MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ja tämä liittyy nyt erääseen polttavaan lupaukseen, joka tuli annettua Kokovartalofiiliksellä -blogissa Anille. Novellitammikuuhun tämä tietennii liittyy.  Menin tietenkin möläyttämään, että minä, totajoo, voin kanssa virkkailla pikkuruikkuisen  novellin ihan muiden kauhuksi...! Mitää ylevää en luvannut ja sitä ei dodellakaan ole tulossa. Vinkkasin myös KaNoKiKun väelle tämmöisen olevan luettavissa. Palaan "oikeisiin aiheisiin" kunhan olen saanut paperipussin päästäni ja kehtaan taas liikkua ulkosalla tämän julkaisun jälkeen. Joo, enkä lukenut ohjeita. Tietenkään. Perästuuppari etellä puuhun vain. Tupa Polku tuntui tänään olevan entistäkin auringonpaisteisempi. Sitä oli ilo kulkea, koska jo polulle astuminen tuotti tunteen jonnekin menemisestä. Reppu oli pakattu täyteen. Oli tullut tehtyä hankintoja siitä ainoasta puolen päivämatkan päässä olevasta kaupasta. Tässä sitä olisikin lumien tuloon asti, kun ei ryhtyisi röystäilemään. Kaikkea muuta anniskelisi metsä ja sen si...

Tässä viimeaikaisessa vimmassani olen blogannut kaikesta muusta, paitsi siitä itsestään. Laihtumisesta. No, mikäs siinä, hankala on puhua asiasta, jota ei ole tapahtunut. Ellei sitten ole kuuluisa satukirjailija tai science fiction -raapustelija. Ihan täytyy kuulkaa tunnustaa, että nyt on menty vähän eestaas tiellä taistojen. Paha kurki. Pimeät ajat ovat minulle kauhistuksen kaninkoppi. Se tässä on kuitenkin positiivista, etten ole tänä vuonna lihonut näin pimmeellä! Onnekseni en ole päässyt takasin missään vaiheessa niihin järkyttäviin lukemiin, joista tämä koko hässäkkä lähti. Takaisin on tullut jokunen kilonen, mutta niiden kanssa on nyt vaan elettävä siihen asti, että ne voi hyvästellä. Iäksi olen hyvästellyt jo viisitoista kiloa siitä pahimmasta. Olen monesti peilannut heikkoja kohtiani, siis noin kuvainnollisesti. Ensimmäinen heikkouteni on kerran kuussa esiintyvät perunamuusiset. Perunamuusia tai muuta väkevästi hiilihydraattista huttua vaan onpi pakko saada. Tilanne helpottaa...

Feissarireissarit, tuttavat ja kylännaiset Varpu ja Anja ovat molemmat pohdiskelleet asiantuntijuutta ja guruilua sekä mukamuotoisena että vakavastiotettavan tiedon tiimoilta. Niinpä ajattelin raahautua nyt perässä ja sohia minäkin ajukoppani uumenia. Tok, Tok. Koulutustahan sitä on tullut hankittua joka lähtöön. Siis aika monenkin koulutuksen lähtökohdat on tiedossa, juu. Julistaudunkin nyt heti kärkeen Erityiseksi Erityisalojen Asiantunnistajaksi, EEAfbi. Fbi -lopuke on tietenkin feisbuukin invormaatijon varassa elävä. Varpu nakutteli vaikuttavan mietelmän ravitsemushöhläilystä. Voit lujeksia sen TÄÄLTÄ . Anjan aivoitukset käsittelevät tietenkin kemikaalimaailman vaahtoja ja pääset siihen TÄSTÄ . Oman vajavaisen arkiajatteluni tuotteisiin joudut väkisinkin tutustumaan lukemalla tätä eteenpäin. Tuskin taas tulee sanottua mitään järjellistä. Järjetöntä jorinaa sitäkin enemmän. Mutta eipä haittaa, kaikki kolme lukijaani tietävät jo ennestään, että meikäläisen näppiksessä ei ole alkolu...

Selailin tässä huvikseni eri lehtien nettisivuja ja terveysosioita niissä. Osassa lehdistä olikin silkkaa huuhaata, skeidaa ja huttua koko terveysosasto. Kun toimittaja silpaisee jutun ja jättää komeasti tarkistelematta tietonsa, niin vot! Silläpä saadaankin mutujen joukkokokoontuminen yhteen artikkeliin oikein sa*t*nan tavalla. Ja vielä, kun terveys on niin suhteellinen käsite. Tuttavapiiriin kuuluu ns. terveiden mittakaavassa todella sairatakin sekä fyysisesti vammautuneita. He toteavat useimmiten, että terveenä on oltu! Vaikka jonkun terveeksi kutsutun silmissä heistä ei tule terveitä itkemälläkään. Mielestäni terveys on enemmän arpapeliä ja mielentila. Oma kokemukseni on, että diabeteksesta ja fyysisistä vammoistani huolimatta, olen terve ihminen. Mentaalihygieniastani moni voi kyllä olla toista mieltä. Mutta se on sen asia. Pitäköön tunkkinsa. Herkullisia olettamia, väitteitä ja täysin potaskaa unohtamatta. Mietin sitä, että mitäs, jos näitä juttuja lukeekin sitten immeinen, jon...

Lainaan heti alkuun Feissarista pätkän Varpua. Rips, noin. -klipsis, lainaus alkaa-  Sain sähköpostia, jossa kyseltiin kantaani tämmöiseen asiaan: Mikä on vähähiilihydraattisen määritelmä Suomessa, Ruotsissa  LCHF-lehti määrittelee seuraavasti: 1) max 10g hiilareita (E2%) tiukkadieetti 2) max 25g   (E5%) normaali 3) max 50 g  (E10%) ylin mahdollinen 4) max 100g  (E20%) hiilarirajoitteinen Ymmärrän, että kun tehdään tutkimusta, on määriteltävä tarkkaan, mitä tarkoitetaan kun puhutaan vähähiilihydraattisesta. Yleensä tutkimuksissa on tarkoitettu käytännössä VÄHEMPihiilihydraattista. Mutta ihan en tajua. mihin tavalliset ihmiset tarvitsevat tuota tietoa? Ja mihin nuo rajat perustuvat? Nuo eivät ole Atkinsia, vaan ilmeisesti ruotsalaisgurujen ja tiukistelijoitten määritelmiä? -klapsis, lainaus päättyy- Ajatus vaikuttaa aivan päättömältä. Siis tuo määritelmä. Rajaaminen. Mielestäni rajat syyllistävät. Tulee niitä ...

Alussa oli suo, kuokka ja suokuokka-Jussi. Alussa loi Sonja lunta. Ja lopussa kiitos seisoo. Tervetuloa uuteen uskoon ja toivoon väännettyyn ulkoasuun. Alkuun on todettava, että jaa-a, mitähän sitä pitikään todeta? Todetaan nyt vaikka, että on aamu ja työmatkaliikenne pahimmoillaan. Image -lehdessä Pekka Hiltunen (ja häntä siteeraa myös Varpu ) puhuu masennuslääkkeistä, niiden tutkimuksesta ja sen sietämättömästä keveydestä. Masennus jokseinkin kuleksii käsi kädessä ylipainonkin kanssa. Mutta kumpi on ensin, paino vai masennus, sitä on vaikea sanoa. Masentunut laihtuu aika usein, kun ruokahalu masennuksen myötä katoaa. Ei huvita enää mikään. Eikä sekään. No, se siitä masennuksesta. Voisin hölistä asiasta pitkät pätkät. Vaikka huomisaamuun, mutta ihan nyt en tunne asiaa omakseni. Sen sijaan ajattelin hinkuvinkua eilisen Hesarin kirjallisuustarjontasivusta. Linkkiä juttuun ei tietenkään ole, kun oli vanhassa ruokatorstaissa. En minä sitä vieläkään osaa muuksi sanoa, kuin ruokators...

Seuraava teksti sisältää provokaatiota, tilitystä, vinkunaa sekä kaikenlaista mutinaa. Rasvaprosentti voi kohota yli ymmärryksen. Kuitupitoisuus laskee lähelle nollaa. Pitäkää hatustanne. Tuli tässä taas tuijotettua teeveeseetä. Tuli vahingossa katsottua Akuutti ja Ruoka on lääke osa jotain. Kohdassa 32.10min. Tuli siinä samassa ohjelmassa minun mielestäni joku toinenkin sammakko. Mutta tämä ruokalääke sai hiukset nostattavan reaktion sohvanmutkassa. Arvatkaapa mikä oli lääke? Erittäin kuitupitoinen täysjyväleipä itseleivottuna. Sain melkeinpä sokerikooman ja suolitukoksen, suoliston käyntiinhyrähtämisestä ja ilmavaivoista puhumattakaan. Asialla ohjelmassa olikin lääkäri ja ra-vit-se-mus-te-ra-peut-ti. Selvästi kädestä leipäruokittu pullasorsa. Soppa, jota täti väänsi, vaikutti kyllä erinomaiselta. Tosin ruokien terveysväitteenä oli keveys ja kukkaroystävällisyys. Keveys? Jaa-a. Huomautan tässä nyt heti kärkeen, että minä olen kertakaikkisen kypsynyt näihin leipä-, vilja- ja kuitu...

Kiitän taas nuoruuteni lukemistoa, legendaarista Pahkasikaa. Melkein kaikki löytyvät tuolta vintin uumenista ja toivon, ettei seassa ole kovasti hiirenpesiä. Tuokin otsikko on pöllitty Pahkiksesta. Ja toivotan tietenkin kaikille lukemaan vaivautuneille mukavaa vuotta 2011. Lukemisen jälkeen te vasta vaivautuneita olettekin. Se taas pääsi yllättämään tämä uusi vuosi. Kyllä. Nautimme avioliiton kautta saadun lisäosani kanssa kuohuviiniä. Porukka puhuu kuoharista. Siitä tulee ennemminkin mieleen eläinlääkäri, joka käy kuohimassa elukoita. Enkä minä ainakaan voisi kuvitella elukkatohtoria tungettuna mihinkään lasiin. Kuohuviini on pakollinen kuvio, johan tässä pyörähtää kohta ties kuinka mones vuosi käymäselleen. Tuosta "kuoharista" juontui mieleeni jo FB:ssä tirisemäni kääntäjäsuomi. Vallan innokkaana ruokaohjelmien tillittäjänä kiinnitän huomiota hulppeisiin käännöksiin. Porkbellynkin voi kääntää usealla eri tavalla. Näämmäs. Välillä se on siankylkeä, sian sivua, sian vatsa...