torstai 16. heinäkuuta 2009

Takaisin luontoon (ei heikkohermoisille)

Nyt kun olen kitissyt puolet kuukaudesta diabetesfiaskostani, niin ollee aika palata takaisin nykyhetkeen. Eli ns. maan pinnalle, tai ainakin lähelle sitä.

Kokatessani aamupalaa, päätin herkutella seuraavanlaisella virityksellä: Paistinpannu hellalle (alesta hommattu julkkiskokkipannu) ja nupit kaakkoon. Pannulle muutamia siivuja venäläistä meetwurstia (tarjouskamaa), kun rasva on sulanut viipaleet pois pannulta, palavat hämmästyttävän herkästi. Perään kaksi kananmunaa (en jaksanut munakasta vääntää) ja kun ne olivat vähän hyytyneet, niin isoja kermajuustoviipaleita päälle (eurotsopperin ulkomaalaisia). Annetaan olla miedolla lämmöllä niin, että juusto vähän sulahtaa. Meetwurstin viipaleet päälle, ja käännetään toinen puolikas toisen päälle, kuten munakkaassa. Tällä eväällä sitä sytkyttelee mukavasti iltapäiväsalaattiin asti.

Koska on kesä ja laiskottaa, en viitsi viihtyä keittiössä kuin aamusella. Kukkakaali perataan raakana kippoon kivoiksi kukinnoiksi, ehkä pari raastettua porkkanaa tai kokonaista kesäporkkanaa, ameriikan -tai jonkun muun maan salaattia, ja dipiksi turkkilaisesta ruokajugurtista väsättyä chilidippiä. Minä teen sen aina Blair'sin järisyttävän tuliseen chilikastikkeeseen. Merkkiä Ultra Death. Tai Sudden Death. Väriksi paprikapulveria. Häppähyötyprosentti on loistava, koska näitä kastikkeita ei tarvitse laittaa lusikkakaupalla, muutama tippa riittää. Tabasco on ihan paperia näiden rinnalla. Grillisoosikin saa aivan uutta potkua, tosin heikkohermoisimmat putoilevat tuoleilta, jos tulevat meille syömään.

Suuntaa on nyt korjattava, taas ja jälleen. Seikkailin Hiilarimaassa ja sen huomaa! Olostani tuli samanlainen, kuin puurosuuntauksen aikoihin. Kaikki tökki. Aivan kaikki. Kun äidyin laskeskelemaan hiilihydraattien määrää, en päässyt kovinkaan ylös korkeisiin lukemiin, mutta niissäkin oli minulle näämmäs puolet liikaa. Sadan kymmenen kilon täällä puolen kun on keikkunut jonkun tovin, niin mielellään halajaa sinne sadan alemmalle puolen.

Marjoja on nyt metsät pullollaan. Mustikat kypsyvät ja marjatilojen kyltit karjuvat kilometrien päähän että MANSIKKAA. Nyt olisi mainiota pistellä massuun niitäkin, ja eritoten pakastimeen! Talvenvaroiksi. Saisi taas kätevästi marjarahkaa! Liivatteen löytymisen jälkeen on tullut keksittyä sillekin uutta käyttöä. Vaikka ruoka-alan ammattilainen olenkin, niin sen kanssa en ole oikein ollut sinut. Mm. kakunpäällisiä en ole oikein ikinä osannut liivateavusteisesti tehdä. Mutta mitäs siitä?! Parempi myöhään kuin milloinkaan. Marjarahkastani tuli marjamousse! Se onkin lähes ainoa hyvä ohje, joita jäi hyppysiin Painonvartiointiseikkailuistani parinkymmenen vuoden ajalta.

Pohdiskelin mielessäni myös sitä, että miten saada järkevä tasapaino tähän ruokailuun, etten mene ns. överiksi. Minun kohdallani ei tunnu olevan oikein muuta, kuin ääretön määrä kokeiluja. Teen siis ihmiskokeita itselläni jatkossakin, ja niistä tulette varmasti, ainakin täältä, lueskelemaan!

Kun näyttää Buddhalta, niin todellakin vain näyttää. Se, että lihavat on lepposia, ei pidä kohdallani paikkaansa. Saatan olla melkoinen änkyrä, jos sille päälle satun.
Lähetä kommentti