MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Seurailen harvakseltaan erilaisia ruokajuttuja ties mistä. Oma harrastuneisuuteni ruokaan ja syömiseen on kyllä sen verran atavistista, että uuden opetteleminen on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Aikuisena opiskellessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse noudattaa mitään niin pilkulleen. Ensimmäinen, minkä jätin omaan arvoonsa, oli Viralliset ruokasuositukset. Pthyi. Seuraavaksi listalle tulivat diabeteshoitajan tolitukset, joita seurasivat ravitsemusterapeutin sössötykset. Satuin molempiin saamaan mahdollisimman tökeröt tapaukset. Anteeksi vaan. Sekä sen jälkeen marssin ulos yhtenä köytenä vaihtuvien "omalääkäreiden" vastaanotoilta. Kun hoito heittelehti kuin lastu lainehilla. Mikä taas torppasi oman terveyteni ylläpidon todella tehokkaasti. Ja mitä nyt kuuluu? Sanoisin, että hyvää. Pidin tässä viikon verran kovasti vastustamaani ruokapäikkyä. Enkä turhaan. Sanoisin, että kovin on jänskää tämä ravinnonsaantini. Tutkailin myös keväimellä, siinä helmikuun lopulla, labra-arvo...

Ei perkule sentään, törmäsin tuolla somen syövereissä melkoiseen trilleriin ja pöyristyttävään tolkuttomuuteen. Kertakaikkisen aivottomaan kotiuttamiseen suuresta lasaretista täällä todellisuutemme keskiössä. Ihan totta. Tarina on tosi ja tärinä on vavisuttava. Kuinkahan moni moisesta kohtelusta joutuu kärsimään? Entäs ne, joilla ei ole sukulaisia eli lapsosia aikoinaan tehtynä ja välit perikuntaan kunnossa? Kukas heitä puolustaa ja hyvinvointiansa valvoskelee? Tämä tarina on tosi. Ainoastaan aikaa, paikkaa, henkilöitä ja muutakin muuteltu, muttei liikaa. Ettei totuus kärsi ja pala tulessakaan. Raivostuttaa ja itkettää. Älä sairastu vakavasti Säästö-Suomessa.  Siis hommat himaan. Eli seniorikansalainen potilaskuljetukseen ja kotio. Hjoo. Muuten hyvä, mutta: Kintut eivät ole pitäneet viikkokausiin alla. Lasaretissa osastolla neljä hoitajaa on hiissannut pyörätuoliin. Toissapäivänä. Kun ekan kerran pääsi pystyasentoon. Kahteen (2) viikkoon. Eikä ole käynyt vessassa, ei tod. Katet...

Niinpä. Mikäs pahan tappaisi, ellei paha itse. Jaa, että mitä kuuluu? Tietenkin kaikki mikä kovaa huudetaan. Mitäpä kuulupi nykyelämään verrattuna kuuden vuoden takaiseen menoon ja varsinkin nokitukseen? Ränttätänttää sen olla pitää. Sano. Semminkin kun pahin vaihe, 136kg maan pinnalla, on taatusti lopullisesti takanapäin. Nyt on alettu punnitsemaan neuvolassa. En paina sataakaan. Kiloa siis. Likimain yli neljänkymmenen kilon menetys, yhyybyhyy.  Mitä olen tehnyt? En mitään. Tai no, Dr. Massu heitti inskat ikkunasta ja syö edelleen välillä päin helvettiä, lisäravinnetta menee edelleen, omia luulouskomuksia on pannahisen paljon ja liikuntakin minimalistista. Tosin olen mennyt kaloreita kuluttavaan työn maailmaan venyttyäni kotona saikulla/työttömänä turhankin kauan. Olipa kypsät oltavat, jhoo. Lääkkeet vaihdettiin totaalisesti, nyt enää yksi diabetespilleri, mieto verenpainelääke munuaisten suojaksi sekä migreeninestoon propranololia. LOL. Ei inskaa enää ollenkaan, paitsi varalla ...

Tässä sairastuslomaillessani sain aivopierun aikaiseksi ja ryhdyn johonkin, johon en ikinä olisi luullut ryhtyväni. Mutku se on niin helppo! Helpostihan sitä nyt "kuurin" tempaisee. Framille vaan ja kissi pöydän alle. Toimittakaa minut päälääkäriin. Käväisin kahveella taannoin ja yllättäen ryhdyin innostumaan muuansista tuotteista. Olin siihen mennessä kokeillut jo erään toisen toimijan hyvinvointituotteita. Mutku niissä oli runsaasti hiilihydraatteja, siis minulle liian runsaasti. Tietenkin, kun olivat terveille ihmisille suunnitellut. Niin ovat khyl nämäkin. Mutta minähän olen terve. Minulla on ainoastaan häiriöitä mm. sokerinsiedossa. En siedä sitä juuri lainkaan. Pullollisella limonadia, sama se, millä makeutettu, pääsee jo semmoisiin lukemiin, että terveempi kuolisi pystyyn. Joten välttelen parhaani mukaan hiilareita. Kasvikunnan tuotteet, voit, kermat, täysrasvaiset juustot, huonommat ruhonosat yms. ovat olleet käytössä taajaan. Nyt haahuilen painekeittimen perään....

Ah, aloitan mahdottoman negatiivisesti. Koska olen kyllääntynyt tyyten tähän nykymenoon sekä somessa että paperilehdistössä. Jokaisella on ojentaa kultalautasella sinulle parempi elämä, eikä sinun itsesi tarvitse mistään tinkiä eikä vaivaa nähdä. Senkun vaan olla möllötät ja napostelet niitä ohjeita ohjeiden mukaan. PErK... Otetaanpa nyt vaikka tämä surullisenkuuluisa karppaus, jossa olen jonkinlainen koekaniini ollut ja tehnyt ihmiskokeita itselläni, kuten tästä blogista on luettavissa. Sain sähköpostia, nega- ja positiivista asian tiimoilta aikoinaan. En kovin monelle kuitenkaan vastannut. Sähöpotsit alkoivat melkein aina niin, että "kerro mulle mitä mun pitää tehdä, että mä saan .... " Vaihtoehtoinan oli nopea painonpudotus, missivartalo, täydellinen elämänmuutos jne. Arvaatte varmaan. Sitten sain niitä posteja, joissa uhattiin helvetin tulella ja tulikivellä, kuolemalla, suonten tukkeutumisella ja kolesterolipommilla ja mitä kaikkea sitä nyt onkaan. Usein mietiskelin,...

Se on silviisii, että olen nyt tähän päivään mennessä onnistunut hävittämään muistini muutamaan kertaan ja suuren osan ylipainostani. Puolet olisi enää jäljellä. On poppakonstien aika. Nyt moni sanoo, että hah-hah, poppakonsteilla poistettu paino on hukattua aikaa ja rahaa. So? Mutkun pitää mahtua vaatteisiin, joihin on viimeksi mahtunut vuonna 2001. Perkele, ei ole se monesta sentistä kiinni. Muuten täällä jyllittää arki ja rauha. Ei mitään erikoisempaa, kuin kengännumero. Se on kitistynyt nyt numerokaupalla! Ennen kun haroin kenkähyllyä sieltä 41-43 numeron vaiheilta, niin nyt olen siirtynyt haaveilemaan sinne 38-41 haarukalle. Ja kauniit kengät monesti loppuvat just siihen kokoon 40! Painoindeksissä olen siirtynyt SAIRAALLOISESTA lihavuudesta VAIKEAAN lihavuuteen. Mikä on hieno homma, sillä vuonna 2011 oli vakava uhka joutua pakolla lihavuusleikkaukseen. Eihän siinä hoideta syytä vaan seurausta! Alkaa taas itkettää epätoivosta, kun noita aikoja muistelen. Tässä eräs suosituimmis...

Pääsipä lipeämään. Kuin lipeäkala. Ei ollut tarkoituksentynkääkään pitää tämmöistä väliä. Ei tod. Muttaku työ. Työläiselämä haittaa harrastuksia. kaikin puolin. Rahantuloa se ei haittaa. Mitäpä viimeaikoihin? Sitäpä siis, että minulla on sellainen työ, jota teen intohimolla. Työ, jossa ei ole koskaan valmis. Työ, johon olen rakastunut. Työkaverit, joiden joukkoon jouduin kuin kala veteen. Samanlaisia hulluja kuin minäkin. Ainakin suurin osa! Se se pitää ihmisen nuorena. Mitä ruokarintamalle? Jotkin palikat ovat kilahtaneet kohdalleen. Ehkä tämän kivisen polkuni kiemuroissa olen jotain oppinutkin. Kieltäytyminen lihavuusleikkauksesta oli varmasti hyväksi. Tällä hetkellä paino tasapainoilee lukemassa, jossa se viihtyi piiiiiiitkään vuosia, vuosia sitten.Tiettyjä rajoitteita minulla on edelleen. Sokeripitoiset ja muut makeat, makeutusaineet ovat nietu. Samoin välttelen vaaleita jauhoja, mutten saa hysteeristä kohtausta, jos väsään ruskean kastikkeen. Eihän ne vaaleat jauhot enää sitte...