maanantai 13. heinäkuuta 2009

Könkkämuorin kommelluksia.

Tässä sitä vietän herkullisen sateista päivää läppärini kanssa.

Viime viikolla kiukuttelun aloittanut nilkkani teki eilen lopullisen tenän! Keskiviikosta asti olen nilkuttanut ja koska oikean jalkani nilkka on jo soosina, niin toivoisin, että edes vasen pysyisi läjässä. No, vasenpa se hyvinnii teki tepposet. Jääköön selostamatta sen kummemmin, missä turma sattui, mutta ulkoillessa kuitenkin. Koirilla osuutta asiaan...

Tohtorityttönen väänteli ja käänteli tuota kinttua sinne ja tänne. Totesi, että turvotusta on juu. Ja minä totesin, ettei pelkästään turvotusta vaan myös pistävää ja polttavaa kipua, asteikolla mennään numerossa seitsemän. Huomaan kyllä, että ajamani kolarin jälkeen on kipukynnys noussut vekkulisti...jokohan sitä uskaltaisi hammastohtorille sanoa, että ei, ei tartte puuduttaa!
No huhhuh! Laitettiin siihen sitten yksissä tuumin LASTA, ja viikko vempulaa.

Mitä painorintamalle:
Helmikuussa tekemäni täyskäännöksen jälkeen, olen joutunut toteamaan, että elopainoni, joka keikkui parhaimmillaan todellakin vaa'an asteikon tuolla puolen, on vajunut lähes ihmismäisiin lukemiin. Viisitoista kilogrammaa pahimmasta vaiheesta on jäänyt jo matkalle ja siitä suurin osa tämän kevään aikana.

En todellakaan ole mikään turhan tarkka enkä kovasti vahdi ruokavaliotani muuten, kuin SOKERISTUVIEN hiilihydraattien osalta. Kaikki paljon tärkkelystä sisältävät aineet on nyt poistettu listalta. Lisätty sekaan runsaasti kasviksia. Väitän syöväni terveellisemmin, kuin aikoihin. Siis raakoja kasviksia, ei niinkään keitettyjä. Jollei kukkakaalimuusi -klassikkoa oteta lukuun!

Useimmiten ihmiset nousevat metrin suoraa seinää ylös, kun kerron, etten pistele leipää enkä perunaa. HE eivät VOISI olla ilman LEIPÄÄ! ...tai perunaa. Minä olen voinut. Eikä tee heikkoakaan. Duunissa kun ottaa salaattia riittävän ison annoksen tai pääruoan salaatilla, niin en istumatyöläisenä ole nälkää joutunut kärsimään. Kotona voipi pistellä sitten kananmunaa, kalaa ja muuta herkkua. Särvintä ilman leipää. Ja jälleen salaatilla. En ole mitenkään himouskovainen nytkään, vaan aika ajoin täytyy sallia itselleen "Mieletön Mättö". Ja kärsiä seuraukset: olo on kuin krapulassa, vatsaan koskee, on tukkoisuutta ja paljon muuta vaivaa ja vastusta. Normaaliolotilaan kun moinen ei kuulu. Töissäkin on jaksanut paremmin. Ja se on jo huomattu! Hyvä niin.

Hommasin jopa kesää varten vähähiilihydraattista jauhoa, että saan vohveleita ja tuoreita mansikoita kermavaahdolla. NAM!
Lähetä kommentti