torstai 3. maaliskuuta 2011

Isotooppikeittiö

Koska olette joutuneet lukemaan näitä kieroonkasvaneita höpinöitäni, niin pistetäänpä tämäkin aamu tulille tekemällä aamupalasta ivamukaelma. Ja paljon muusta kyökkitoiminnasta. Ja ruokasnobismista, jota kammoan kuin valkokastiketta muinoin. Sekä jakelen tässä itselleni muutamia Miihkali-tähtiä runsaasti. Menen tietenkin yli aina siitä, missä aita on jo maassa. Miksen menisi, siitä ne meni naapurin satapäinen sonnikarjakin. Tuli meinaan taas selattua Kitumarketin lehtihyllyssä kiiltopaperille painettuja, huttu-unelmia ja höttömössöreseptejä suoltavia trendilehtiä. Vai miten niitä nimittelisi? Olin aivan hurmoksessa ja ostinkin yhden, aikanaan tilasinkin moista läpyskää. En tilaa enää, kun meni maku resepteistä. Jotenkin olivat sen verran korkealentoisia, ettei mummu saanut johtoajatuksesta kiinnni pätkääkään. Onhan tuo tuolla keittiön pöydällä ihan kiva, käyttökelpoisia reseptejä saa, kun vähän muuntelee maun mukaisiksi.

Eilen ehtoolla katselin pikakelauksella Top ja Master Chefit, ja aina kun H.Välimäen naama ilmestyi siinä toisessa ohjelmassa ruutuun, välähti mielessä molekyylikeittiö. Miehellä kun on Chéz -alkuinen ravintola, hänelläkin. Se vissiin sotki Välimäen molekyyleihin. Vaikkei äijällä ole mitään tekemistä sen hömpötyksen kanssa. Meillä on samoja mielipiteitäkin ruoasta Välimäen kanssa. Ketjuravintolat ovat ikäviä laitoksia. Laitoksia. Tasalaatuista, mautonta, laktoositonta, suolatonta, gluteiinitonta, rasvatonta ja halpaa sörsseliä aina ja joka paikassa samalla nimelläkin. Että jos haluaa välttyä makuelämyksiltä, niin kettinkiravintolaan vaan "syömään". Ei, en ole käynyt herran ravintelissa eineellä, enkä varmaan aivan heti mene, tämän taloudellisen kapeikkoni vuoksi. Ellei joku tarjoa! Voisin sitten kehuaretostella silläkin kokemuksella.

Kun näyttää olevan niin kovin muodikast trendikästä olla ruokakriitikko. Mutta miksi? Mikä on kriitikon tehtävä? Jos ruoka ei maistu, se ei maistu. Jos se puolestaan on maukasta ja hyvin tehtyä, niin on. Höh. Kyllä, WannabeChef haluaisi olla chef, mutta ei hermo kestä, ja siksi olisikin viisainta pitää mölyt mahassaan. Muttei mahdu. Pakko on päästellä julki kaikennäköistä, kuten nyt tämän helkkarin hifistely molekyylien kanssa! Tippa sitä, toinen tätä, savua ja pommeja? Tarkkuusvaakoja ja millilitramittoja! Ei kuulkaa pojat, kemiantunnilla sitä olisi leikkiä pitänyt. Eikä äiti antanut sotkea keittiössä, joten piti sitten ihan vasiten alkaa tehdä omituisia tytinöitä ikiomassa keittiössä. Ja siirtää tökötit sitten ravintolan puolelle. Ruokasnobit olivat tietenkin hurmoksessa, jotain uutta ja ihanaa ja maksaa ihan kamalasti! Hah.

Ottakaas taas mukava asento, muttei liian mukava, ettei pomo tms. huomaa, ettette työskentele ahkerasti. Kukapa ei töissä blogeja lueskelisi excelinväännön lomassa. Jos mahdollista löysätkää vaatetustanne, tai riisukaa se kokonaan. Muttei töissä. Voi tulla sanomista. Ja pyöreä taksi. Avatkaa sielunne silmät ja kuvitelkaa itsenne kärpäseksi "hienon ravintolan" kattoon. Hienon ravintolan tunnistaa siitä, ettei siellä saa nauraa. Korkeintaan tirskahdella. Ettei muzak ja aterimien vieno kilinä peity. Tunnelma on kuin öisessä kirjastossa. Roikutte nyt siinä vaan ja pälyilette verkkosilmillänne ympäriinsä:

*vienoa astioiden kilinää, muzakia, edeskäypä ohjailee asiakkaita pöytiin, tarjoilijat sukkuloivat salissa tarjottimineen kasvoillaan ammatin tuoma egyptiläisen muumion hymy, tilauksia jätetään ja viinisuosituksia kysellään*
- Tarjoilija, ottaisin Oeufs de Mouche, Virgyle de Pois, Herculepoirot kertaa kaksi ja Saintexypery de Velli. Jälkiruoaksi L'accent Circumflex ja Uno dos Tres. Kiitos. Viinilistalta tuo viimeinen sekä jälkiruoan kanssa shampanjaa. Näkyy olevankin vain yksi kelvollinen merkki.
- Kiitos tilauksestanne, talo tarjoaa teille pikku aperitiivin, hetkinen vain.
*Tarjoilija poistuu ilmeenkään värähtämättä, hän onnistuu jopa puhumaan vääntelemättä naamaansa. Hetkosen kuluttua pöytään ilmestyy lasin pohjalla jotakin ja vanupuikko. Muzakia ja vaimeaa kilinää.*
-Tarjoilija, anteeksi, mutta missä se aperitiivi viipyy?
-Siinähän se on edessänne. Nautitaan työntämällä vanupuikko lasiin, pyöräytetään ja työnnetään puikko kitalaen takaosan keskikohtaan. Varotaan oksennusrefleksiä ja nielaistaan. Maut hyväilevät suutanne ja siirtyvät viihdyttämään ruokatorveanne varsinaista ateriaa odotellessa.
- Jaa, vai niin. Saako täällä tupakoida?
-Ei saa. Menette tuohon pihamaalle. Varokaa siellä kuitenkin kolmannen kerroksen Pirkkoa, voi heittää pelakuulla, jos meneen savua sisätiloihin. Onko viini kelvollista? *sohii korkilla asiakkan haistimia. Muzak soi vienosti taustalla aterimien kilinän säestämänä.*
- Kiitos, vaikuttaa hyvältä vuosikerralta. Kaatakaa, olkaa hyvä.
*Tarjoilija poistuu, asiakas poistuu savuille. Asiakasta alkaa väkevästi epäilyttää, että tarjoilijalla on naamari. Juuttunut vapusta 1942. Molemmat palaavat eri aikoina saman pöydän ääreen. Muzakia ja vaimeaa sorinaa*
- Olkaa hyvä, Oeufs de Mouche, lautaselle on koottu kaksi vaihtelevaa salaattia, salaatinkastike, ja munat on uppokeitetty.
- Mutta lautanenhan on tyhjä!
- Eeei ole, katsokaapa tarkemmin, siinä veitsen vieressä on suurennuslasi.
- Kas, eipä olekaan. Minä luulin, että tuossa lautasella on kärpäsen paskoja.
- Ei, vaan munia.
- Lautasella.
- Kyllä, kärpäsen uppokeitettyjä munia.
- Ette ole tosissanne!
- Kyllä, lautasellenne on koottu isotoopeista atomitason gourmetateria ja te kehtaatte aliarvioida keittiömme koko elämäntyön! Oh! Olen onneton!
- Älkääs nyt, aikuinen mies! Kyllä tämä tästä, ottakaapa siitä lautasliina ja siistikää itsenne.
*Tarjoilija poistuu niiskuttaen lautasliinaan. Asiakas käy lautasen kimppuun. Sohii sitä haarukalla aikansa, vilkaisee ympärilleen ja pyyhkäisee oletetun aterian parempiin suihin oikean käden etusormella. Tarjoilija saapuu. Muzakia ja sorinaa ja kilinää.*
- Väliruokanne Virgyle de Pois. Kaadanko lisää viiniä?
- Kiiii...toss.
*Asiakasraukka tiirailee eteenkannettua kippostaan arvioivasti, ottaa suurennuslasin ja vilkaisee tarjoilijaa kysyvästi. Muzakia ja jostain pöytäkunnasta tirskahtelua.*
- Ruoka on rakennettu neljästä pilkusta, jotka unohtuivat tänne eräältä maankuululta kirjailjalta. Höysteenä on myös räjähtävänmakuinen chili-imitaatio, jonka on tarkoitus valmistaa vatsalaukkunne varsinaista pääruokaa varten.
-Aha.
*Mikään ei tässä vaiheessa enää yllätä aterijoitsijaa. Edes se, että tarjoilijakin tuntuu jotenkin osista kootulta. Kolistelee aikansa kipposta ja sipaisee kupposen tyhjäksi samaisella sormellaan. Muuttu vihreäksi, sitten keltaiseksi ja lopulta punaiseksi. Kuin liikennevalot. Pitelee vatsaansa, josta kuulu vaimea jymähdys. Saapuu paikalle myös tarjoilija uusine eväineen. Muzakia kyllästymiseen asti sekä vaimeaa sorinaa.*
- Kaksi kertaa Herculepoirot, Saintexypery de Velli ja salaatti.
- Tarjoilija, en näe mitään. Oikeasti. Aikuisten oikeasti.
- Ottakaapa se suurennuslasi.
- Ei, kun silmäni eivät näe edes teitä!
- Ahaaa! Tuo kuuluu väliruokanne välittömiin vaikutuksiin, mutta menee pian ohitse. Ottakaapa tästä lasinne ja siemailkaa viiniä siihen asti, että näkönne palaa.
- Kii...tttooss.
*Haparoiva ruokailija imeskelee lasin hitaasti tyhjäksi. Toteaa näkönsä palaavan ja käy annoksen kimppuun, ensin suurennuslasilla ja sen perästä sumeilematta sormin. Maiskutteleekin mietteliään näköisenä, jopa. Kaataa viiniä lisää itse. Hörppää kuuluvasti sen suuhunsa, purskuttelee ja nielaisee. Pyörittelee lasia valoa vasten ja kohottaa ensi toista ja sitten toista kulmakarvaansa ja lopulta molemmat kulmakarvat kohoavat kohti hiusrajaa. Muzakia edelleen, hermot kiristyvät ja vaimeaa kilinää.*
- Tarjoilija!
- Niin?
- Tämähän on vettä eikä viiniä!
- Niin, tuota, nähkääs, kun kävi sellainen vahinko, että meillä kävi täällä kolmetoistahenkinen seurue viime viikolla aterioimassa ja eräs heistä kehui voivansa muuttaa veden viiniksi koska tahansa. Näin ei ikävä kyllä tapahtunut. Asia huomattiin vasta, kun seurue oli poistunut syötyään ensin koko ruokalistan kannesta kanteen. Siis tarkoitan, syöneet listassa mainitut ruoat ja ateriakokonaisuudet. Meillä on nyt viinikellarissa vettä. Ja Te saitte nyt vesipullon. Olen pahoillani. Seurue maksoi viinillä ateriointinsa. Huono oli kauppa.
- Ääääh, tuokaa se jälkiruoka ja tilaamani shampanja.
- Pelkään pahoin, että shampanja on samaa luokkaa viinin kanssa. Minulla on tässä toisessa lapaluussani mustelma edellisen asiakkaan jäljiltä, heitti minua shampanjapullolla. Haluatteko nähdä?
- En, mutta tuokaa nyt se jälkiruoka ennen kuin tulistun!
*Tarjoilija kipittää keittiöön. Palaa sieltä kantaen lautasta ja kupposta. Kompastuu matonreunaan, mutta pelastaa kantamuksensa oivallisella, flamecotyylisellä jalkatyöllä. Olè! Muzakia ja vieno hiljasuus, joku taputtaa vaimeasti.*
- Jälkiruokanne olkaa niin ystävällinen! Lautasella on L'accent Circumflex ja kupissa Uno dos Tres. Lautasella on myös karamellitahnaa ja sokerihuurrettua vetyä. Kupissa on pohjimmaisena jodin isotooppeja, keskimmäisessä kerroksessa leijaile typen parhaat osat ja päällä on majavanhaustaa höystettynä hippusella Mauvaise Odour de la Mouffette. Kaadanko shampanjaa?
- Kiitos, ette kaada, mikäli siinäkin on vettä.
- Ei, tässä on kivennäisvettä, runsashiilihappoista. Jokin sentään muuttui seurueen jäljiltä.
- No, kaatakaa.
*Tarjoilija kaataa ja poistuu. Asiakas sipaisee jälleen sormellaan eväät huuleensa. Vääntelee naamaansa, yökkii ja kulauttaa suoraan pullosta kivennäisveden suihinsa. Muzak alkaa käydä hermoille, samoin kilinä, vaimeus ja sorina.*
-TARJOILIJA JA HOVIMESTARI! ikrööhhöhnhöööaöhööööyyygggrrrrhh!
*Molemmat saapuvat juoksujalkaa. Muzak alkaa totisesti jo ärsyttää.*
- Hyvät herrat, MITÄ te oikein syötätte täällä asiakkaille?!
-Niin, katsokaas, meillä on täällä aivan uusi konsepti nimeltä isotooppikeittiö. Se on ruokatrendien kuumin uutuus.
- Ei siinä kyllä sormiaan polttanut.
- Koko jutun juoni on siinä, että isotoopeilla herätellään makukerästen makumuistot ja saadaan asiakkaalle turvallinen kokemus suuremmastakin ateriasta. Laskunne, olkaa hyvä.
- Ju-ma-lau-ta, Repomiehen sanoin! 185 euroa ja 66 senttiä päälle! Tehän olette rosvoja!
- Anteeksi nyt, mutta kyllä käsityöstä pitää maksaa. Täytyyhän tuo keittiön virkaa toimittava elektronimikroskooppi saada maksettua pois! Jollain tässä on meidänkin elettävä! Laskujeni mukaan tuon vehkeen maksuun menee 1558 vuotta, kolme kuukautta ja parisen päivää päällekin vielä.
- Nyt riittää tämä pelleily! Hyvästi!!
*Asiakas riuhtaisee ruokaliinan sylistään, paiskaa sen vapisevan tarjoilijan naamariin, tönäisee hovimestarin tieltään ja poistuu ovet paukkuen ilman päällysvaatteitaan ja sateenvarjoa. Ravintolasalissa vallitsee hiljaisuus, paitsi sitä hemmetin muzakia, joka pimputtaa samaa kappaletta jo kuudetta kertaa illan aikana. Katseet ovat kääntyneet henkilökuntaan. Aterimet laskeutuvat. Syöjät vilkuilevat toisiaan, lautasia, kattoa ja kengänkärkiään. Henkilökunta poistuu vähin äänin. Ilta hämärtää, taksin katolla vilkkuu, samoin vilkkuu poliisiauton katolla. Poliisiautossa vilkkuu tutunoloinen naama. Ravintola sulkee ovensa. Seuraavana päivänä kukaan ei enää puhu mitään koko isotooppikeittiöstä, elektronimikroskooppi myydään Otaniemeen varaosiksi ja maassa rauha, ruokakriitikoilla hyvä tahto. Jahka se yksi pääsee putkasta, niin nähdään, mihin se riittää. Hyvä tahto*

Sen pituinen se. Käsi puutuu. Nenästä tulee verta. Olisihan tuota vielä suoltanut. Suolta? Jaa, siitäpä tulikin mieleen, että makkaraahan tässä piti kehittelemäni. Tuoremakkaraa, tuoretuote. Menen paikalle.
Lähetä kommentti