lauantai 15. tammikuuta 2011

Alavilla mailla hallan vaara

Selailin tässä huvikseni eri lehtien nettisivuja ja terveysosioita niissä. Osassa lehdistä olikin silkkaa huuhaata, skeidaa ja huttua koko terveysosasto. Kun toimittaja silpaisee jutun ja jättää komeasti tarkistelematta tietonsa, niin vot! Silläpä saadaankin mutujen joukkokokoontuminen yhteen artikkeliin oikein sa*t*nan tavalla. Ja vielä, kun terveys on niin suhteellinen käsite. Tuttavapiiriin kuuluu ns. terveiden mittakaavassa todella sairatakin sekä fyysisesti vammautuneita. He toteavat useimmiten, että terveenä on oltu! Vaikka jonkun terveeksi kutsutun silmissä heistä ei tule terveitä itkemälläkään. Mielestäni terveys on enemmän arpapeliä ja mielentila. Oma kokemukseni on, että diabeteksesta ja fyysisistä vammoistani huolimatta, olen terve ihminen. Mentaalihygieniastani moni voi kyllä olla toista mieltä. Mutta se on sen asia. Pitäköön tunkkinsa.

Herkullisia olettamia, väitteitä ja täysin potaskaa unohtamatta. Mietin sitä, että mitäs, jos näitä juttuja lukeekin sitten immeinen, jonka elämänkokemus, kriittisyys ja taito käsitellä ja kyseenalaistaa informaatiota, eivät riitä asioiden ruotimiseen? Mikä on tulos? Kaikki tietävät tai ainakin arvaavat, että tuloksena on silkka katastrofinpoikanen. Henkilökohtaisella tasolla katastrofi voi olla jopa terveydelle vaarallinen!

Tätä "terveyskeskustelua" seuratessa tulee vähän sellainen olo, että koko homma on mennyt kinaamiseksi ja tyhjäpäiväiseksi ammuskeluksi milloin millaisenkin linnakkeen suojista. Tyyliin "Rasva on terveellistä!" "Eipäs, rasva tukkii suonet ja tappaa!" "Eipäs!" "Juupas!" ja tämä siis "arvovaltaisten" henkilöiden välillä. Olen vähitellen alkanut epäillä koko juttua. Siis tätä ravinnon kanssa pelaamista. 

Ovelasti ja pikkuhiljaa, kakarasta asti meille syötetään ihan mitä sattuu. Kasvamme aikuisuuden kynnykselle ja maailma avautuu aivan toisella tavalla, pitää alkaa miellyttää. Ja sehän vaatii tietenkin ulkonäöllisiä uhrauksia. Terveys kärsii.

Ensimmäiset laihdutuspohjaiset kokemukset minulla on neljätoistavuotiaana. Normaalipainoisella nuorella! En ole ollut edes lihava! Olin roteva ja paljon liikkuva teini-ikäinen tyttö! Mutta kun kaikissa lehdissä keikisteli hyttysiä, joiden painoindeksi oli kymmenen molemmin puolin. Kouluaikoina törmäsin ensimmäisiin anorektikkoihin ja ortorektikkoihinkin. Pari bulimikkoa kuului ihan lähipiiriin. Myöhemmin muutama baarimikko.

Olen myös hirnunut jälleen pitkin viikkoa  käännösvirheille, joita televisiossa on yhä enenevässä määrin. Niistä tulee todellä räikeän häiritseviä, kun alkukielisen puheen ymmärtää erinomaisesti, erikoistermistö on hallussa ja kääntäjä huseeraa aivan omiaan. Jopa ns. valtakunnan "johtavilla" kanavilla on tätä nähty. En jaksa enää kaivaa sähköpostia esiin ja kilkuttaa vinkunaa ja valitusta. Jaksan alati kuitenkin hämmästellä asiaa ääneen.

Kirjoista löytyy myös ristiriitaisuuksia kuvien ja tekstin välillä. Viimeksi hankkimani kiinalainen terveyskirja on kotomaisin voimin väksätty ja kuvissa esiintyy lehtisellerin juuria, teksti puhuu mukulaselleristä. En ole vielä uskaltautunut katsomaan, onko teksti mahdollisesti käännetty jostain muusta kielestä. Mahdollisesti ja toimitettu sitten suomalaiseen makuun. Ja ainakin minun makuuni sopisi hyvin ja asiantuntemuksella toimitettu, käännetty ja graafisesti sopusuhtainen opus.

Mitähän nyt söisi?
Lähetä kommentti