torstai 30. heinäkuuta 2009

Perrsreenari

Voe mahoton.

Tässä justiin keskustelin työystävän kanssa näistä katoavista kilogrammoista. Kun tykkään, että keski-ikäinen naisinehmo ei nyt niin helvatin äkkinäistä pudotusohjemaa tarvitse. Että kerkiäisi tuo nahka kitistymään samaan tahtiin. Lienee kyllä toiveajattelua. Mutta yrittänyttä ei laiteta!

Niin, mistäs minun…juu, siitä, että työystävä oli sattunut katselemaan telkkarista jonkun painonpudotusohjeman, jossa oli säälimätön personaltrainer piiskannut nelikymppistä toimaria uuteen uskoon. Selitykset lihomiselle ja ”ruoan tarpeelle” muistuttivat omiani. Ko. reenari oli tintannut ohtaan tätä toimaria, että kuule, kun vedät hiilihydraatteja ne muuttuvat elimistössäsi sokerivelliksi. Marjoja jne? Taisi olla TV Viisi ja ohjelma oli ”Ylipainoinen”. Pitänee jolloinkin kahtella.

Kiva, kyllä sitä itsekin puolustautui kaikenlaisella selityksenpoikasella, että miksi on lihava.
Tässä teille parhaat palat:
- ei voi laihduttaa, kun on sokeritauti ja insuliini, ei ainakaan nopeasti.
- sokeritaudin takia pitää syödä vähän ja usein, menee siinä se laihdutus sitten sekaisin.
- ei pysty liikkumaan, ei ainakaan niin kuin ennen onnettomuutta.
- nilkka on kipeä eikä voi tehdä kunnon lenkkejä
- sattuu tuohon katkenneeseen käteen, ei voi mennä halonhakkuuseen
- ruisleipä pitää nälkää ja siinä on hyviä kuituja, vatsa toimii
- rasva ja kananmunat nostavat kolesterolin pilviin

Voi hyvää päivää!!!

Kumoan omia juttujani:
- Sokeritautisen, ainakin tyyppi kakkosen, nimenomaan pitää laihduttaa, ja vähän sassiin, jos meinaa tallata vielä elon tiellä.
- Sokeritauti, siis tyyppi kakkonen, ei tarvitse sitä, että pidetään verensokeri tasaisen korkeana...
- Minä en kovin hillittömästi liikkunut edes ennen onnettomuutta...eli paskapuhetta
- Nilkan kipuun riittää nykyää pelkkä käsikauppalääke.
- Eikä satu, kunhan ei vaan huvita. Laiskana on kivempi olla sohvanpohjalla.
- On ruisleipä hyvää, mutta ei sitä tarvitse koko helvetin leipää kerralla syödä.
- Jassoo, sitä uskottiin kaikenmaailman legendoja...!

Sitten minä puputin kaikkea mahdollista ns. herkullista hiilarimössöä, kunnes 2006 orastivat ensimmäiset hiilarikyllästysoireet. Kesti kolme vuotta tajuta, että miten tämä systeemi oikein toimii. Tähän mennessä olen kahlannut kirjallisuutta ja surffannut yökaudet netissä, että mikä tämä juttu tässä oikein on, miten tämä toimii ja miksi!

Nyt suoritan todella ihmiskokeita itselläni ja haen sitä omaa tyyliäni syödä, sillä kaikki ei sovi kaikille ja aineenvaihdunta on henkilökohtainen juttu. Toiset sietävät paremmin toisia ruoka-aineita kuin toiset. Meillä kotona asuu ääripäät siinä asiassa…! Mies voi vetää kaikenmaailman kaurahuttua ja ranskanleipää, hilloja ja kakkuja. Minä taas teen suunnilleen kuolemaa kyseisiä eväitä nauttiessani. Tuoremehulla pääsen sellaiseen atmosfääriin, ettei ole tosikaan! Säälittävää.

Joten tuoreet tai pakastetut marjat käyvät meikäläiselle tuoremehusta tai kohtuullisesti hedelmiä. Kasviksilla siis korvaan näitä mössöhiilareita. Verensokerin peijakas on pysynyt kummallisen tasaisena…ihmeellistä! Outoa! Kun muutamien älypäiden mielestä minun pitäisi olla suunnilleen kuollut, kun ei mikään toimi ilman hiilihydraatteja. Paskanlatvat…mitähän ne oikein kuvittelevat.

Painonlaskuni on taas nytkähtänyt alaviistoon. Tässä kun kuvittelin pystyväni kohtuulliseen leivän käyttöön. Pieleen meni. Ruisleivällä ja sokerisuolatulla sillillä hommasin itselleni kaksi kiloa lisää ja nekin varmaan olivat suureksi osaksi vettä! En siis ollut rasvalammikossa vaan vesilammikossa. Voisin sanoa olleeni kolme litraa liian lihava. Tai on tätä vielä raavittavana tätä läskiä tästä kropasta kierrätykseen: nelisenkymmentä kiloa…no, sitä oli 55 kiloa ennen tätä todellisuuteen heräämistä. Perkele.

Mutta nyt taas uudella innolla etiäpäin! Uusi päivä, uudet kujeet!
Lähetä kommentti