sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Oi, jos saisin jouten olla...!

Muuatta kuoroaikoinani hoilaamaani laulua lainaten.
Oli pakko palata takaisin tänne hölisemään, kun jäi tuossa edellisessä kälätyksessäni vähän niinkuin asia kesken.

Minkähän takia ihminen on rakennettu niin, että "asiantuntija"lausunnot ja "tutkimukset" menevät jakeluun kuin väärä raha? Kun olen melskannut kaikenmaailman tutkimushommeleissa ihan huvin ja harrastuksen vuoksi, niin voin sanoa, että kovasti haisee sellainen tutkimus, jossa todistetaan joku aine tai sen osa vaaralliseksi sellaisen tahon voimin, joka saa rahoituksensa toisaalta. Ja vielä sellaiselta -hmm- sanoisinko taas, että taholta, joka itse tukee tai valmistaa jotakin ainetta tai tavaraa, jonka markkinoita on tarkoitus laajentaa. Että voi hyvää päivää! Kriittinen ihminen viimeistään siinä vaiheessa herää, kun todistellaan kaikennäköisten superhypermega ominaisuuksien olevan parhautta juuri meille.

Kun alamme kinata pikkuhiljaa siitä, mikä on ihmiselle sopivaa ja mikä ei, valotan tässä taudinkuvaa ja taustoja.
Kun immeiset viimeisen jääkauden jälkeen levisivät näille lakeuksille, ei varmasti ole ollut tietoa siitä, että elikonrasvat ovat "vaarallisia" ja kylmäpuristettu öljy lasten paras tavara. Silloin elon tien vaellus on ollut vähän toista luokkaa kuin nykyisen sohvaperunastomme. Sisäänrakennettuna noista ajoista varmaan jäi tämä joutenoloon pyrkiminen. Nykyihmiset pyrkivät siis saamaan vapaa-aikaa, että voisivat harrastaa liikkumista. Jumalauta, ennen tämä liikkuminen tuli luontaisetuna, nyt siitäkin pitää maksaa! Mikä kaikkein typerintä, hypätään autoon ja körötetään tunkkaiseen "fitness centeriin" liikkumaan...ei hemmetti.

Nyt kyllä alkoi ahistaa niin lujasti, että painun hakkaamaan halkoja, pyyhkäisen metsään keräämään mustikoita ja sieniä sekä taidan pestä vielä pari mattoa. Jatkan myöhemmin, jahka rauhoitun!
Lähetä kommentti