keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Elämyshäiriö

Arvoisat stalkkerini. Olen ollut tässä melkein kaksi kuukautta elämyshäiriön vallassa. Se tarkoittaa siis sitä, ettei ole paukut riittäneet pieneen kirjoitussessioon tässä konheen äärellä. Huolimatta siitä, että hallinnoiva entiteettini onkin riekkunut mm. vaspuukissa ihan virtanaan. Mutta se onkin toinen juttu. Sama tauti se on molemmilla. Etu- ja takapuolella.

Tässä kun olen koristen vetänyt henkeä, ja todennut, että se perhana kulkee, olen kiinnittänyt sekä huomiotani että ärsytyskynnystäni mainosten sekavaan maailmaan. Täytyy olla melkoisia ruumistairtautujia ja outologikkoja mainostoimistojen pallit vääränään. Arjesta ovat kyllä irtautuneet jo silloin, kun menivät tekemään näitä mainoksia sinne toimistoihinsa. Ei siis sinällään mitään, saahan sitä ihminen elantonsa tienata vaikka lyhtypylväänä Eirassa, olisi ainakin valoisa tulevaisuus.

Se vaan saa repimään tukkansa, ihokkaansa ja puhelinluettelon, kun mainokset lastataan täyteen paskaa. Siis ihan törkyä. Annetaan ymmärtää, eikä ymmärretä antaa, ainakaan oikeaa tietoa. Niinkuin nyt eräs perhanan jugumainos! Että sieppaa ja riipii.
Tämä "Ei yhtään rasvaa??!!!" "Ei." "Otan toisen..!!!" Voi elämän kevät. Ja ikäryhmä, jolle kyseisiä tuotteita tuputetaan on juuri se, kolmenkympin kummallakin puolen kompuroiva naisihminen, joka imee naistenlehdistä elämäntaitonsa ja -tietonsa, tekee tärkeimmät päätöksensä kolmen eri lehden horoskooppien mukaan ja seuraa kaikkia mahdollisia trendejä. Siis siinä iässä, jolloin blonditkin ovat tyhmimmillään eivätkä siedä blondivitsejä saati Tuksu-vertauksia. Näitä naisinehmoja voi viedä kuin kuoriämpäriä. Mitä uskomattomampi vedätys, sen varmemmin se uppoaa tähän perässävedettävien mimmien taajana aaltoilevaan mereen.

Millonkohan sitä herää todellisuuteen? Kolmenkympin ikäkriisi on se, että huomaa olevansa "aikuinen" mutta henkinen elämä on täysin murrosikäisen hormonihyrskeen sekoittama. Ja sekös sitten hävettää ja sitä alkaakin pelätä, että nelissäkymmenissä elämä loppuu tai siellä odottaa vähintään yhtä kamala kriisi. Paskat. Oma neljänkympinkriisini oli varsin erikoinen. Huomasin, että perhana, elämä on tässä kohtaa aivan upeaa. Ja sen, että jos minulla olisi ollut kaikki se tieto elämästä, mikä oli silloin, kun neljäkymppiä tuli mittariin, niin ei olisi kolmekymppisenä ollut huolen häivää.

Jännityksellä odotan viidenkympin virtsanpylvään saapumista kohdalle! Lyökö siihen päänsä vai leijailenkö keveästi siitä yli. Vai onko vielä muitakin vaihtoehtoja. Veikkaan, että on.

Mitä tähän elämyksellisyyteen tulee, niin nykyään tunnutaan hakevan jotain überelämyksiä. Ekstremeä. Elämyksiä elämysten tuolla puolen. Pienet asiat jätetään omaan arvoonsa liian pieninä. Eikä tajuta, että niistä pienistä jutuistahan ne elämykset koostuvat. Eikä siihen ajoittain tarvita edes rahaa.

Koetan tässä toipua, mutta patistelkaa vähän, etten pitäisi ihan näin pitkää väliä. Saattaapi unehtua tuo salasana tänne, varsinkin kun just sen vaihdoin. :P Alan tässä grillaamaan itselleni kesäkurpitsoita. Ei huono, sillä siihen kylkeen ajattelin muutamaa luunväliä grillikylkeä. Parasta possun- ja kananlihasta tulee, kun sen ekana kypsentää melkein kypsäksi ja sitten vasta tällää marinadiin lämpimänä, pitelee yön yli ja rillovaa seuraavana päivänä. Testatkaapa.

Sommoro!
Lähetä kommentti