maanantai 8. lokakuuta 2012

Tietokoneen käyttö vanhentaa.

Edellisessä jaarituksessani junnasin näiden syvien vesien äärellä. Vanhenevan  naisen kohtelusta terveyden'hoidon' villillä saralla. Mutta kuinkas se suu pannaan oikeasti. Messingillekö, kuin torvensoittajalla. Vai peräti ryttyyn. Olen tässä saanut viitteitä ja viittilöinyt itsekin kintaalla, siihen, että toisille ihmisille, myös miehille, on vanheneminen aivan karsea peikko. Niin hirveä ja karsea, että ollaan valmiita ihan mihin vaan ja kieltämään sitten ne valmiutensa. Esimerkiksi julkisuuden henkilöihin osoittelen osoittimellani. Ei minun mielestäni ole mitenkään hirveää, että joku tahtoo leikkautella itseään ja lihottaa kirurgin kukkaroa muutamalla almulla, jos suostuu asian myös suoraan sanomaan ja myöntämään. Tai syömään vain tiettyjä asioita, aineita ja tyylejä. Tai tekemään vain tiettyjä harjoituksia, tietyillä välineillä tai tietyissä paikoissa. Ja seuraavassa repliikissä pudotellaan, että 'en minä, mutta muut'.

Olen kummastellut mielessäni sitä, että vanhuus rumentaa. Kai se on joillekin ihan hirveetä, että vanhenee. Minusta tuntuu, ettei ole silloin palikat kohdallaan lainkaan. Se kertoo siitä, kuinka äääääärettömän ulkonäkökeskeisestä ja pienisieluisesta ihmisestä on kyse. Ja myös siitä, miten älyttömäksi mielikuvamme alkaa muotoutua näiden mukavien viestintävälineiden aikaansaamassa tulvassa. Pitäisi sen verran vielä olla omaakin järkeä tallella, että ihmiset vanhenevat aikanaan, kukin eri tahdissa, mutta vanhenevat joka tapauksessa. Ei se ryppy siellä silmäkulmassa ole sen merkki, että kirves kaivoon ja kuolemaa odottamaan. Ehei, mieli on ja pysyy ja pitää muunkin ihmisen nuorena, kun luottaa itseensä. Siksi minä niin ärsyynnyn siitä, että minut työnnetään johonkin muottiin. Senpä takia myös blogini on alkanut repeillä vähän sinne ja tänne. Laihdutan välillä mieltäni sillä, että pistän päästön jos toisenkin tulemaan kaikkien kahden lukijani silmäiltäväksi.

Olen myös ollut siinä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut aikaa ja tilaisuus seurata vähän tällälailla takaviistosta pahimpia hourijota. Osa on niin omituisia juttuja, että pois alta risut ja männynkävyt. Olen yrittänyt ajatella, että toiset pelkäävät vanhenemista siksi, kun ovat ottaneet mallia esim. vanhemmistaan tai nähneet jotain sellaista, mitä ei kenenkään pitäisi nähdä. Kuten kohdeltavan vanhoja läheisiään kaltoin. Onko se sisäänrakennettu ominaisuus, että pelätään heikkoutta. Onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä, siitä pelkäämisestä. Alituisessa pelossa eläminen kun altistaa stressille. Ja siitähän on taas tuhansia tutkimuksia, että mitä jatkuva stressi tekee. Todisteitakin löytyy.

Mutta etten kauaa vanhenisi tässä jorisemassa ties mitä, niin täytyy vähän vetää yhteen tuntemuksiaan. Siis olen niin ääriäni myöten täynnä sitä, että joka tuutista paukutetaan ikuista nuoruutta ja ikuista hyvinvointia. Ikäänkuin ihminen ei saisi hyväksyä vanhenemista ja sen mukanaan tuomia kremppoja. Aikanaan tuo asenne kyllä kostautuu. Sama asia ikuisessa laihuudentavoittelussakin. Kun et itse hyväksy sitä, että on pari-kolme kiloa liikaa, niin kyllähän kostautuu. Sitä, onko kyse huonosta itsetunnosta, vaiko mistä, en tiedä, enkä antaa valmista ratkaisua tai vastausta. Mutta sen minä tiedän varmasti, että meitä tulee aina olemaan eri näköisiä, eri kokoisia, eri ikäisiä ja erilaisia. Diskriminointi on diktaattorien hommaa ja johtaa äkkiä holokaustiin. Oli se holokausti sitten millainen hyvänsä.

Saateri, että sormeni syhyävät aamupalan puoleen. Lääkkeet ja oma terveysjuomani painikkeeksi. Ja kupponen hyvää teetä, toinen kahveeta. Tänään aamupalaksi eilisiä jämiä. Kukkakaalimuusia pannulla lämmitettynä. Lisäsin siihen kananmunan ja juustoa, että riitti kahteen lättyseen. Rapea pinta, voissa paistettuna. Kumppaniksi sopii tietenkin, salaatinjäysteet. Sekä siivu possua. Nam.

Ja aiheesta kiitos muuannelle ystävälleni, jota kohtaan olen tuntenut sympatiaa pitkän aikaa. Viimeisin keskustelummekin sivusi aihetta, vanhenemista ja varsinkin vanhenemisen pelkoa ja sitä, miten se joissakin yhteisesti tuntemissamme jutuissa ja ihmisissä ilmenee. Hääv ö naisdei.
Lähetä kommentti