tiistai 8. kesäkuuta 2010

Villiinny varhaisvihanneksista.

Olen tuijottanutkuijottanut teeveeseestä erinäisiä määriä ruokaohjelmia. Nyt ovat vuorossa puutarhaohjelmat. Niissä väkerretään milloin ihmeellisiä ja vieläkin ihmeellisempiä juttuja ihmisparkojen puutarhoihin. Nimitänkin näitä ohjelmia nykyään puuharhaohjelmiksi. Ei niistä sinällään vikaa puutu, mutta kuka järjen valolla varustettu ihminen tahtoo puutarhansa täyteen kissanhautoja ja ulkomailta hilattuja kasveja?

Asiaan.Tässä satoa odotellessa tulee välillä epätoivoinen olo. Kun ei vielä(kään) näy mitään lavakauluspuutarhani mullan pinnassa. Minäkö kärsimätön? En suihinkaan. Viikon jo olleet näkymättömissä ja eivät suostu antamaan satoa hetitässänyt! Tästä ajatuksesta sukeutui sellainen aivomyrsky ja ajatusjatkumo, että oksat pois mummun puujallaasta. Tätähän se nykyelämä on meille opettanut ja paasannut. Heti-nyt. Vihannesten  viljeleminen kun ei ole ihan instantihmehommaa. Siemen itää oman aikansa, peruna kasvattaa mukuloita oman aikansa ja retiisiä ei syödä siemenvaiheessa ja kehuta maukkaaksi. Myönnän, olen luonteeltani erittäin kärsimätön ja lyhytpinnainen, enkä jaksaisi mitään sellaista, mikä kestää kauemmin kuin viikon. Jos tapahtumaa ajatellaan aikana. Jos taas ajatellaan pidemmissä jaksoissa, niin olen minä muutaman kerran päässyt itseni yllättämään. Totaalisesti. Meinaan kärsivällisyydessä.

On tuolta teeveestä tullut ihan jänniäkin juttuja "oikeista villivihanneksista" mm. vuohenputkesta. Se ei siedä leikkaamista ja oma puutarhani on täynnä kyseistä vihollisen keksintöä kuin myöskin juolavehnää. Juolavehnän juuria voi nauttia keitettynä. Joten kitkentäsanko vaan keittiöön ja pesemään. Minusta muistuttaa enemmän spagettia, mutta mitäs siitä! Maku on tärkein. Voikukasta saa äärihyvän salaatin, sen juurista hienon maksaa puhdistavan teen ja kukista mainion siman. Toiset tekevät viiniä. Herkullisinta mitä olen syönyt "suoraan luonnosta" olivat takiaisenvarret. Sekä aivan mahtava "köyhän miehen parsa" eli rentunruusun, siis horsman versot! Takiaisen varsista vaan kuoret pois, keitetään ja voin kanssa iäntäkohen! Sama menettely kuorimatta "parsalle", vähän ehkä ylimääräisiä lehtiä vex. Älkää myöskään unohtako suolaheinää. Soppa on todella tekemisen väärti. Ja hienoissa ravintoloissa tarjotaan suolaheinäsoppaa. On sillä varmaan joku hieno nimikin.
Ja loppukesästä on käytettävissä hillitön määrä naatteja! Punajuuren naateista saa laadittua mainion laatikon tai sopankin, nauriin ja lantun naatit voi hyödyntää ryöpättyinä (ovat vähän piikkisiä) lämpimään salaattiin ja mikään ei estä näitä kolmea sekoittamasta muihin vihanneksiin...

Joo, ja koska kärsimätön ihminen ei malta odottaa, niin marssin sitten kauppaan. Hain tykötarpeet pariinkin eri soppaan. Varhaiskaalista saa niiiiiiin ilmiömäisen maitokaalin, että pois alta! Ja ohjehan on yksinkertainen: suikaloitu kaali, raastettu porkkana, suolaa, pippuria ja voita laitetaan kattilaan, sekoitetaan ettei pala ja voi sulaa. Päälle kaadetaan (kaalin koosta riippuen) kunnollista Oikean Lehmän maitoa, tai jonkun meijerin kautta tullutta punaista mallia, niin paljon, ettei ihan keitos peity. Kuumennetaan. Jos olet tillin ystävä, mausta tillillä. Jos et, mausta jollain muulla yrtillä.

Miten mieleni alkoikaan tehdä suolaheinäsoppaa...jos tekisi vaikka kesäkurpitsapohjaan. Kun maitokaalikin tuli heiteltyä iäntäkohen munakkaan seurana. Ei sitä eiliseltä kyllä paljon jäänytkään. Lykkäsin siihenkin vähän pekonia höysteeksi. Hyvää.

Shittigadeelen: heti tuli korvalliselle, että missä on nokkoset! No, tossa maassahan ne. Jotenkin vaan ohitin oikealta, vaikka vastaikään vääntelin niistä erinommaista pupellettavaa kesäkurpitsan kanssa. Kun löysin kesäkurpitsan jääkaapin uumenista ja olin sattunut keräilemään nokkosenversoja kipollisen. Tarkoitus oli tehdä soppa. Klassinen kovaksikeitetyn tiponkikkelin kanssa naatittava. Tulikin kesäkurpitsanokkosletut...ei hattumpaa! Ensin vaan piti sekin vähä neste valutella ja puristella kesäkurpizzasta pois, minkä se sisältää. Sen jälkeen ryöpätä nokoset ja siipeltää ne pieniksi. Vähän sipulipilkettä sekaan ja kanankevennyksiä pari, sekoitetaan, ei ravisteta. Kuumalle lettupannulle voita ja taikinaa völjyyn. Hyvää tuli. Vaikka vähän hajoilikin...!
Lähetä kommentti