tiistai 14. joulukuuta 2010

Piumpaum paukkaa, luukut ne metsässä laukkaa...

...laukkaa, kynsilaukkaa ja laukkaneilikkaa. Näppäimistö tekee kyllä tästä laukkaamisesta välillä hemmetin hankalaa. Se temppuilee, kuin kirppusirkus. Välillä ei tiedä, miten käy, saako esille ison kirjaimen vai ei mitään niistä toiminnoista, joita tuolla ylöspäin harottavalla nuolella hallinnoidaan.
Mitä laukkomiseen tulee, siitä ei tässä vaiennetussa jouluhulinterissa ole ollut kymysys, vaan ihan ajanpuutteesta. Olen tuhlannut aikaa. Kyllä, ihan olen tuhlannut aikaa kaikkeen olennaisesta poikkeavaan. Mitäpä sitä olennaiseen keskittymään näin keskitalven kynnyksellä. Keskittyisin mielummin energiansäästöön talviunien merkeissä. Kerran viikossa kääntäisin kylkeä ja alkaisin heräillä vasta sitten, kun maa alkaisi olla suhteellisen sula.

Joulu -merkkinen kiusankappale lähestyy maata arvaamattomalla nopeudella ja muodostaa sekä jonoja, rettelöitä, turhautumista että pahaa mieltä ja pettymyksiä. Mikään hallitus tai yhteiskunta ei ole antanut minkäänlaista varoitusta lähestyvästä kammotuksesta. Mikä nyt neuvoksi? Pyydetäänkö apuun Anja vai CIA. Siinä se on tietäminen  pienellä ihmisellä. Kaiken takana on nainen, väittää joku, mutta kyllä tämän kiusankappaleen takana vaaniin markkinavoimia käyttelevä markkinamies. Tai ehken henkilö, koska aivan täyttä varmuutta tiedon kumoamisesta ei ole tähän mennessä saatu, että siellä kouriaan yhteen hieroisi kiero markkinoitsija herrasmiehen vaatteissa. Saattaa siellä kauhaa heristellä jopa keittiönnurkkaan ahdistettu ämmä. Eikä puhe ole nyt kirjaimesta. Kirjaimellisesti.

Ateriointiani on melkoisesti häirinnyt myös uhkaavasti kiihtyvällä nopeudella lähestyvä ra-vit-se-mus-te-ra-peu-tin luona käynti. Minulla ei ole mitään suuria odotuksia tai tuskia ko. aidanseipään suhteen. Tämä anatomian luennolta karannut luustoesimerkki tulee kyllä kovasti pettymään siihen, ettei ratkaisukeskeinen terapia taida ottaa tuulta siipiensä alle enempää, kuin silitysrauta. Myönnetään, ensivaikutelma pilasi hyvän alun, voisin kinata kaloriteoriasta, rasvan koostumuksesta, kolesterolista ja niistä hemmetin kuiduista vaikka maailman tappiin. Villikko vastaan virallisterveellinen. Myönnän suosiolla, etten ole suunnattomia laihtumissuorituksia tässä viimeisen vuoden aikana tehnyt. Olen pakon edessä joutunut keskittymään sekä toipumiseen että uusien urien tutkimiseen. En tällä kertaa aukomiseen. Olen kyllä päätäni aukonut sitäkin useammin.

Tohtorilassa jälleen käydessäni oli juttua laboratoriokokeista. Olin sitä mieltä, otetaanpa oratorio ennen sitä laboa, että menen kun jaksan. Tätä on nyt jatkunut kohta vuoden. Menen, kun jaksan. Sillä aikaa täällä kaukana poissa reenaan lisäravinteiden lisäystä rukkaantuvaan ruokavalioon. Ei huono. Ruokavaliosta suurimmat mössömöröt poistettuani ja ossobuccoja hyvällä halulla pisteltyäni, en oikeastaan odota kymmenen päivän päästä pöytääni mätkähtävän kuin itse paistamani kinkun. Toki kinkku vaatii kyllä seuralaisekseen itsevärkättyä viskisinappiakin. Viskiä saa olla reilumman päälle siinä sinapissa. Muttei liikaa. Mikään teekkarien pikasima se ei ole. Sinapinsiemen ja pullo viskiä aiheuttaa melkoisia selkäpiinväristyksiä. Minulla on tuoreessa muistissa kymmenen vuoden takaa viskipullon nautitseminen ypösen yksin hyvässä seurassa. Siitä ei hyvää seurannut.

Valitsin tuolta käsikassarakeittokirjastolaivastoni uumenista oivan ohjeen. Näin sanoo Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten, vuodelta 1930, kahdestoista lisätty painos. Hiljentykäämme nyt sanan äärelle, tämä sana kertoo lihasta.
 Asiaan:
4-6 kg:n kinkku (l.liikkiö), Keittämiseen:
3 rkl. suolaa,                     vettä
2 rkl sokeria                     Paistamiseen:
1 rkl salpietaria                  vettä, ruisjauhoja.
Suolavesi:                       Voitelemiseen:
10 ltr. vettä,                      1 rkl sinappia,
1 ltr karkeita suoloja         3 rkl. survottuja korppuja,
                                        1 rkl sokeria

Kinkku huuhdotaan kylmässä vedessä ja kamara kaavitaan veitsellä puhtaaksi; suola, sokeri ja salpietari yhteen sekoitettuna hierotaan lihan pinnalle. Suolavesi keitetään, vaahto kuoritaan, ja liemi saa jäähtyä. Siihen pannaan kinkku noin kahdeksi viikoksi.
Kun kinkku on keitettävä, pannaan se kiehuvaan veteen., kamarapuoli ylöspäin, ja saa hiljaa kiehua pehmeäksi. Se nostetaan liemestä pois, kamara poistetaan ja kinkun pinta sivellään sinapilla. Survotut korput ja sokeri sirotellaan sitten pääle, ja kinkku pannaan uuniin ruskeutumaan.
Jos kinkku paistetaan keittämättä, peitetään päällimäinen pinta ensin voipaperilla ja sitten levitetään päälle vedestä ja ruisjauhoista tehty seos. Kinkku pannaan uunipannuun, vettä pannun pohjalle, ettei alapuoli kinkusta pääse palamaan ja sitten kuumaan uuniin paistumaan kypsäksi. Ruisjauhokuori ynnä paperi poistetaan. Senjälkeen kinkku ruskeutetaan uunissa samoin kuin keitetty kinkku. 

Ja esiäitimme tietenkin käyttivät tähän aikaa, vaivaa ja paljon luomupossua. Ruiskuoren kanssa vuosikaudet tapelleena vasta nyt selvisi näiden epelien konsti käyttää välissä leivinpaperia! Kukaan ei ole kertonut minulle!! Ei riistäydy kamara hirvittävän näköisenä suttuna irralleen läskikerroksesta. Ja voihan sitä tehdä vaikka lampaansatulaa, patapaistia tai hienostella joittenkin täytettyjen fileitten kanssa. Minä ajattelin täyttää ihan ilomielin omat fileeni.
Helkkari, nyt löysin kukkakaalivanukkaan ohjeen. Kai se on mentävä kauppaan häiriköimään kaupantätejä, että tuoretta kukkakaalia ... äh, tähänpä käy mainiosti pakastepussukka tuosta selkäni takana seisovasta kaapista. Joten aamueväänlaittoon. Ihan siksikin, että lukihärjöt alkavat lisiä: luin tuosta pyhästä kirjastani, että täytetty ruusukaali. Siinäpä olisikin todellista fingerfoodia. Superfingerfoodia.
Lähetä kommentti