Historian siipien lätinää
Todellakin. Lätinää ja pauketta.
Kun mainitsin, että diabetes oli todettu, viimein, vuonna 2000. Erinäisien kommervenkkien jälkeen. Niistä vähäisin ei todellakaan ollut se, että valitin ja valitin väsymystäni ja väsymistäni tuossa 1990 -luvun alkuvuosina. Sain silloin mielialalääkityksen, että napsahti. Jossain vaiheessa totesivat, että aamusokerit olivat EHKÄ vähän koholla, mutta sokerirasitusta ei sitten tehty.
Kun viimelopuksi pääsin diabeteshoitajalle, annettiin ohjeeksi vain verensokerimittaukset aamuin illoin ja that's it. Lääkkeillä mentiin. Amaryliä ja Oramettia. Annosta vaan nostettiin vähän väliä. Moittivia katseita siitä, että laihtumista ei ole tapahtunut, kuten olisi pitänyt...kuulemma. Ohjeistus oli joko vähäistä tai sitä ei ollut, en nyt enää muista. Kun muutenkin vihaan lääkärissäkäyntejä nykyään. 2002 sain niistä ja leikkauksista tarpeekseni.
Aloin tonkia vanhoja hoitomenetelmiä, kuinka ennenvanhaan hoidettiin "sokeritautia". Varsinkin vanhuusiän sokeritautia. Ja huomasin ohjeiden olevan TÄYSIN erilaiset kuin nykyään. Sanoisinko, että enemmän kalleellaan nykyiseen ruokavaliooni, vähä/hyvähiilihydraattiseen, kuin perunamuusi -valioon, eli "syöt vaan ihan normaalia ruokaa ja jätät rasvat pois". Kuten ohje kuului.
Ihmettelin, että miksi sokeritautisen pitää jättää rasvat pois, kun niissä ei ole sokeria?! Kun rasva on epäterveellistä, kuului terveydenhoitoalan ammattilaisen vastaus. Ookoo, onhan tästä aikaa, mutta se, että enemmän, syvemmälle ja vahvempaa, tuppaa olemaan liiankin monen terveyden kanssa tekemisissä olevan tunnuslauseena. Ilman että tehdään mitään kriittisiä tarkistuksia. Siis mihinkään. Diabetes on tauti, jossa sairastaja itse on avainasemassa taudin suhteen. Ja siinä ei enää ihmettely auta, miksi hoitotasapaino on ns. viturallaan, kun hoito-ohjeet ovat aivan perseestä. Hiilihydraatteja niille, joiden kroppa ei hiilihydraatteja siedä! Ei hemmetti!
Olen nyt palannut viikoksi tähän vanhaan, mutta vain osittain. Koekaniinina olen siis käyttänyt itseäni. Olen mm. nykäissyt turpaani kilon verran mustaamakkaraa ja hyvällä halulla. Eilen jopa karpalohillon kanssa. Nyt on olo kuin siirapissa menisi. Ei pääse ei sitten niin mihinkään. Odottelen, että lääkkeet vaikuttaisivat (unohdin ottaa ne heti aamulla) ja inskaa en pistä, ellei ole pakko. Saattaa olla, että pakko tulee eteen, koska en tuolta vimmatusti kipeytyneeltä nilkaltani pääse minnekään. Ainakaan päästämään noita ylimääräisiä sokereita liike-energiaksi. Mutta syömättömyydellä en rankaise itseäni. Moni ajattelee, että nyt kun syön tätä, niin sitten en syö huomenna mitään. Niin ei voi tehdä, en ainakaan minä! Ja diabeetikon muutenkin pitää olla tuon paastoamisen kanssa vähän tarkempi kuin "normaalikehollisen".
Aamusokerit olivat tällä vähäiselläkin hiilarilisällä: 6.8!!! Mikä on minulle aivan liikaa. Olen ottanut tavakseni työpaikalla mitata sokerit ennen ruokaa, ja sen jälkeen. Suuria heittoja ei uudistetun ruokailutapani myötä ole ollut. Kun ruoanjälkeiset sokeriarvot jäävät alle 10, olen tyytyväinen. Eivätkä nouse yli kahta yksikköä kerralla. Tai laske. Yhtään hypoglykemiaa ei ole ollut helmikuun jälkeen.
Mitä enemmän tutkailen ja ihmettelen, mittailen ja kartoitan, sitä vankemmaksi käy käsitykseni ja mielipiteeni siitä, että tasapaino löytyy tästä jälleen löydetystä ruokavaliosta ja elämäntavasta. Ei voi olla niin, että minä, joka olen suorastaan allerginen hiilihydraateille, voin syödä leipää, perunaa, pastaa ja riisiä, kaikkia saman päivän aikana! Hyvä, jos joskus ja jouluna! Nyt olen tyyten luopunut jo leivästäkin, eli ruoka koostuu kasviksista ja liha/kala/kananmuna -lisukkeesta. Kypsistä kasviksistakin saa yllättävän paljon hiilihydraatteja. Joten osa siitä joukkiosta uppoaa tuulensuojaan raakana. :)
Jonkinlaista matkasaarnaajan vikaakin olen huomannut itsessäni, yritän olla varovainen. Äidilleni olen toitottanut sitä, että EI leivälle ja perunoille, katse kasviksiin! Samoin lapseni perheelle...että syökää kalaöljyä! Muistakaa rasvahappotasapaino! Vaikka omakin ruokavalio on vasta kuoriutumassa munasta. Sanoisin.
Kun mainitsin, että diabetes oli todettu, viimein, vuonna 2000. Erinäisien kommervenkkien jälkeen. Niistä vähäisin ei todellakaan ollut se, että valitin ja valitin väsymystäni ja väsymistäni tuossa 1990 -luvun alkuvuosina. Sain silloin mielialalääkityksen, että napsahti. Jossain vaiheessa totesivat, että aamusokerit olivat EHKÄ vähän koholla, mutta sokerirasitusta ei sitten tehty.
Kun viimelopuksi pääsin diabeteshoitajalle, annettiin ohjeeksi vain verensokerimittaukset aamuin illoin ja that's it. Lääkkeillä mentiin. Amaryliä ja Oramettia. Annosta vaan nostettiin vähän väliä. Moittivia katseita siitä, että laihtumista ei ole tapahtunut, kuten olisi pitänyt...kuulemma. Ohjeistus oli joko vähäistä tai sitä ei ollut, en nyt enää muista. Kun muutenkin vihaan lääkärissäkäyntejä nykyään. 2002 sain niistä ja leikkauksista tarpeekseni.
Aloin tonkia vanhoja hoitomenetelmiä, kuinka ennenvanhaan hoidettiin "sokeritautia". Varsinkin vanhuusiän sokeritautia. Ja huomasin ohjeiden olevan TÄYSIN erilaiset kuin nykyään. Sanoisinko, että enemmän kalleellaan nykyiseen ruokavaliooni, vähä/hyvähiilihydraattiseen, kuin perunamuusi -valioon, eli "syöt vaan ihan normaalia ruokaa ja jätät rasvat pois". Kuten ohje kuului.
Ihmettelin, että miksi sokeritautisen pitää jättää rasvat pois, kun niissä ei ole sokeria?! Kun rasva on epäterveellistä, kuului terveydenhoitoalan ammattilaisen vastaus. Ookoo, onhan tästä aikaa, mutta se, että enemmän, syvemmälle ja vahvempaa, tuppaa olemaan liiankin monen terveyden kanssa tekemisissä olevan tunnuslauseena. Ilman että tehdään mitään kriittisiä tarkistuksia. Siis mihinkään. Diabetes on tauti, jossa sairastaja itse on avainasemassa taudin suhteen. Ja siinä ei enää ihmettely auta, miksi hoitotasapaino on ns. viturallaan, kun hoito-ohjeet ovat aivan perseestä. Hiilihydraatteja niille, joiden kroppa ei hiilihydraatteja siedä! Ei hemmetti!
Olen nyt palannut viikoksi tähän vanhaan, mutta vain osittain. Koekaniinina olen siis käyttänyt itseäni. Olen mm. nykäissyt turpaani kilon verran mustaamakkaraa ja hyvällä halulla. Eilen jopa karpalohillon kanssa. Nyt on olo kuin siirapissa menisi. Ei pääse ei sitten niin mihinkään. Odottelen, että lääkkeet vaikuttaisivat (unohdin ottaa ne heti aamulla) ja inskaa en pistä, ellei ole pakko. Saattaa olla, että pakko tulee eteen, koska en tuolta vimmatusti kipeytyneeltä nilkaltani pääse minnekään. Ainakaan päästämään noita ylimääräisiä sokereita liike-energiaksi. Mutta syömättömyydellä en rankaise itseäni. Moni ajattelee, että nyt kun syön tätä, niin sitten en syö huomenna mitään. Niin ei voi tehdä, en ainakaan minä! Ja diabeetikon muutenkin pitää olla tuon paastoamisen kanssa vähän tarkempi kuin "normaalikehollisen".
Aamusokerit olivat tällä vähäiselläkin hiilarilisällä: 6.8!!! Mikä on minulle aivan liikaa. Olen ottanut tavakseni työpaikalla mitata sokerit ennen ruokaa, ja sen jälkeen. Suuria heittoja ei uudistetun ruokailutapani myötä ole ollut. Kun ruoanjälkeiset sokeriarvot jäävät alle 10, olen tyytyväinen. Eivätkä nouse yli kahta yksikköä kerralla. Tai laske. Yhtään hypoglykemiaa ei ole ollut helmikuun jälkeen.
Mitä enemmän tutkailen ja ihmettelen, mittailen ja kartoitan, sitä vankemmaksi käy käsitykseni ja mielipiteeni siitä, että tasapaino löytyy tästä jälleen löydetystä ruokavaliosta ja elämäntavasta. Ei voi olla niin, että minä, joka olen suorastaan allerginen hiilihydraateille, voin syödä leipää, perunaa, pastaa ja riisiä, kaikkia saman päivän aikana! Hyvä, jos joskus ja jouluna! Nyt olen tyyten luopunut jo leivästäkin, eli ruoka koostuu kasviksista ja liha/kala/kananmuna -lisukkeesta. Kypsistä kasviksistakin saa yllättävän paljon hiilihydraatteja. Joten osa siitä joukkiosta uppoaa tuulensuojaan raakana. :)
Jonkinlaista matkasaarnaajan vikaakin olen huomannut itsessäni, yritän olla varovainen. Äidilleni olen toitottanut sitä, että EI leivälle ja perunoille, katse kasviksiin! Samoin lapseni perheelle...että syökää kalaöljyä! Muistakaa rasvahappotasapaino! Vaikka omakin ruokavalio on vasta kuoriutumassa munasta. Sanoisin.
Kommentit