maanantai 11. huhtikuuta 2011

Onko teillä oikeasti ruokaa?

Pannaanpas vähän jalalabadilla koreasti ja sörhitään mehiläispesää ja muita hiilihydraattilähteitä. Viimeinen viikko on mennyt kohinassa ja tohinassa, ja minusta on tulossa vakituinen luomuverkkokaupan asiakas. Tämän viikon tilluu on vielä tekemäti. Kun en tiedä, mitä kivaa sieltä tilaisin! Nam. Olisi sen verran paljon tilattavaa, vaan ei kestä likviditeetti eli lompsa. Määrärahani on sen verran pikkiriikkinen, ettei sillä juhlita kuin Intiassa tai ehkä itäisessä naapurimaassa, jos sielläkään. Mutta jokin kumma on saanut minut tilaamaan nyt keväimellä kaksi kiloa luomusipuleita. Mihin ihveeseen niiden kanssa joutuu, kun sipulipurkissa on jo kaksi kiloa tekosipulia. Eikun siis tehosipulia. Tämä on välillä ihan hönttiä. Ehkä laadin kunnollisen sipulisopan. Se on maailman helpoin herkku.

Tässä eräänä päivänä, kesken päivän askareiden, tuppaantui mieleeni viimeaikaisten häröilyjen myötä, sellainen asia, että meidän ruokamaailmamme on pirstaloitumassa. Kyllä. On rasvajuttuja, jotka jakautuvat pienemmiksi rasvajutuiksi, jotka puolestaa pilkotaan vielä pienemmiksi rasvahommeleiksi. Samoin käy muidenkin ravintoaineiden ja ravinteiden, hiilihydraattien ja proteiinien ja ja ja ... Kohta syödään pipetillä ja mikronivaa'alla sopiva määrä kaikkia ravintojuttuja ja jää pois semmoinen turha ruoasta nautiskelu. Minä tahdon ruokaa, syömistä, syödä herkullisen makuista ruokaa! Enkä mitään pilkkeitä, kirjainyhdistelmiä, numeroita tai tiheyksiä. Helkkari!

Olen seuraillut tätä päminää ja pompottelua noiden syömisen tyylisuuntien ja terveys- ja ruokablogien ja tieteellisten julkaisujen avulla. Tulee jotenkin avuton olo, kun jokaisessa mediankappaleessa kinataan pilkun paikasta. Hevi tulee ja hevi tappaa, jos et syö puolta kiloa voita päivässä, tai vihanneksia, tai luita! Vitamiineja! Sanokaa minun sanoneen, että vitamiineja! Grilliöljyä! Eipäs kun krilliöljyä. Krillit on valaanruokaa ja nyt me inehmot vedellään niiltäkin sapuskat suusta. Kalanmaksoja öljyllä tai ilman. Selluloosaa sen olla pitää! Eipäs, kun kaseiinia. Maitoon ei saa laittaa kyitä, kyytön olla pitää. Sekoaahan tässä selväpäisempikin ihminen, saati keski-ikäinen sekopää.

Alan potea jo melkoista mediakrapulaa tässä vaiheessa vuotta. Eikä kesä ole edes tullut, saati ryytien keräämisaika. Keräilen aina näin keväimellä erilaisia villiyrttejä ja -vihanneksia, teen niistä keitteitä ja tinktuuraa talven varalle. Vahvistan myös yrteillä ja mausteilla sekä inkiväärillä näitä luonnon antimia. On sitten vaivaan kuin vaivaan lääkettä. Tämänhetkine suosikkini on viinimarjanlehtitee. Kaivoin pakastimesta kalapukettia ja hyppysiini sattui viinimarjanlehtikäärö. Siitä hapuilin muutaman lehdykän ja tein teen. Hyvää on. Varsinkin jälkiruokana!

Mutta nyt menen nautiskelemaan aamupöperöni: jogurunttia ja marjoja, vähän karpalo-tyrnijauhetta mukaan. 
Lähetä kommentti