MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Ja kevään tulemisen huomaa mistäpä muusta, kuin siitä, että lehdet pullistelevat laihdutus- ja elämätapaohjeita. *huokaus, syvä huokaus* Ja joka jumalan vuosi sama joiku toistuu, että ylivoimaisesti paras ja nopein ja käy kaikille ja kilot lähtevät alle kolmessa päivässä. Voi ristus! Että mua ottaa kovasti pattiin tämä, mutta minkäs teet. Maailma on täynnään ikuisia optimisteja, jotka todella uskovat näitä älyttömyyksiä. Tässä jo kohta vuosikymmenen nettipalstoja seuranneena, olen kyllä enempi vähempi sitä mieltä, että ihmeitätekeviä diettejä ei ole. Ei ole. Luitte aivan oikein. Ette te niitä kymmenessä tai kolmessa kymmenessä vuodessa karttuneita kiloja kolmessa viikossa pudota. Ettekä viikossa. Ja me päästämme nyrjähtäneet, jotka lääkitsevät itseään ruoalla, juomalla ja kulinaristisillä nautinnoilla, meillä ne vasta oltavat onkin. Kun nyt taas ja jälleen tulee kaikensorttisia akkailehtiä ja iltalööppösiä, joissa julistetaan kuinka voit hyvin näillä ohjeilla. Ota lehti käteen, vaivi...

Guru on analogisessa tilassa ja puhuu pian digitaalisesti! Olen mietiskelyssäni päässyt melko pitkälle. Valaistuminen alkaa olla lähellä. Ratkaisun hetket tulevat, oletko valmis?! Pian saatan julkisuteen ratkaisun kaikkiin dietti-, laihdutus- ja syöntipulmiin! Varto! Odota! Vapise! Pian ovat ongelmasi kuin poispyyhkäistyt, rahasi myös! Eikä mielenterveydestä ole enää puhettakaan. Suuri Vapautus kaikesta pakosta on tulossa! Ei enää oppaita, lehtiartikkeleita, apuvälineitä eikä kalliita ruokavalioita! Anna kaikki rahasi minulle, niin kerron välittömästi, mikä on ratkaisu pulmiisi! Yhteystiedot sähköpostilla. Älä enää epäröi! Toimi! Nyt!   Tämä on vasta alkusoitto.

Tuli tässä pieneen mieleeni, kun kohisivat meeeediassa silikonitisseistä. Eli siis tekotisseistä, jotka asennetaan naiskehoon. On kuulemma mieskehoonkin asennettavia silikonikorvikkeita. Ja tekotukkia, tekoripsiä ja teko*piip*, sekä proteeseja. Jos silmä poksahtaa puhki, niin korvikkeen saa hyllystä sovitettuna omaan silmäkuoppaan, kätevästi. Mutta näitä muita korvikkeita onkin vaikeampi toteuttaa. Tissiin tarvitsee tehdä reikä, että saadaan lällimöhkäle ujuttettua nahan alle. Yök. Ilskottaakin ajatus herkkien osien leikkelystä. Leikeltynä tiedän, että kipu ei ole kiva vieras. Mutta toiset tekevät ulkonäkönsä "hyväksi" mitä vain. Minä en ole aivan varma, että onko välttämättä hyväksi jos on korvikkeita tungettu jemekseen ihon alle. Siellähän voi näkymättömissä tapahtua ihan mitä vaan. Tosin meikäläisellä on yksi muukin rajoittava tekijä tuossa suhteessa, leikkausarpien mahtottoman jännittävä kasvu. Arvesta pullahtaa väkisinkin sentinvahvuinen ja arpi punottaa kuin sian***lu...

Eilen oli kuulemma paras myyntipäivä pizzerioissa. Joopa. Vaikken uuden vuoden aattoehtoona napanderoinut kuin pari kuoharilasillista, niin valvonta ylipäätään teki minusta täydellisen reporangan. Ja väsymys laukaisee usein meikäläisessä outoja asioita. Niinkuin nytkin. Imaisin rutkasti suklaata kitaani. Rakentelin katkarapuleipiä ruisnapeista ja lopusta katkissalaatista. Karamellejä. Ihan fazun Parhaita. Nykäisin ranskalaiset runsaalla majoneesillä. Pelkät ranskalaiset, vaikka olisi ollut nakkistroganoffiakin. Ja en aivan kaikkea edes muista! Vihreisiin kuuliin en kuitenkaan sortunut. Öhinä oli illalla hirvittävä ja insuliinia kului. Vatsaa piti kannatella kaksin käsin. Tuntui, ettei nälkä helpota ikinä. Nälän jälkeen seurasi riipivä nälkä. Huutavan ja riipivän näläntunteen perässä kulki vielä suurempi nälkä...! Vatsassa ei vaan ollut riittävästi tilaa, että olisi saanut sen kaiken nälän poistettua syömällä. Sananlasku "Nälkä kasvaa syödessä" piti kohdallani pelottavan hyvin...

Jees, se otti ja vaihtui tuo vuosi. Nyt alkoikin moninkertainen "juhlavuosi". Huomasin semmoisenkin justiin. Minä tulen kypsään ikään. Täytän viisikymmentä. Viidenkympin villityksestä tahi kriisistä ei tietoakaan. Ikä on mielentila. Tänäänkin tunsin itseni yhdeksänkymppiseksi, enkä yhtään yli... Pari koiraa täyttää kymmenen vuotta, yksi tulee viiden vuoden korkeaan ikään. Ehkäpä tänä vuonna syntyy meidän koiriemme seuraava sukupolvikin, ken tietää. Kyllä, möhkiäisen tahtoisin tänne kuolaamaan. Voi kun tämä toiveeni toteutuisi. Siitä on kaksikymmentä vuotta, kun tapasin ensikerran nykyisen aviomieheni. Ja tusina vuosia ollaan saman sukunimen kanssa tässä käkitty. Vammani, nilkassa ja kädessä, ne jotka haittaavat, täyttävät kymmenen vuotta, enkä voi sanoa, että ovat parantuneet ratkaisevasti. Blogi täyttää neljä, herranjestas, joko minä olen kiusannut kansaa niin kauan tällä höpötyksellä? Ja aion jatkaakin, olen erittäikin kyllääntynyt siihen arroganssiin, jota olen erinä...