perjantai 19. elokuuta 2011

Öljyä laineille, osa 2

Tämä otsikoinnin sietämätön keveys on niin perin hauska asia, että hurahuhhahhei! Kuten olette joutuneet huomaamaan, kiusaan teitä milloin milläkin otsikoinnilla, vaikka asia olisi silkkoa sisältä. Niinkuin yleensä onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Tässä aamuhuuruissani lueskelin päivälehteämme, jota myös Hesariksi haukutaan. Sen turhassa viikkoliitteessä, siis minun näkövinkkelistäni turhasta, kerrottiin vaihteeksi Ravintolapäivästä. Oiva keksintö. Siinä saa pistää ravintolan pystyyn vaikka Espan nurtsille, kiskan taakse. Tai ratikkaan. Jopa Eviran ylipapitar hyväksyy idiksen, vaikka ajattelin, että sieltä vähintään torpataan koko juttu huutamalla tarttuvia tauteja, myrkytyksiä ja muita hengenvaarallisia asioita. Olemme mielestäni nykyään niin bakteerittomia, että emme kestäisi hapantumisen mukanaan tuomia mikrobeja saamatta ripliä ja ripaskaa. Luulen, että turistiripulit ottavat kierroksia vallan juuri näistä "vähän kärsineistä" elintarvikkeista. Anoppi loihe lausumaan, että varsinkin sota-aikana syötiin vähän hapantunutta. Ilmakos nämä yli seitenkymppiset elää ja porskuttaa aina vaan. Suolistofloora lienee kyllä tapettu sen jälkeen eräälläkin antibioottikuurilla, mutta silti.

Paskatauti ei ole iloinen asia, mutta yleensä lievä ruokamyrkytys menee ohi päivässä. Selkeästi pilallisen annoksen maistaa kyllä: se ensinnäkin haisee oksennukselle ja maistuu paskalle. Nimimerkki sai aikoinaan työmaaruokalasta koko muun porukan kera kepeän veeseejatsi viikonlopun syötyään perjantaileikkeen. Joka maistui juuri ylläkuvatulle. Olen väkevästi sitä mieltä, että suolisto on se asia, joka huonosti voidessaan sairastuttaa muunkin kropan. Tietäähän sen jokainen ummetuksesta kärsinyt, että mahankivistys on kauhistuttava, ja vessareissut muuttuvat painajaisiksi. Yleiseen vessaan ei kehtaa mennä, jos kakka päättääkin ilmestyä pyttyyn juuri siellä, se kun vaatii silloin ähinää ja tikistystä. Kanssakuseskelijat soittavat poliisin tai palokunnan paikalle. Veikkolan Nesteellä paikallinen veepeekoo ryntäisi varmaan koko miesvahvuudella sinne ihmettelemään...!

Se siitä paskomisesta. Siirrymme tästä järkälemäistä aasinsiltaa käyttäen suoraan sisäelinten herkulliseen maailmaan. Se, mikä minua on tässä ruokakulttuurissa sylettänyt pitkin matkaa, on, että nykykansalaiset eivät älyä vaatia halvempia ruhonosia myös kauppoihin. Kyllä kelpaa halpa jauheliha, paistit ja fileet, possusta kelpaa kumma kyllä kylkikin. Mutta auta armias, jos pitäisi tehdä "jotain ihan muuta"! Lautaselle jäävät taatusti niin possun sorkat kuin muutkin outoudet. Olen tässä viimepäivinä haaveillut rullasyltystä. Ihan perin yksinkertaisesta rullasyltystä. Se on possun kuvetta, joka maustetaan ja kääritään rullalle, sidotaan ja kypsennetään keittämällä. Yksinkertaista ja hyvää leivän päällä. Sekä oikeasta piknikpaistista. Seitsemänkymmenluvulla eläneet muistavat sen paistoverkkoon sullotun amerikkalaisen jalkapallon muotoisen lihaklöntin, joka kypsennettiin uunissa hittaasti. Poistettiin verkko ja leikeltiin viipaleiksi, syötiin potun ja kastikkeen kanssa. Nykyään sitä ei tunnu saavan mistään. Nykyversiot myös luovuttavat pellille litran nestettä ja purettaessa hajoavat atomeiksi, mitä on turha kuvitella leikkaavansa. Lisänä niissä on älytön määrä jänteitä tai rustonpaloja. YÖK.

Helsingissä kuulemma vaikuttaa vai lieneekö popup -mesta, ravintola jonka nimi on Sydän&Veri. Sisäelinruokia. Olen rakastunut juuri tuollaiseen ajatukseen! Sisäelimiä kun on kaikensorttisia. Suolista saa kivasti makkarankuoria, ja noissa bizarrefoodeissa ja anthonybourdaineissa niitä grillaillaan ja makustellaan. Koskaan ei kuitenkaan näytetä kuvissa, että miten juontaja oksentaa...jos olette koskaan olleet paikalla teurastettaessa, niin se vatsaontelosta hönkivä haju ei ole niitä ruusuisimpia tuoksuja tälläpuolen Viipurin. Herkuttelen niillä vähillä tiskistä kaivettavilla sisikunnan tuotteilla, joihin kielikin lasketaan melko taajaan. Kieli on pehmeää ja helposti syötävää, täyttä lihaa. Samoin sydän. Maksa ja munuaiset ovat oma taiteenlajinsa nekin. Maksasta saa helposti ällöttävää, jos sitä kypsentää liian kanssa. Samoin munuaisista. Olenkin munuaisia liottanut ensin puoli tuntia oluessa ja toisen puoli tuntia maidossa. Keittänyt sen jälkeen. Maksaa voi valmistaa vaikka kokonaisena. Mutta suomalaisen lempimaksaruoka taitaa olla luokaton tarjousmaksalaatikko. Rusinoilla tai ilman. Maksapasteijaakin on helppo laittaa kotioloissa. Aijai. Voisin haaveilla tässä vaikka minkälaisista eväksistä, mutta raihnainen puutarhani kutsuu. Siis tuo ulkonaoleva, raaskuinen ja villi, jossa on kaikenlaiset astiat laitettu hommiin kasvattamaan puutarhaherkkuja joka lähtöön. Osa kasviksista onkin jo lähtenyt ns. suureen arkistoon. Mutta mitäpäs tässä tämän enempää. Taisi poikia kauppareissun. Jos jostain onnistuisi ampumaan naudankielen, niin saisi kaalikääryleisiin herkullisen täytteen.


Parhaan syvänresettini laitan teille tässä framille:
Keitä naudansydän/sydämiä maustetussa vedessä (maustepippureita, sipulia, valkosipulia, laakerinlehti, suolaa) niin, että ne ovat pehmeitä. Perkaa vähän jäähtyneistä (että pystyt käsittelemään niitä) sydämistä pois suonenjämät ja pintakalvot, rasvan saa jättää. Viipaloi paksuhkoiksi viipaleiksi.
Vatkaa haarukalla kananmuna, kasta viipaleet siihen ja kierittele mantelijauhoissa.
Paista joko voissa pannulla tai uppokeitä hyvässä öljyssä. Tarjoile salaattipedillä. Onpi muuten erinommaasen hyvvee. Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Sano.

Mistähän saisi keuhkoja...! Pitäisi testata keuhkomuhennos. Tai utareita? Eikö lihatiskillä myydä utaretta??

Lähetä kommentti