Terapeuttista terapiaa terapoitavalle

Vierailin vaihteeksi tervey..tervausasemalla eli arvauskeskuksessa. Olenhan minä pätkähoidettava. Kokonaisuuttani hoidetaan siis osissa ja tuijotetaan vaan yhteen osaan kerrallaan. Mitä hoitoa semmoinen on. Se on nykyhoitoa, jossa ei varmasti tule huomioiduksi kokonaistilanne. Ja sairauttani hoivaava henkilö, tällä kerralla diabetesta vahtaava, posmitti samat asiat, kuin jo viisi vuotta sitten. Itse asiassa samat asiat puidaan joka vuosi. Rasvan vähentäminen, annoskokojen pienentäminen ja liikunnan lisääminen. Kyllä. Jokainen, ja alleviivaan, JOKAINEN yli kolmetoistavuotias naisenpuolikas tietää varmaan kaiken laihduttamisesta.

Kerroin varovasti syömisestäni. Sanoin, että jees, käytän voita. Ja jees, olen lisännyt kasvisten käyttöä. Tunnen lautasmallin ja viimeiset suositukset. Ja sen jälkeen esitteitä, siis jälleen paperisaastetta virallisterveellisen puolesta, penkoessaan hoituri sanoi R-sanan. Kieltäydyin melko kohteliaasti. Niin kohteliaasti kuin paniikkioireiltani kykenin, toivottavasti en parkaissut. Kohdalleni kun on sattunut SE ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Sellainen älä-mulle-rupee -terapeutti. Joka argumentoi osaamistaan 20vee kokemuksella ja luuviulun kapealla olemuksella, ovensaranat eivät juuri rasitu. Koin todella vahvasti, etten todellakaan tule kuulluksi. Kun ensi kohtaamisella kiekaisi, että hän ei usko mihinkään uusiin tapoihin syömisessä, kuten vhh-metodiin. Että sokeritaudin hoidossako ei tee hyvää vähentää hiilihydraatteja, eikö. Kävin täällä kuovilla pari kertaa, ensin varaamassa aikaa ja sitten sen ensimmäisen ja viimeisen kerran. 'puistatuspuistatus'

Sekin minua ihmetyttää näissä hoitokuvioissa, että joku 'muu' jolla on tarpeeksi natsoja, kirjoittaa sinulle B-todistuksen papereiden perusteella, tapaamatta sinua henkilökohtaisesti kertaakaan. Siis ei se hoitava lääkäri, jonka kanssa se todistus pitäisi voida kirjoittaa, yhteistyössä, pot asiakast kuunnellen. Se on minusta perin väärin. Minulle on jo tehty arvio siitä, että toisen nilkan ja jalan tuntohäiriöt ovat diabeteksesta peräisin. Tänä vuonna tehty ENMG-tutkimus paljasti, että zot, diabeteksen aiheuttamat tuntohäiriöt ovat niin vähäisiä, että siellä on muitakin hermovammoja kuin ne. Diabeettiset neuropatiat. Jalka on ollut kosketusarka ja puutuneen tuntuinen. Jepjep. Eiväthän hermot voi mitenkään kirurgisten toimenpiteiden aikana vahingoittua. Hmmm..

Olen aivan helvetin vihainen myös siitä nahkapäätösten tekemisestä, jota tietyt instanssit harrastavat. Näkemättä, kuulematta taaskaan itse potil asiakasta, vaan komeasti suoraan papereista. Yksi on Liikennevahinkolautakunta, toinen vakuutusyhtiö ja kolmas KELA. Kela alkaakin olla piakkoin minulle jo kirosana. Ihmettelen, kuinkahan moni jaksaa vuodesta toiseen kiukutella kasvottomalle hirviölle, joka epää tarpeellisetkin lääkkeet. Minäkin sain hylkäävän päätöksen liraglutidista, kun en sitä tarvitse. Ei nääs ollut tämä kirjaileva lääkäri, joka oli satuillut B-tokarini, kirjannut siihen riittävän tarkasti sitä pientä asiaa, joka minun pikku pääkkyyni jäi päällimmäiseksi, eli insuliinista eroon pääsemistä. Ja sillä perusteella sitten tuli hylsy. Mitäs minä semmoisella lääkkeellä teen, joka oleellisesti parantaa olotilaa, vähentää insuliinin käyttöä, kutistaa elopainoani ja pudottaa muidenkin lääkkeideni määrää. Viimeksi puolitettiin verenpainelääke.

Nyt jo olen lähes kokonaan päässyt eroon ateriainsuliinista tuon tarpeettoman lääkkeni avulla. Olen sitä pistänyt viimeksi, kun sotkin elimistöni karjalanpiirakoilla. Pakkorako. En olisi kyennyt rattiin siinä hiilarihumalassa. Kykenin kyllä vessaan monta päivää. Vauhdilla. Mutta kun minä syntinen haluan eroon myös pitkästä inskasta. Jonka tarve on sekin tällä tarpeettomalla tökötillä pienentynyt jo 100 yksikköä. Ja sairaalloisesta näläntunteesta, joka haittaa harrastuksia. Mitäpä ihmettä se nivelrikkoinen, pikkuvammainen LÄSKI sillä paranemisella tekisi. Hah, se on sen oma vika, kun on tommonen huono ihminen, joka vaan makaa sohvannurkassa ja syö, juo ja nautiskelee. Ihan on oma vika. SYYLLISTSYYLLIST, HERISTHERIST, nyt kyllä jätät sen turhapäiväisen syömisen pois tykkänään, kun olet itte aiheuttanut tommosen elintasotaudin, köyhä.
Miksei kukaan VOI myöntää, että liiallinen insuliinin määrä elimistössä pistää haluamaan lisää ruokaa, miksi ei kukaan voi MYÖNTÄÄ, että insuliini lihottaa sen kautta, että on jatkuva näläntunne, miksvarten kukaan ei kerro tätä vaikutusmekanismia potilaa asikkaalle. Minkä takia syömisestä syyllistetään, että SYÖT LIIKAA, vaikka insuliiniannokset ovat sairaalloisen hirveitä. Ja paino myös.

Jossain mättää. Ja aika tavalla. Näkeehän sen jo sokeakin kepillään, ettei diabeteksen hoito voi olla mallillaan. Vedotaan koko ajan 'virallisiin suosituksiin' ja posmitetaan kuin loitsua, että kyllä hoito-ohjeet ovat oikeita, SINÄ hoidat itseäsi väärin, etkä noudata ohjeita. Mitäpä, jos ohjeita noudattamalla on joutunut jo ojasta allikon kautta kymeen. Mitäpä, jollei 'virallinen' ruokarytmi ja -suositukset passaa vartalolle. Mitäpä jos kroppa suorastaan sekoaa viljavoittoisen sapuskoinnin jälkeen, aivot puuroutuvat, veressä ei ole kuin sokuria ruokailua seuraavan puolen tunnin ajan. Mitäpä, jos olo on vetämätön, huono ja ällöttävä niillä virallisilla ohjeilla. Mikseivät koko ravitsemuksesta vastaavat instanssit oikeasti voi tutkia ns. henkilökohtaisten, omien ruokailutapojen tukemisen tärkeyttä terveydenhoidossa. Miksi ensimmäinen ratkaisu ovat ENE-dieetit tai lihavuusleikkaus. Miksei tutkita insuliinitasoja, resistenssin astetta ja syömisen vaikutuksia niihin, että voitaisiin määritellä sellainen ateriakokonaisuus, joka ei enää enempää rasita sairastunutta elimistöä. Miksi ylipäätään päästetään ihmiset tilaan, jossa...äh, nyt alkaa taas päästä mopo lapasesta.

Terapioista puheen ollen, olen siinä onnellisessa asemassa, että viimein olen saanut, vuosi sitten itseasiassa, kunnollisen terapeutin, joka hoitaa kipeää päätäni. Siihen mennessä hoidossani oli tehty jo pari ratkaisevaa virhettä. Lääkärit vaihtuivat liki viikottain. Sairaanhoiturin tapasin vasta kolme kuukautta sairauden toteamisen jälkeen. Sairaanhoitaja oli koko ajan kiireinen ja hosui ja vielä päällepäätteeksi vittui näsäviisasteli. Kun halusin yksilöterapiaa, niin minut laitetiin ryhmäterapiaan, jonne en missään nimessä olisi halunnut. Mutta kun kolme ihmistä samassa huoneessa hiillostaa väsynyttä, niin minkäs teet, huomaat olevasi väärässä paikassa väärään aikaa, väärällä batkanavalla. Valitusta tästä taitaa tulla. Potilasasiamiehelle, ylilääkärille ja vaikka kenelle, perkele. Vaikka henkinen tila ei ehkä vielä moista kestäisikään, mutta jumalauta, ihmisiä ei vaan kohdella näin, kuten minua on kohdeltu.

Toinen vallan loistotapaus on fysioterapeuttini, joka on ulkoinen liraglutidini. Ilman fysioterapiaa en varmaan tätäkään paljon kirjoittelisi. Enkä juurikaan kävelisi... Kolarin jälkeisessä hoidossanikin tehtiin moka, että kukaan ei kertonut, että minun pitää pyytää erikseen fyssarinlähete hoitavasta sairaalasta. Kun jäin siihen käsitykseen, että fysioterapia hoidettiin sairaalassa ja sairaalan kautta, parilla tapaamisella. Joissa vaan neuvottiin apuvälineiden, kuten pyörätuolin ja kainalo-kyynärsauvayhdistelmän käyttöä...siis käytännön asioita. No, reipasotteinen fyssarini on pistänyt meikäläisen kondikseen. Välillä sattuu ja välillä ei. Sen verran kauan kun on käynyt hänen hyppysissään, niin ollaan puitu maailman menoa kaikilta kanteilta. Ja naurettu. Välillä ei meinaa hoitopöydällä pysyä, kun hirnutaan enempi vähempi absurdeillekin asioille. Hyvä niin, hoidosta jää sekä hyvä mieli että muutamia kipeitä kohtia. 

Josta juontuikin mieleeni, että mustikat ja mustaherukat lienevät jo sen verran sulaneet, että taidan sotkea itselleni käsin ihan mukavan, makeuttamattoman aamupalan. Marjoja ja tällä kertaa kreikkalaista jogurttia, pienellä maustamattomalla ab-jogurttilisällä sekä toisella ämpärillisellä kahvia. Tämän jälkeen pienet unoset, max. 25min. Herättyä muutama sivu hyvää kirjallisuutta 1920-luvulta. Ja sen jälkeen virkeänän päivän toimiin. Valittamaan. Kyllä on mukava päivä taas tiedossa. Taidan illalla 'ajatella positiivisesti'.

PS. Olen naputtanut aiheesta aiemminkin.. http://mahatar.blogspot.fi/2011/10/pienina-palasina-hoidossa.html

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta, diabeteksen hoito on todellakin tätä tässä maassa!
MahaTar sanoi…
Eikä pelkästään diabeteksen, vaan tuntuu koskevan lähes kaikkia sairauksia. Minulla on useampi sairaudeksi luokiteltava, johon saan hoitoa, rippunen kerrallaan. Lääkärit vaihtuvat viuhumalla ja paljon muita mukavia seikkoja tässä on ollut vuosien varrella. Niinpä teen lääkärissä vain 'pakolliset kuviot'.

-Massu
Anonyymi sanoi…
Olen samaa mieltä ja osin jopa sitä mieltä että kirjoitat samalta paikkakunnalta koska tuo hoito/lääkäri/diabeteshoito tuntuu niiiiiin kovin tutulta. Olen Espoosta? Pieniä eroavaisuuksia lukuunottamatta kirjoitat minun kynälläni... en vain ole syönyt noin terveellisesti kuin sinä. Suurin osa päivästä menee sohvalla uinumiseen, eläköidyin kun en enää jaksanut tapella oikeuksistani hyvään ja kuntouttavaan hoitoon. On artroosivaivaa, pahaa sellaista, sitä ei hoideta millään tavalla koska olen "niin sairas että voisin kuolla polvileikkaukseen"... sen sijaan tyrkytetään lihavuus(suolisto)leikkausta, reippaasti yli satasen kurssia TAAS, kalliita pussikuureja TAAS. Aiemmin tunkiessani vapaaehtoisesti ja pakolla norsuryhmään, pussikuurin jälkeen tuli diabetes, kihti ja lieviä munuaisongelmia. Laihduin toki 15 kg kymmenessä viikossa, sisukas kun olin ja olen.
Jalat ovat syksyisen keuhkokuumeen jälkeen liikatuntoiset ja se menee tietysti diabeteksen piikkiin... CRP 100 kohta vuoden eikä kukaan puhu infektiosta mitään, heheheee... nää on niin persläpejä täällä kuin olla ja osaa! Olen syönyt nyt viisi antibiootti- tai kortisonikuuria puolen vuoden aikana eikä kukaan ole varoittanut (paitsi potilas itse) ettei antibiootteja saisi turhaan/liikaa syödä. Tiputukseen minä olisin kuulunut jo aika päivää sitten, ja keuhkokuume otti niin koville että sairaalahoito olisi ollut välttämätöntä. Sain jälkitaudin tai kaksi siitä, mutta ei... yksin piti olla kotona ja toivoa parasta. Kukaan ei käynyt katsomassa ja elo oli melkoisen epätoivoista.
Idioottimaista hoitoa, älytöntä pelleilyä. Väsyy sitä vähemmästäkin, jonottelet 7 kk erikoislääkärille joka tavaa sinulle esitäytettyä kaavaketta puolisen tuntia ja käskee häipymään. Ihmishenki ei ole minkään väärtti jos et ole ylikoulutettu kone työhösi ja kartuta lääkärisi tilipussia myös yksityisellä taholla. Tahi omaa äänekästä ja koilottavaa sukua tahi miestä joka pitäisi puoliasi. Härrigyy, jos olet erehtynyt käymään julkisen puolen psykologilla tai psykiatrilla heikkona hetkenäsi; olet suorastaan jo kuollut. Kaikki sanomasi mitätöidään ja voi vaan kuvitella mitä lukee PSY-sivuillasi jossakin tietokonejärjestelmässä. Pitäisi nekin jaksaa tarkistuttaa ja pyytää poistamaan asiattomuudet jotka varmuudella tuhoavat muuten vanhuutesi. Ylipaino tekee sinusta kohteen jolla nuoret pirulliset lääkärit saavat ilakoida aina sinut tavatessaan. Vai muka kunnioittaa potilaan elämää ja elämänkatsomusta hah!
Ikäänkuin yksikään ihminen tässä maailmassa olisi ylipainoinen jos se olisi helppoa tasata painoaan ja olla jumallallisen kaunisvartaloinen. Jossain vaiheessa on vain annettava hiukan periksi ja elettävä elämää ilman syyllisyyttä, ihan omana itsenään.
Minäkin olen vihainen ja kartan lääkäreitä nykyisin. Olen saanut tarpeekseini tri Kalmoista, ilkeästi tuijottavista diabeteshoitajista, omalääkäreistä jotka katselevat poissaolevina ikkunoista ulos ja kirjoittelvat antibioottikuurejaan. Diabeteshoitaja on pakko saada vaihtoon tai tässä käy nopeasti todella huonosti.
Tahdon hyvän lääkärin ja hyvää hoitoa. Tahdon elää oman elämäni loppuun asti mahdollisimman terveenä. Turha kaakattaa minulle liikunnasta jos jalat ovat pois pelistä. Insuliiniä en lisää. Voin siitä niin huonosti.
Tahdon hyvän, maailman parhaan lääkityksen ja sellaisen joka tepsii juuri minun elimistööni. Kuten sinäkin rakas Massu, me olemme ansainneet sen! Tiedänmme molemmat olevamme väärän hoidon piirissä.
terkuin
Paatoksella toinen mahakas, vimmaantunut naijne.
MahaTar sanoi…
Kiitos kommentista toinen mahakas, vimmaantunut naijne. Paatos on hyvä ase kirjoittamisessa. Melkein kuin leka kellosepällä. Diggaan.
En ihan Espoossa asu, mutta minulla on syvä kokemus Espoosta vuosien 1971-2001 väliseltä ajalta, miinus kolme harharetkien vuotta. Eikä kaupunkin juurikaan parantunut sinä aikana. Kummallispolitiikka muuttui aina vaan kummallisemmaksi ja 'terveydenhoito' muuttui satunnaiseksi sairaanhoidoksi. Satunnaiseksi siksi, että pääsit lääkäriin, jos oli vaara vuotaa kuiviin tai oli pää kainalossa jo valmiiksi. Siltikin piti puhelimeen vastaavalle Kerberoksen perikuvalle kuvailla, että mikä riivaa raatoasi. Ellei se ollut vähintään irronnut raaja, niin desibelien määrällä saattoi saada ajan jo ylihuomiselle.
Muutimme siis sittemmin pois ko. Loukonperästä. Kyllästyin niin asukas'demokratiaan' kuin kunnallispolitiikkaankin. Sekä paljon muuhun.

Ei kyllä parannut mikään tämän yhtälön tekijöistä täällä nykyisessäkään asuinpaikassa.

-Massu

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Karanteenikivaa!

Kun saapuu syys...!

Ähinää ja puhinaa, eräänlainen sairaskertomus.