keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Laskiastiistai meni ja keskiviikosta en keksi jännyyksiä.

Kuulkaa, kun joskus se oikein perkeleesti vituttaa, kun olet veivannut blogisi kanssa vuosikaudet ja yhtään ponsoria tai maistiaista ei sen varjolla saa! Toiset retostelee ties millä pemmikaanilla ja ikiliikkujalla, virman logolla ja maan lipulla. Vimmattu.
Johtuneeko sitten tästä nimimerkin taakse piiloutumisesta vai mistä, mutta että köyhää kyrsii! Ja vähän jyrsiikin. Olisihan se kiva saada kokeiltavaksi kokkivälineitä, kokkiasusteita kotikeittiöön (mm. muutama pitkä essu ja pari lyhyempää, kun nykyinen on aina pyykissä, kun sitä tarvitsisi) patalappua ja -kinnastakin kärventyneiden tilalle ja pannua, pataa, paistorautaa, uusi moterni hella ja vaikka jos sun mitä! Kävijälaskuri täällä blogin sisuksissa huitoo kohtaa 200 000 kävijässä, mutta jostain syystä etusivun klikkerilaskuri sytkyttää aina vaan tuolla alle sadassa tonnissa. Ai juu, minähän tein tempun terävän ja taisin sitä vaihtaa ajast' aika sitten. Ja tämän nykyisenkin kanssa myönnän ajoittain tupeloineeni.

Olen siis kateellinen paska, ja vielä myönnän sen. Olisihan siinä näille ponsoreille myös kutkuttava tieto tarjolla, että minkä niminen mummu se täällä oikein luuraa. No, enivei, olkoon natiseminen ja kitiseminen. Olen nimittäin hukannut ääneni. Krääää, eilen se vielä kulki mainiosti, muttei nyt pihaustakaan. Tai pikemmin korinaa, krohinaa ja sihinää. Tule siinä ymmärretyksi. Ja virastokierrokselle pitäisi huomenna ryhtyä. Siinä sitä on taas vellomista. Tulee se sen nimeltämainitsemattoman verkkokaupan mainos mieleen, älkää ikinä koskaan joutuko minkään viraston hampaisiin millään lailla! Kun pidetään ihan vähä-älyisenä. Varsinkin jos olet lihava, keski-ikäinen nainen. Puhelimessa saan usein mitä mainiointa palvelua puhelinpalvelun simasuilta, mutta varttukaas, kun menen luukulle...no tämä tästä, yritän siirtyä iloisempiin asioihin.

Mutkat suoriksi ruoanlaittoni päätyi tässä taannoin melko hengästyttävään mittakaavaan. Bongasin kylskaappini uumenista ihan käyttämättä jääneen parsakaalin, purjon viheriöivät lehvät, siis sen yläosan, lehtisellerin haileat lehdykät vilkuttelivat peremmältä ja porkkaakin näytti olevan. Ei siis mikään ultraketokuuriateria, mutta VHH, ja kelpasi minulle nuo aineet. Pakkasesta putosi syliin ruusukaalia, papuja vajaa pussukka ja syksyllä pakastamaan kaalisilppua. En tiennyt, mitä muutakaan sille olsiin tehnyt. Kuorin sipulia pari kipaletta. Tartuin vasemmalla kädelläni hyllyssä lepäävään Keittokirjaan (på svenska) ja pläräsin sieltä lähimmän resettin. Joka alkoi lupaavasti, että laita puhdistetut, huuhdotut ja pilkotut vihannekset kiehumaan kylmään veteen...eipä mitään. Tuli siitä ihan hyvä soppa.

Ihan hyvä soppa

1 parsakaali, myös varsi kuorittuna ja kuutioina
2 porkkanaa viipaloituina, kuorittuna tietty
2 sipulia silppuna
purjon viheriä osa silppuna
sellerin varsia tai mukulaselleriä niin paljon kuin sielu sietää
300-400g ruusukaalia keitettynä tai pakastettuna
kaalia silppuna n. ½ kaalia (ihan sama, minkäkokoisen, kunhan ei ole voittanut jättivihannestitteliä)
vihreitä papuja tai herneenpalkoja noin kourallinen
Lientä (kuutiosta tai ihan itse tehtyä)
Suolaa, pippuria, chiliä, timjamia, tl hunajaa

Voita paistamiseen, sillä todellakin, nämä kärväytetään pannussa ennen keittämistä, eikun kypsentämistä liemessä. Tilkka hyvää öljyäkin on paikallaan.

Kuumalle pannulle liraus öljyä ja pikkunoppa voita, anna voin pihistä, ehkä vähäsen ruskettuakin. Kaalit pannuun. Kun kaali on saanut vähän väriä, eli vivahtaa ruskeaan, ei mustaan, eikä keittössä ole savua, kumoa sisältö kattilaan. Toista öljy/voi ja kunnes voi on rauhoittunut, lykkää sipulit, myös purjo pannulle, samat manööveri kuin kaalille. Tämä toistetaan siis niin kauan, että vihannekset loppuvat ja kattila täyttyy. Välillä pannua vähän huuhdellaan vähällä vedellä, joka kumotaan pannulle. Lisätään vettä niin, että tuotos melkein peittyy. Huljautetaan kauhalla sekaisin, maistetaan, lisätään mausteet ja lisätään vielä nekin, jotka omasta mielestä puuttuu. Jos sipulia on paljon, niin jätetään hunaja pois..

Tämän jälkeen, kun soppa jo kiehui, löysin vielä vain päivän viimeisen myyntipäivän ylittäneens siansivupaketin ja pekonia. Kirosin, että tuli laitettua jo suolaa. Onneksi vielä mahtui. Paistoin ensin pekonit voissa, varovasti! Etteivät palaneet. Samassa rasvassa kärzäsin siansivuviipaleet, jouduin kyllä vähn lisäämään voita ja tipan öljyä välillä. Paistoin molemmat sikatuotteen mahdollisimman rapeiksi. Eli riivatun kuiviksi ja ruskeiksi. Niin että ne napsahtaen taittuivat. Eivätkä lörpsähdelleet. Kiersin ne talouspaperiin ja rumputin nyrkyllä murusiksi. Soppaan vaan. Ja huuhtelin pannunkin vielä. Sinne soppaan. Ja kansi kiinni, omaiset on nähneet. Touhuun paloi aikaa tunnin verran. Sopan kypsymiseen toinen mokoma. ...joutui vähän maistelemaan, ennen loppukäyttöä.

Arvatkaapa, onko tuota jäljellä? No, oikein. Helzinski Pravdasta luin, ihan Kuutautisliitteestä, että paras konsti pidentää ikää on viettää syntymäpäiviä. Mitä useammat syntymäpäivät, sitä pidempi elämä. Alankin viettää kahdet synttärit vuodessa...!




Lähetä kommentti