tiistai 28. joulukuuta 2010

Vaviskaa tai ainakin täriskää...tai tutiskaa.

Ajatus katkokävelee tässä joulunjälkeisessä sohjossa. Myönnän heti kättelyssä, näin julkisesti, että olen onnistunut joulun aikana sörsselöimään hiilareissa nilkkojani, ellei jopa nivusiani myöten. Ja sen huomaa!! 

Jukoliste. Tätä se haki koko syksyn, hiilarikuormituksen kippaamista yli äyräitten oikein huolella. Kaikki meni. Ihan kaikki. Ja kaivokin paloi. Ja koko jupakka alkoi tuoreesta ruisleivästä. Nimenomaan! Tuoreesta täysrukiisesta, raskiin leivotusta Leipomo Emil Halmeen erinomaisesta, ties kuinka kauan lämpimänä olleen uunin lämmössä paistetusta leivästä! Sain sellaisen hyppysiini aatonaattona.

Homma meni näin, kutakuinkin, ennen kuin järkeni himmeni:
Söin tuoreeltaan ko. leipää kaksi palaa. Kaikki hyvin. Nam. Voita päälle, namnam. Siinä kinkkua uuniin valmistellessa (lämpimän vesihanan alla sulatetaan sen verran, että saadaan muovit pois).
Illalla söin vielä toisen, kaksipuolisen pikkupalan. NAM. Tarkastin samalla kinkun lämpötilan. Marssin haeskelemaan myös olutta. Ja kappas, löytyi myös sitä ainoaa punkkua, josta en saa jysäriä: suklaa ja punaviini, mikä mainio yhdistelmä! Olisiko vielä homejuustoakin?

Aamulla, aattona, kun hilasin kinkun uunista: sivaltelin kinkunläskiä lämpimänä leivälle, iso nam. Toinen satsi HELVETINMOINEN NAM! Leipä loppui ennen yhtätoista, kaupalle hakemaan lisäää!!

Nautimme kanssakuljeksijani kanssa jouluaterian sis. mainitun kinkun kappaleita, peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, kaloja, rosollia ja kermavaahtokastikkeita, sienisalaattia, maksapasteijaa ynnä muuta jouluun viittaavaa. Myös paria herkullista juustoa. 
Tarkoitukseni oli nauttia hillitysti kinkkua, sienisalattia, rosollia (Atrian isien tekemässä rosollissa ei ole perunaa!), kaloja ja kermajuttuja, sekä maksapasteijaa ja juustoja. Jälkkäriksi hra halusi riisputroa ja väskynäsoppaa. Sai.

Huomasin jossain vaiheessa lappavani iäntäkohen ihan kaikkea pöydässä olevaa, kyytipojaksi valkkaria/punkkua ja parit huurteiset kosanderit. Tästä ei hyvää seuraa, ei, käväisi ihan kevyesti mielessä.  Meni kuitenkin äkkiä pois. Aterian jälkitila vaati ensin ison vesilasin ja paljon olutta.

Joulupäivänä keittelin sitten sen kauankaivatun lippikalan ja valkosoosin, eli voikastikkeen eli bechamelsoosin. Upposi sekin, melkein kaikki lipeäkala. Lähes puoli kiloa ja soosit päälle. Onnistuin välttelemään nyt porkkalooraa(syötin tuotoksen koiraeläimillemme, koska en saanut siitä mieleistä) ja pottumuusilootan. Muuta meni lisukkeeksi kyllä, leipääkin.

Täyteläinen olotila vaati, totta kai, parit paukut. Röyh. Tilannetta ei yhtään helpottanut tieto, että maksapasteijaa oli vielä. Sitä iltaseksi, oluen kera, ja täyteläinen olotila vaati tietenkin pariin otteeseen päivän mittaan, paukun joko brandyä, jota ostin brändini kunniaksi, tai kosanderia, jota ei onneksi ollut paljon, olisi mennyt enemmänkin. Viiniä nautin hillitysti, vajaan toisen puolikkaan aattona avatusta putellista. Molemmista.

Tapaninpäivä menikin kivasti jämiä kollatessa ja pullonpohjia tyhjennellessä. Eilein oli ruma hiilarikankkunen, alkoholipohjaisesta puhumattakaan. Ei meinannut pysyä näppis sorkissa eikä kahvikuppi edes kainalossa. Kaupassakäynti oli melkoinen tuskien taival, kun lonkkani kertoivat omaa tarinaansa viikonlopun viettelyksistä. Vihloi joka lihasta ja niveltä. Olin kuin reumaatikkojen talvipäiviltä yllätetty lumiukko, yhtä ketterä.

Olen varmaan kuusi litraa lihavampi kuin ennen joulua, vaakaan en ole uskaltanut mennä. Posket näkyvät peilistä takatukkaa tarkastellessa kivasti, ja minulle on ilmestynyt kuusi leukaa, jotka armeliaasti peittävät sekä kaulan, että tissit. Jotka jäävät puristuksiin leukojen ja vatsan väliin. Sormet ovat edelleen kuin nippu nakkeja, aivan yhtä holttittomatkin. Silmien alla hyllyvät lasten uima-altaan kokoiset silmäpussit.

Että on kerran vuodessa hyvä muistuttaa itseään siitä, mitä elämä olisi, jos takkuaisi hiilaritaivaassa, suositusten mukaan eläen. Kun tässä tarkastelin syöminkieni kuvaa, niin oli täyttynyt täysjyvätavoite ja kasvistavoite jäänyt vain vähän vajaaksi, valkuiaista oli tullut vähän turhan paljon. Alkoholia vain hiukan liikaa, vähän paljon.  
Ja olo on turkasen turvokkeinen!  Tuosta jos heti alussa olisi jättänyt leivän pois, olisi voinut mennä paremmin. Ainakin viinaksien kanssa lutraaminen olisi todellakin jäänyt vähemmälle. Ja hiilareitten... 

No, joku voi lukea tämän nyt jonkinlaiseksi vinksahtaneisuuden tilaksi. Lukekoon. Vaikka rivien välistä.
Lähetä kommentti