keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Cheesesus!

Voi äimä! Voi ihme ja voi voi! Aloitan tämän nyt voivottelemalla, sillä bongasin kauppapuodista punalappuisten seasta sinihomejuustolevitteen! Herramunjee, että oli herkkuaherkkua! Piti ihan ilonkyynel tirauttaa sen ruokalusikallisen kunniaksi, jonka siitä nautin, kuin muinoin tikkumellin.
Oli se vaan pirun hyvää. Ja alle narskuttelin vähän raejuustoa.

Minua on naurattanut tässä pitkin tätä vähähiilihydraattista matkaani se, että aina kun mainitsen paiskoneeni tunkiolle (Hyvä ämpäri! ..tunkiolle?) tietyt tuotteet ruokasysteemistäni, niin ensimmäisenä aletaan kammotella ja kauhistella, että voi kamala, en minä voisi elää ilman leipää ja perunaa! Nehän on ihan perusruokaa. Joo, minun mielestänikin ne ovat perusruokaa. Varsinkin, jos perunan kasvattaa itse ja ruisleivän tekee omista jauhoista (tai tilapuodin) raskiin. Teollisessa "ruisleivässä" kun harvemmissa enää on ruista kuin vähän väriksi. Se toimii kuin ilotulitusraketti yössä meikäläisen verensokurien suhteen.

Toinen kauhistelijatyyppi on sellainen, joka alkaa saarnata siitä, että aivot tarvitsevat hiilihydraatteja voidakseen hyvin! Siksi pitää käyttää sokeriakin. Minä vastustan sitä kommentilla, että minulla on sokeritauti, ja sitä ei sokerilla hoideta. Ja jaanaus jatkuu hamaan tappiin, että suolisto lakkaa toimimasta, kun se ei saa kuituja. Tapan sen samantien kommentoimalla, että ai, salaatissa sitä kuitua sitten ei ole lainkaan, eikä muissakaan raa'oissa kasviksissa? Niinkö?
Homma jatkuu niinmutkuttelulla, että sää syöt helvetin paljon rasvaa, suonet menee tukkoon sekunnissa! Just. Siihen sopii lausahdus, että kukaan lääkäri ei ole sanonut, että rouva hyvä kolesterolissanne on liian vähän verta.
Seuraavaksi vedätetään framille se, ettei vatsa enää toimi, eihän!(tämä yritetään keskustelun aikana todistella moneen kertaan, tämä suoliston kuolema) Johon pistän vastapallon, että perkules joo, ikinä ei ole maha toiminut näin hyvin. Kun sen ei tarvitse selvitä näistä ylimääräisistä hiilarinpaskoista, ei jatkuvia ilmavaivoja, ei satunnaisia ummetuskohtauksia (viikon kun olet paskomatta, niin vot! Että on hyvä olla.), eikä enää sitä tönkkösuolattua turvotusoloa mahottomine väsymyksineen ruokailun jälkeen.

Nyt pistelen sapuskat nassuun ja saatan kuulkaa jopa kirmata harrastamaan sitä onnetonta liikuntaa, johon vammautuneet raajani antavat myöten! Vaikkapa kävelylenkille metsään.

Ennen en olisi uskonut, että ihminen tulee todellakin toimeen vähän vähemmälläkin sokerilla, sokeri kun on kuulema luonnon omaa energiaa. Kuinka niin? Sehän on jalostettu, siitä on poistettu ravintoaineet (ne syötetään lehmille), kuidut ja muu tarpeellinen. Sama palvelus on suoritettu vehnälle, rukiille, kauralle ja riisille sekä monelle muulle viljalle. Ja vielä kaupan päälle myllytetty pölyksi, jota jauhoksi kutsutaan. Yäk. Ja sen jälkeen tähän pöllyyn sotketaan vielä säilöntäaineita, "jauhonparanteita" ja aletaan laatia taikinaa. Mitä siihen taikinaan sitten teollisuudessa mätkäistään? Prosessoitua, keinoaineistettua ja lisäainein kyllästettyä rasvaa ja "paranteita". Kyllä on maukasta! Ja isot leipomoketjut tappelevat verissä päin, kuka tekee halvimmalla sen jokapäiväisen leipämme, jota meidän pitäisi syömän. Niihin talkoisiin minä en aio enää osallistua. Soli vaan.

Tänään työpaikalla hämmästelin sitä, että kun ilmaiseksi saa, niin millainen ahneus iskeekään ihmispoloon. Ja koska kyseessä oli transrasvoitettu, hiilihydraattikyllästetty tuotos, niin pihistin siitä hiilihydraattisietoselle aviosuhteelleni yhden. Parhaat kuppasivat lootasta kaksin kappalein.

En tiedä, olen varmaan jossain hybriksessä, kun oloni on nyt erinomaisen hyvä ja iloinen, en ole töissäkään pultannut ällöimmälle ääliölle enkä menettänyt hermojani työni kohteen kanssa. Omituista.

Taidan mennä hakemaan vielä lisää mustikoita ja kanttarellejä metsän uumenista. Ja jospa vaikka nauttisin vielä hiukan juustoa.
Lähetä kommentti