torstai 20. joulukuuta 2012

Kappas maailmanloppu! JOULU on pikkujuttu sen rinnalla.

Sama asia. Ostoshelvetit, kauppapuodit ja kiskat ovat tunkutäynnä kansalaisia, jotka osteskelevat kaikenlaista turhaa krääsää suvun ja perheen harmiksi. Nykykakarat kun eivät tunne kiitollisuutta joulukuusenkarkeista, parista nahistuneesta omenasta, palaneista pipareista ja pihlajanmarjamarmeladista voimapaperipussissa, joka on teipattu maalarinteipillä ja päälle piirretty tontunkuva. Ei kun pitää olla parpie ja mailitlepouni ja ties mikä trasformeri. Vähintään 3D ja hilkut päälle. Toista se oli ennen, kun kahlattiin hangessa huopatossut täynnä lunta haulikon kanssa riehuvaa perheenpäätä karkuun kohden koleaa salomökkiä. Niin se oli, ennen oli kaikki paremmin. Ei kinunneet kakarat pleikkaria.

Tämänjouluiset lahjat on hankittu onneksi jo hyvissä ajoin. Avioliiton kautta saadulle lisäosalle hommasin sellaisen taskulampun, että nyt näkyy pimeääkin pimeämmässä vaikka naapuriin. Olisi vielä se naapuri, johon näkyä. Lapsenlapsenkin lahjapaketit on jo kääritty. Olen tyhmä mummo, minulta tulee enimmäkseen pehmeää pakettia ja kirjoja. Ostakoot muut ne hemmetin rojut. Veljenlapsille lähtee vähän vaatimattomammat puketit, mutta pääasia, kunhan muistetaan jotenkin. Siinä se tuli. "Pääasia, kunhan muistetaan jotenkin". Vaarallinen lause, joka johtaa ylilyönteihin. Helposti! "No ei niille kehtaa mitään halpaa ostaa..." Ja laiva kääntyi just köli ylöspäin. Eli kippasi nurin. Minulla se nyt tarkoittaa, että se muistaminen on se pääasia. Koska kakruille on jossain vaiheessa tärkeää se, että niitä paketteja on PALJON. Lisänä siis rikkakin rokassa.

Rokasta tuli mieleen, että olette varmaan herneitten kanssa helisemässä? On pakaste-, purkki- ja kuivattua. Ja kaikenlaisten elukoitten luita? Kuten sian, kanan tai kalkkunan? Kuten joulunaikoihin jostain syystä on. Ylensyötyänne kinkun tms. lihaklimpin, alkaa julmettu pähkiminen, mihin sen lopun hukkaa. Sitä kun tuppaa jäämään. Ja olen ollut kuulevinani vinkunaa,ettei enää syödä lipeäkalaa mennävuosien malliin. Minä kyllä varasin ison palan valmiiksi. Että saa sitäkin kerran vuodessa. Niistä tähteistä voi viritellä vaikka millaisia herkkuja!

Nyt alkaa sitten sataa ruokavinkkiä jämille, kuten varmaan arvasitte. Kinkusta tms. se hernesoppa on klassikko. Jota syödään pitkälle tammikuun puolelle. Enempi vähempi tuunattuna. Pakaste- tai purkkiherneitä voi siihen perussoppaan laittaa väriksi. Ei mene hukkaan nekään. Hernehiä kun pitää kuivatusta muodostaan turvottaa liottamalla vähintään yön yli. Ensin keitetään rokanpohja luista, joista sitten irrotellaan parin tunnin kiehuttelun jälkeen ne isoimmat luut ja sihvilöidään pienemmät pois. Keitetään tietenkin mausteiden, kuten porkanien, siplien ja maustepippurin ja varovaisen suolan kera. Laitetaan herneetkin kiehumaan ja nekin saavat kiehua ensin toista tuntia, niin että alkavat kärsiä jo veden vähyydestä. Isompaan kattilaan yhdistellään näistä lihaksista, liemestä ja hernehistä se hernekeitto. Annetaan vieläkin muhia pari-kolme tuntia, ettei tule vaivoja. Ilmavaivoja, ei ilmaveiviä.

Lipeäkalan valkokastike on oivallinen lisä, kun tekee nykyään jo ympäri vuoden saatavasta kesäkurpitsasta lasagnea, ja voi siihen laittaa myös munakoisoakin. Paksuja viipaleita vaan molemmista ja itketetään huolella. Jos on parilapannu, niin väritetään kivat raidat, jos ei niin kärvennetään molemmin puolin. Pohjalle liraus joko voisulaa tai gheetä tai oliiviöljyä, päälle kurpitsaviipaleet, joiden päälle rosollia, jonka päälle munakoisoa ja sen päälle valkokastiketta. Ja homma jatkuu kurpitsaa-kinkkuviipaleita-sinapilla maustettua valkokastiketta ja munakoisoa. Helevetinmoinen keko tähteeksi jääneitä juustoja päälle. Jos niitä juustoja on pirusti, niin niitä voi käyttää siellä välissäkin. Mausteina maustepippuria, timjamia, rippu rosmariinia ja nälkä. Saman voi tehdä myös kalasta. Ei ehkä lipeäkalasta, mutta graavi- ja kylmäsavulohesta kuin savusiiastakin että lämminsavulohesta, mausteena tilli-timjami. Eikä mene hukkaan, on taas uudenvuoden pile-eväät taatut. Nakit ja perunasalaatti on niin sou lääst siison!

Ja mitäs sille livekalan lopulle? Siitä tehdään liivatteen kanssa kalaliemeen tiukka hyytelö, joka tungetaan hyytymään korkeaan suorareunaiseen astiaan tai sitten vaihtoehtoisesti kierretään jo vähän jähmettyneenä tuorekelmuun makkaranomaiseksi pötkyksi. Siitä veistellään siivuja jotka nautitaan juuston ja tomaatin kera. Maustettuna toki seuraavanlaisella seoksella, joka morttelissa murskataan: timjamia, maustepippuria, ½tl sokeria (hui!), 1 valkosipulin kynsi ja kuivattu chilipalko. Muhjutaan oikein hyväksi, ja ripotellaan tomaatille, jonka päälle viipale livekalatytinää ja siivu herkullista juustoa, tähän käy kotona tehty (tai kaupasta ostettu "kotijuusto") tuorejuusto paremmin kuin hyvin.

Sillit tulee syötyä purkista suoraan...ja samoin on syöty moni muukin herkku. Sen isompia kattauksia tekemättä. Kahteen pekkaan kun ei olla kovasti vaivauduttu. Muut vaivaantukoot joulusta meidänkin edestämme.

Mutta ei maar. Ulkona päivä paistaa viimein, ja pakkastakin on ihan rapsakat -14 astetta Celsiusta. Lähden kirveen kanssa pilkkomaan koirille herkkuja, joita mehtämiehiltä sain. Hirven kylkilyuta. Sekä lihakaupasta kaupanpäällisenä saamiani porsaanluita irrottelemaan. Saavat pientä puuhaa eivätkä suunnittele pakoa Alcatrazista. Eli tuosta pihatarhasta.

Saatan minä jonkun jouluröyhtäyksen tänne vielä päästää, riippuu ihan siitä, mistä se roikkuu.
Lähetä kommentti