja tänne, kommentoivat ja patoavat kuohuntaa. Minä puolestani nypin niitä paikkoja padosta...ajoittain ahkerammin. En oikein jaksaisi jauhaa lisäaineista ja oikeista aineista puolen puupennin vertaa, mutta kiva noita kirjoituksia on lukea. Ja katsella Ahopellon ruokajuttuja. Teeveeseestä.

Minä tyydyn tässä nyt kuohumaan ja kitisemään syömisen sietämättömyydestä. Sekä syömään. Niin vimmatusti. Ihmisessä on jokin sisäänrakennettu juttu, joku kääntöovisysteemi, että ovi ei aukeakaan normaalisti. Ovi saattaakin aueta molemmista laidoista, alhaalta ylöspäin tai muuten vaan oudosti. Pyöröoven tapaan avautuva ovi mahdollistaa pakomatkan välittömästi. Parin muun avautumismallin kanssa joutuu mietiskelemään hieman enemmän.
Tällä meinaan sitä, että aina eivät kaavan muotoon puristetut asiat ole sille vähemmän kaavamaiselle asialle parhaat. Puhun siis kehosta. Siitä, joka pitää aivot elossa. Lienee niin, että koska ruoka on niin eloojäämiselle oleellinen, että sen kanssa tulee enemmän primitiivireaktioita, kuin minkään muun asian. Rahastakaan ei tapella samaan malliin kuin ruoasta. Ruokaa hallitseva hallitsee muita. Kaupanteko varmasti on alunpitäen alkanut ruoan vaihtamisesta kaverin kanssa. Olen siitä aivan varma!

Sekavien aatosteni keskellä aina silloin tällöin puhkeaa kukkaan erilaisia nuppuja, joista saattaa jopa olla iloakin. Ainakin minulle. Se, mikä on viime kuukausina valjennut, teki minulle erittäin hyvää. Ja se ei ole kaukainen ranta, se. Olen jupissut itsekseni kohtuullisuudesta ja kohtuullistamisesta. Ja nyt on hyvää aikaa ihmetellä sellaista asiaa kuin myrkkyjen poisto kehosta. Jotkut semmoistakin harrastavat, hjoo. Samalla hengittävät pakokaasuista paksua ilmaa ja tunkkaisten kuntosalien erisorttisilla kemikaaleilla vahvistettua ilmaa. Levittelevät kehoonsa kuitenkin rasvaa pintapuolelle, meikit naamaan tahi partavedet sun päiväiset. Työntävät suuhunsa muutakin kuin detoksaamiseen kehiteltyä luumumehua. Voisihan sitä välttää myös näitä pintapuolelta tulevia myrkyllisiä aineita.

Siis mietin myös tätä luontaista ahneuttamme. Ahnehtiminen on minusta niin perustavanlaatuinen ominaisuus, että se ilmenee hienosti muun muassa seisovassa pöydässä ja varsinkin risteilylaivoilla. Siellä hoipertelevat mummot, vaarit ja lapsenlapset täysien lautasten kanssa. Ainoastaan lapset pitävät syömisensä suunnilleen rajoissa. Aikuiset ahtavat maaruunsa kaikkea niin, että siinä jää Adam Richman toiseksi, että heilahtaa. Sillä ruokamäärällä olisi neljäkymmentäluvun lopulla elänyt pari viikkoa! Ja tätä ilmiötä on myös työmaaruokaloissamme. Kun nyt sanon työmaaruokala, niin monelle tulee mieleen raksan raavaa miehet pottumuuseineen ja lenkkimakkaroineen. Ehei, kyseessä ovat nämä kaikensortin sodeksoamikat, jotka vääntävät tuhansien äitien ruoat. Hyvällä voitolla ja halavalla. 


Kyynisyyteni terveystuotteisiin suhtautumisessa on saavuttamassa lakipisteensä. Parin viime vuoden aikana nk. terveysvaikutteisiin ja terveyttä edistäviin tuotteisiin törsäämiseni on alkanut hiipua. Samoin usko. Alkaa usko horjua myös näiden ravinneasioidenkin kanssa. Maailma pelastuu ja kroppa kohenee, pierut pahenee ja saat kolme lottopottia perätysten, kun sotket lautasellesi ja lasiisi juuri näitä rekisteröityjä tuotemerkkejä. Rakkaus on ohi, kuten huomaatte. En enää jaksa häkeltyä maailman parhaiden ja puhtaimpien tuotteiden hurmasta. Päin vastoin: miksi ihmeessä pitää laittaa suuhunsa jotakin, joka ei vain kertakaikkiaan maistu? Tietenkin hypen alussa ja hurmoksen ollessa syvimmillään, sitä pomppaa metrin ilmaan ja huutaa iskulauseita kaikkiin ilmansuuntiin. Mutta sen, mikä nousee ylös, on myös palattava alas. Niin tässäkin käy. Ruokavalion muuttaminen on pitkä ja hankala prosessi, joka toisilta sujuu näppärästi ja toisilta sitten kitsaammin. Kuten minulta.


Olen huomannut tässä itseäni rehellisesti tarkastellessani asioita, jotka tekevät elämästä hirmu jännittävää. Ensinnäkin, inhoan auktoriteettejä ja hallintaa. Ulkopuolelta tulevaa kokemusta, siis sitä, että joku tulee ja kertoo, että kun teet niin näin ja vielä noin, niin kas vain! valaistut ja tulet jumalaksi, jota opetuslapset seuraavat maailman ääriin. Se ei anna oivalluksen ja onnistumisen hyrskäyksiä. Minulle sopii mukavammin se, että on mistä ottaa. Eli ruokavalioiden seisova pöytä. Jos nyt ajattelen itseäni vaikkapa rav...noh, terapeuttina, niin tarjoilisin minulle vaihtoehtoja kokeiltavaksi. Olen ikäväkseni huomannut, että minulle ei oikein sovi tämä Atkinsmalli. Joudun soveltamaan melkoisesti. En myöskään pysty napostelemaan leipää ja sirkushuveja määrättömiä määriä. Eli ruokapöydässä pitää olla makua, muttei makua. Apuva, siis mitä!? Että joudun keräämään ateriani kasvisten ja vähärasvaisen proteiinin ympärille, vältellen siis sekä rasvaa että hiilihydraatteja. Ei onnistu. Ei, kun onnistuu. Alankin taas näin keväimen korvalla tehdä ihmiskokeita itselläni.

Jostain luin pätkän karppaamisesta ruisleipä toisessa kädessä. Oletteko samaa mieltä kanssani siitä, että hiilihydraattien vähentäminen ei ole karppaamista vaan sille olisi pian keksittävä samanlainen yleistävä nimitys. VHH on hyvä, mutta pelkkä kirjainyhdistelmä ei mielestäni kuvaa tyylisuuntaa. Ja kaikki muut tuntuvat ihan liian pitkiltä. Tietenkin on mitä mainioin asia, jos aletaan välttää valkoisia juttuja ruoassa ja sen takia joko sanon, että olen allerginen tai välttelen valkoisia. Usein sanon vain vältteleväni valkoisia. Sekä sokeria että jauhoja että ryynejä ja muita ruoka-aineita. Katsokaapa jolloinkin, mikä kaikki on valkoista. Siihen kuuluu myös maito ja piimä...

Lomakin pukkasi tähän väliin. Teki hyvää. Tosin minulla on nyt itseaiheutettu väsymystila. Totaalinen sellainen. Hallinnoivan entiteetin elämässä tapahtui paljonkin surullisvoittoisia asioita jokin tovi sitten ja sen jälkeen vielä kyttyröi päälle loma, joka meni tehokkaasti avioliiton kautta saadun lisäosan kanssa lähimatkaillessa. Mm. autokorjaamolle ja takaisin. Itärajanpintaakin nuolaistiin, kevyesti. Autolla. Likimmillään rajaa oltiin Miettilässä. Kilauta linkkiä. Törsäsimme siellä oikein huolella ja nyt on mistä sipaista. Vähän tuli ns. puun takaa tämän tilamyymälän olemassaolo. Kiitos tutuille siitä! Nyt on luonnollisesti kasvanutta lihaa, jossa on raviteet kohdallaan. Tilasin netistä myös kassillisen muuta luomua. Toki kotiin kuljetettuna. Eritoten odottelen raakamaitoa. Mutta pelkästään tällähän sitä ei raihnainen raatoni pelastu, että siirtyy mässäilemään luomulla. Testailenpahan vain, että huomaavatko sofistikoituneet makukeräseni eroa luomun ja "tavallisen" välillä.


Ai niin, löysin perjantaina baarikaapista konjakkia, punaviiniä, valkkaria ja puolikkaan votkan. Eiliseen aamuun mennessä olin vedellyt koko kompanian iäntäkohen, syönyt äärimmäisen omituisesti ja saanut sivuvaikutuksena kammottavan krapulan. Krapulapäissäni tilasin pizzaa. Olen helvetillisen väsymyksen kourissa, koska rääkkäsin itseäni tekemällä kaiken väärin yli 48 tunnin ajan, mutta toisaalta sain myös tintattua pari-kolme asiaa nolla-asentoon. Turvotuksesta kun vielä pääseen eroon, niin olen todella onnesta soikeana. 

Ja kaikille ra-vit-se-mus-te-ra-peu-teil-le tiedoksi, tarkistakaa myös asiakkaanne lääkitys. Saattaa kuulkaa olla, että siellä piileskelee kolesterolia nostavia lääkkeitä. Ja Massun vankka mielipide on, ettei ole mitään järkeä siinä, että lääkkeiden nostamaan kolesteroliin määrätään kolesterolilääkettä. Vaahtosi Kiminkinen mitä tahansa. Sekä mietiskelkää myös sitä, että kun monen ihmisen johtoajatuksena on päästä helpolla, niin miten saisitte väännettyä ne hirmuhienot ajatuksenne helposti tajuttavaan muotoon. Orto-, ano- tai muuhun reksiaan taipuvaiset noudattavat ohjeita orjallisesti ja sitten on pieni joukko kaltaisiani ikikapinallisia, jotka tekevät asiat juuri päin vastoin kuin sanotaan. Eivätkä kuuntele. Siinä haastetta kerrakseen.
Lähetä kommentti