MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Kyllä, luitte aivan oikein, perunaa ja silliä i dill. Harmi vaan, että nakkelin ne perunat herran lautaselle, sillä olomuotoni ei siedä perunaa! Kyllä, kerron sen silti, vaikka olen siitä jauhanut melkein koko blogituksen ajan. Kun voin syödä noin kolme pientä perunaa päiväassä ja eri aterioilla ilman, että verensokerit heittävät volttia, olen katsonut parhaaksi syödä perunaa vain tässä uuden perunan aikaan. Tukevasti insuliinikynä toisessa kädessä... Ja mistäkö tämä perunasössötys johtuu? No, tästä tietenkin, tiuhaan seuraamastani Varpumaailmasta . Joku vimmatun pervessori on taas julistamassa perunan hyvyyttä, parhautta ja kauneutta muihin vihanneksiin ja juurikasveihin nähden. En silti luovu tästä ajatuksestani, että kun syö vihreitä kasviksia sekä tuoreita juureksia, saa enemmän vastinetta rahoilleen, kuin että söisi perunaa viidessä muodossa joka aterialla. Sitäkin kun on joutunut suorittamaan: Olin joskus helkutin kauan sitten isosena yhdellä riparilla Pälkäneellä, ja siellä em...

Se taas änkeää päälle, suomalaiskansallinen vapautusjuhla. Juhannus. Mittumaari. Oksat pois mummun puujalasta, vaatteet hankeen ja kokkoa polttamaan. Siinä ohessa vaikka palaisi naapurin sauna, niin eikös mitä! Meno jatkuu. Koivua vaan rapunpieleen ja vastalla selkänahkaa pieksemään. Kossua koneeseen, ettei pääse totuus unohtumaan. Tai siis että unohtaisi. Kaiken. Pihisen tässä siksi juhannuksesta, kun vilpittömästi olen alkanut vieroksua kaikkia tekonenäjuhlia. Juhlaan on syytä vaikka joka päivä, mutta että "perinteitä pitää kunnioittaa". Jos niistä perinteistä ei ole jäljellä kuin rippeet, niin onko se silloin kivaa? Oikeaa juhlaa?? Ei. Perinteiden rypistymisestä on taas nähty oiva esimerkki Hämeenlinnassa. Uhrikivi jääpi autokaupan kinttuihin ja varmaan kohta siirtävät Hämeenlinnan kaupunginkin vanhimmat osat Hattulaan tai Pälkäneelle, pois modernien lasivitriinien tieltä. Grr ja mur. Linkki etiäpäin. Lueskele, mitä mieltä. Ei, minun piti tässä ihan muusta jupista. ...

Ihan  ekana, VARPU, suurkiitos tämän tutkimuksen julkaisemisesta blogissasi! Upeeta, mahtavaa! Loistavaa!!! Mitkähän mahtaisivat nykypäivänä olla syömistä kuvaavia sanoja? HAUKATA . Haukkaan jotain ennen blabla...siis pikaisesti ja nopeasti, tehokkaasti. Ei syömiseen nykyisenä kiireisenä aika parane hukata aikaa, äkkiä vain subi tai burgeri huuleen, päälle limu ja rojut mettään. Baanalle "ravittuna" ja täynnä tarmoa? KÄYN SYÖMÄSSÄ tarkoittaa nykypäivänä sitä, että jonotetaan mautonta ja hajutonta ruokaa pitkästä tiskistä, jonka takaa joku muu annostelee evääsi lautaselle. Tai sitten on määrätön määrä kippoja ja vateja, joilla lällyy nahistunutta salaattia, kovia kumiperunoita, limaista kastikkeentapaista ja "jotain elämänmuotoa, jota väitetään lihaksi/kalaksi/siipikarjaksi". Laitoskeittiö on oiva keksintö, mutta se on tappanut ruoan maun ja syömisen hyvät fiilikset. ATERIOIDA . Aterioiko kukaan enää? Kyseinen sana ei tuo muuta mieleen monelle, kuin suuren ei...

Tana...selain kaatui, ennen kuin alkutekstit tallentuivat. Noh, ei hätä ole tämän näköinen. Aikomukseni oli äimistellä nykymaailmallista kaiken ravinteistamista ja ravintouskottelua, ravintouskoa. Siten kait tuon nutritionismin voisi kääntään. Ravinneuskoisuus. Maiskmaisk, maistelen tässä. Sitäpä hyvinkin. LÖYTYI se alkuperäinen alkuteksti, tässä, ole hyvä: "Haisevat haisunäädät ja rämemajavat. Michael Pollanin väkevä teos Oikean Ruoan Puolesta on vain vahvistanut omia hypoteesejani siitä, kuka ja mikä ohjailee nykyimmeisen syömistä. Ei, se ei ole nälkä. Ei sinne päinkään. Nälkää ei nyky-yhteiskunnassa suoranaisesti näe kukaan. Ainakaan niin, että se virallisesti tunnustettaisi tai tunnistettaisi. Perkele." Me "luomakunnan kruunut" tai nykyisellään lähinnä varmaan lippalakit, olemme keksineet, että koska ihminenkin syö koko elämänsä, niin siinä on selkeä markkinarako ihan kaikelle. Totta kai! Ei kait kukaan ole niin sinisilmäinen, että uskoo tuohon potaskaan...

Nyt on paha dejavu vai oliko se delirium, että tästä on puhuttu ennenkin. Jossain muualla, jossain toisessa blogissa, jossain toisessa ajassa...aikakäsitykseni kun on tälläerää melko venähtelevää plaatua. Eilen voi olla myös toissapäivänä tai viime viikolla. Enivei. Olen ahtanut itseeni Michael Pollanin Oikean Ruoan Puolesta -kirjaa kuin kärmestä tussariin. Myönnettäneen, että on siinä popularisointiakin ja asioita, jotka riipivät sisäistä korvaani, mutta niiden ohessa aivan samoja asioita, joista jaksan kiivailla vuodesta toiseen. Helsingin Sanomista, tuosta valikoidun tiedon mekasta, bongasin amöriikkalaisen ruokasuosituksen muuttumisen suolattomampaan suuntaan(HS 17.6.10). Meni maku. HeSan valikoivista uutisista puhun siksi, että elämäni suola, moottoripyöräily ja varsinkin motoristeille sattuneet vahingot uutisoidaan poikkeuksetta niin, että asiasta saa kuvan toisen osapuolen olleen oikeassa. Ja se ei ole moottoripyörä! Samoin motoristijengeillä/moottoripyöräkerhoilla tarkoiteta...

Tässä keväimen kainalossa, kohden lyhykäistä ja vähälumista kesää vaellettaessa, tuttavani ja kylänhenkilöni Varpu kuulutti resepteja hakuun. Vajosin keittokirja-avaruuteen alle puolen minuutin. Olen viettänyt kuistin sohvalla luvattomia aikoja keittokirja tai muistiinpanovihko kourassa, kynää imeskellen (kun en tupakoi, enää) ja mutisten loitsuja keittiön ruokapatoja kohden. Kiisseliä teki mieli. Raparperikiisseliä. Tulin vaan kohdanneeksi taannoin raparperiä monenlaista. Otto 1 oli kovasti kitkerää ja hapanta. Seuraavat, samana päivänä saadut ovat paljon lempeämpiä. Missä syy, en tiedä. Asiaan. Siis kun raparperikiisseliin tulee kovasti vieroksumaani sokeria, niin päätin tehdä kokeilun persikoilla. Ostin näes persikoita Liiteristä. Alkoivat olla ns. mennyttä kalua kahdessa päivässä, joten jotain piti kekata. Pilkkeiksi vain persikat ja mätäpatit pois. Malto oli kivikovaa, mutta kun olivat jossain vaiheessa, saatana, paiskoneet herkkiä hetelmiä, niin mustelmiahan niihin oli tullut...

Olen tuijottanutkuijottanut teeveeseestä erinäisiä määriä ruokaohjelmia. Nyt ovat vuorossa puutarhaohjelmat. Niissä väkerretään milloin ihmeellisiä ja vieläkin ihmeellisempiä juttuja ihmisparkojen puutarhoihin. Nimitänkin näitä ohjelmia nykyään puuharhaohjelmiksi. Ei niistä sinällään vikaa puutu, mutta kuka järjen valolla varustettu ihminen tahtoo puutarhansa täyteen kissanhautoja ja ulkomailta hilattuja kasveja? Asiaan.Tässä satoa odotellessa tulee välillä epätoivoinen olo. Kun ei vielä(kään) näy mitään lavakauluspuutarhani mullan pinnassa. Minäkö kärsimätön? En suihinkaan. Viikon jo olleet näkymättömissä ja eivät suostu antamaan satoa hetitässänyt! Tästä ajatuksesta sukeutui sellainen aivomyrsky ja ajatusjatkumo, että oksat pois mummun puujallaasta. Tätähän se nykyelämä on meille opettanut ja paasannut. Heti-nyt. Vihannesten  viljeleminen kun ei ole ihan instantihmehommaa. Siemen itää oman aikansa, peruna kasvattaa mukuloita oman aikansa ja retiisiä ei syödä siemenvaiheessa ja ...