keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Uutta perunaa ja silliä i dill.

Kyllä, luitte aivan oikein, perunaa ja silliä i dill. Harmi vaan, että nakkelin ne perunat herran lautaselle, sillä olomuotoni ei siedä perunaa! Kyllä, kerron sen silti, vaikka olen siitä jauhanut melkein koko blogituksen ajan. Kun voin syödä noin kolme pientä perunaa päiväassä ja eri aterioilla ilman, että verensokerit heittävät volttia, olen katsonut parhaaksi syödä perunaa vain tässä uuden perunan aikaan. Tukevasti insuliinikynä toisessa kädessä...

Ja mistäkö tämä perunasössötys johtuu? No, tästä tietenkin, tiuhaan seuraamastani Varpumaailmasta. Joku vimmatun pervessori on taas julistamassa perunan hyvyyttä, parhautta ja kauneutta muihin vihanneksiin ja juurikasveihin nähden. En silti luovu tästä ajatuksestani, että kun syö vihreitä kasviksia sekä tuoreita juureksia, saa enemmän vastinetta rahoilleen, kuin että söisi perunaa viidessä muodossa joka aterialla. Sitäkin kun on joutunut suorittamaan: Olin joskus helkutin kauan sitten isosena yhdellä riparilla Pälkäneellä, ja siellä emännät todella tiesivät, miten saada hyvää perunasta, viidessä muodossa parhaimmillaan...!

Eli siis tyydyn silliin, teen sille tillikastikkeen, sekä rapean kesäsalaatin! Vihreitä luonnosta ja kaupanhyllyltä. Aloin eilen laatia "paimenkirjettä" suurten kauppaketjujen päivittäistavaroista vastaaville ja "isoille pomoille", että antaisivat näille kauppiailleen mahdollisuuden käyttää hyväkseen paikkakunnan omaa tarjontaa. Ja niin, etteivät hinnoittelisi luomua ihan kolminkertaiseksi, mitä tehotuotetut kasvikset.

Olen taas ja jälleen ohtanahkaa rypistellen ryöminyt "takaisin luontoon". Puntariin en vielä ole mennyt itseäni järkyttämään. Mutta olo on parantunut hiilariahmintavaiheesta ihan ihmismäiseksi. Kun teen tätä käännöstä sen verran hissukseen, ettei kroppa järkyty. Tosin jauhotuotteet jäivät ensin pois. Ja kun vielä pääsen näitten keitettyjen kasvisten yli, uudet porkkanat jne. ovat tulleet, retiisit kasvavat omassa pihassa, samoin tomaatit, niin eiköhän tämä tästä taas ihan iloksi muutu.

On se muuten kummallista, miten sitä pitää OPETELLA syömään!! Tosin, katselin eilen myöhään vanhoja Kesäkeittiö -ohjelmia, joissa huseerasivat Kolmonen ja Vanamo vuonna -73, niin kauhukseni totesin pari seikkaa. Ensinnäkin, niissä varoiteltiin vähän väliä voin vaaroista ja lurauteltiin öljyä pannuun, pinaattilettujen paistossa tosin äkkäsin pannulla killuvan voikimpaleen. Toisekseen, ruisleipää, sitä pitää syödä...! Mutta olin purskahtaa itkuun, kun katselin "poikien" nuotiolla käristämiä siankylkikappaleita: niissä oli pari tuumaa läskiä!! Nyt sitä läskiä saa hakea suurennuslasilla! No, silloinhan alkoi ihan puskista tämä Pohjois-Karjala -projekti. Ja sen tuloksethan on nykypäivänä kyseenalaistettu maailmalla jo moneen kertaan, vaan ei Suomessa. Että onko se nyt ihme neljänkymmenen pastanjauhantavuoden jälkeen, että joutuu opettelemaan sitä syömistä? Ei.

Olen muutenkin viettänyt aikaa kattoon syljeskellen ja ihmetellen, että mikä on aikanaan todella ollut se ihmiseläimen oikea ruokavalio. Paleosyöjien ruoka saattaa olla melko lähellä "sitä oikeaa". Kun täytyy myös muistaa se, että ihminen on varmasti hyödyntänyt luonnossa majailevia ruokavaroja äärettömän paljon laajemmin kuin nykyään. Muurahaispesistä on kaiveltu munia, linnunpesät koluttu, lehtiä ja kukkia pistelty poskeen jo ajast'aikaa sitten, sekä tietenkin pähkinät, marjat ja juuret on käytetty hyväksi. Ja nyt nämä samat eväät ovat suurinta extremegourmettia, mistä hullut maksaa satasia...

Enpä oikein jaksa tämän menneisyyden valossa uskoa jalostetun viljan ja jalostetun juurikasvikunnan paremmuuteen. Energiapitoisuus niissä on kyllä saatu suuremmaksi. Ja mikäs muu se makutottumuksia rassaa enemmän makean suuntaan, kuin se makuaistimme, joka makeasta pitää! Toistan taas itseäni: esimerkiksi mummoni piti puolukoista ja muusta happamasta. Viiliä kesällä, piimää ja talkkunaa ja sen sellaisia. Nyt kun itse olen mummo, niin käsillä onkin dilemma, että makeus on peittänyt alleen kaiken. Päämaku kaikessa on nykyään vähän makea. Ihan totta!

Se on muuten tosi jännä juttu se, miten kaikki asiat toiset ihmiset kääntävät väärälle poskelleen. Lihavat ovat syyllisiä. Laihat ovat syyllisiä. Tuo tai tämä on syyllinen. Mihin kaikkeen?? Kyllä sitä pitää vaan mennä tonkimaan tässä ruoka-asiassakin vähän kauemmas menneisyyteen, sillä koko paketti on peräisin ihan ihmisen omasta ahneudesta ja helpon, "ilmaisen lounaan" tavoittelusta. Mahdollisimman paljon, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman helposti. Väittäisin tämän olevan sisäänrakennettu ominaisuus, atavistinen vaisto. Kukaan ei halua tehdä ankarasti enää töitä saavuttaakseen palkintona hyvän sadon. Mammonan tavoittelu on ajanut ohi jo aikaa sitten. "Joku muu" tekee sen raskaan työn. Mutta mitäs tässä suremaan, toteutan hissukseen ja itsekseni keräilijämetsästäjän luontoonpaluuta, sikäli mikäli se nyky-yhteiskunnassa on millään muotoa mahdollista. Metsästämään tuskin ryhdyn, mutta keräilyeriä alan tuolta kohta raahata kotiin. Sienestys ja marjastusaika on ovella. Ooostakaa tattiloit, oostaakaa mustikoit, sienii, marjoi ja hoi ja loi.

Sitä ennen kuitenkin pitää syödä erinomaisen hyvin. Pon appetiittia vaan.

Tässä muuten sen tillikastikkeen ohje:
1½ dl Majoneesia joko tuubista/purkista tai sitten väännät ihan itse.
Puntti tilliä
kaksi kovaksikeitettyä kananmunaa
Kunnollinen, yön yli teessä lionnut suolasilli

Pilko kananmunat ja silppua tilli majoneesin (varo käyttämästä kevytskeidaa) sekaan. Lisää majoneesia, jos vaikuttaa liian paksulta. Ripauta joukkoon pikku ripsaus suolaa, sillissä suolaa on aivan riittämiin! Poista sillistä selkäruoto ja ruodot, ne irtoavat kypsästä sillistä helposti. Sillihän on raakakypsytetty kala. Pilko silli mieleiseksesi paloiksi. Lusikoi päälle kastiketta. Naati hyvällä ruokahalulla viheriäisen salaatin kanssa.
Lähetä kommentti