tiistai 15. kesäkuuta 2010

Vähän reseptii, hei!!!

Tässä keväimen kainalossa, kohden lyhykäistä ja vähälumista kesää vaellettaessa, tuttavani ja kylänhenkilöni Varpu kuulutti resepteja hakuun. Vajosin keittokirja-avaruuteen alle puolen minuutin. Olen viettänyt kuistin sohvalla luvattomia aikoja keittokirja tai muistiinpanovihko kourassa, kynää imeskellen (kun en tupakoi, enää) ja mutisten loitsuja keittiön ruokapatoja kohden. Kiisseliä teki mieli. Raparperikiisseliä.

Tulin vaan kohdanneeksi taannoin raparperiä monenlaista. Otto 1 oli kovasti kitkerää ja hapanta. Seuraavat, samana päivänä saadut ovat paljon lempeämpiä. Missä syy, en tiedä. Asiaan. Siis kun raparperikiisseliin tulee kovasti vieroksumaani sokeria, niin päätin tehdä kokeilun persikoilla. Ostin näes persikoita Liiteristä. Alkoivat olla ns. mennyttä kalua kahdessa päivässä, joten jotain piti kekata.

Pilkkeiksi vain persikat ja mätäpatit pois. Malto oli kivikovaa, mutta kun olivat jossain vaiheessa, saatana, paiskoneet herkkiä hetelmiä, niin mustelmiahan niihin oli tullut. Ronttasin pilkkeen kattilaan ja vettä perään. Samoin pari desiä raparperia. Ja kierre oli valmis. Tarvitsin vielä pari "jotain" makeudeksi ja happojen häivyttämiseksi ja uhrasin soppaan kuivattuja aprikooseja hyvän kourallisen. Ja lisää vettä... Laitoin liivatteet likoamaan. Teevedenkeittimestä sitten myöhemmin taioin niille kuumaa vettä. Sekaan ja hyydymään, hyydelövä ei dule, kun on habboa. Ja väkevien todistusten mukaan hedelmäsokeri on suoraan perkeleestä. Eikä käy diabeetikolle eikä sovi VHH -ruokintaan. No, entäs sitten?

Pitkähkön prosessin jälkeen minulla on nyt herkullista raparperiaprikoosipersikka"kiisseliä" ja siinä ei ole yhtään rasvaa eikä lisättyä sokeria! Otan toisen!
Lähetä kommentti