tiistai 21. tammikuuta 2014

Vankileirien suolisto. Kirj. Mahat.Slivovitsyn

Joo-o. Tuli törmäiltyä somessa taas ikiaikaiseen vääntöön "karppauksesta". Julistan termin "karppaus" tässä ja nyt pannaan. Kuin paavi. Pannaan pannaan! Sihisen edelleen kuin hellankoukku. Asialla oli tälläkertaa hiihtimien ravintovalmentaja. Ehkä kannattaisi jo hänenkin tulla alas puustosta, kuten Sakkeus Raamatun kertomusten mukaan käskystä tuli. Alas. Puusta. Kun oli sinne ensin ihan itte kiivennyt. Lyhykäinen kun oli. Kääpiö, ehken. Voisivat tietysti nämä ravintoihmeetkin tutustua näihin moninaisiin suuntauksiin ravitsemuksen alalla. Kun se, että vähentää hiilihydraatteja ei todellakaan tarkoita, että ne lopetetaan tykkänään. Ja korvataan proteiineilla. Ei. Vaan rasvalla. RASVALLA. Siis voita, öljyä ja semmoista kehiin. En minä jumalauta vedä huuleeni sapuskalla rasvaa ja proteiinia. Pelkästään.

Kyllä sinne kasviksista niitä hiilareitakin öksyy. Ruokavalioon. Enempi vähempi! Ja se, minkä olen huomannut on: kroppani ei todellakaan kestä kuin todella pienen määrän gluteiinipitoista tavaraa. Mikä tarkoitta viljatuotteita. No, aamupuuroa en ole enää vuosiin syönyt, mutten ole kyllä kaivannutkaan..ihmeekseni vatsa on ollut kummallisen hyvässä kondiksessa. Ei ihmeempiä ilmavaivoja, ei ripaskaa (paitsi ne virukselliset) eikä kivistyksiä, puruja, vääntöjä. Niitä saa vasta reippaamman ruisreikäleivän jälkeen. Vaan useissa ruisleivissä kun on joko vehnägluteiinilisä tai sitten vehnäjauhoja yms. ylläreitä. Että teen sitten itte. Jos tahon. Karjalapiirakat ovat korkeassa kurssissa kyllä. Jos tekee sitä leipää mieleni. Paahtoleipään en koske, hiilarisietoinen avioliiton kautta saatu lisäosani kyllä syö hyvällä halulla, emmentaalilla ja appelsiinimarmeladilla päälystettynä. Ja voilla.

Ei nyt en lähte kertakaikkisestikaan vääntämään mitään rautalankamalleja, koska niitä ei vaan ole. Tai siis on, mutten ryhdy kopistiksikaan. Se mikä toimii minulla, ei ehkä toimi sinulla ja päin vastoin. Työympäristössä ovat ateriankorvikepussukat usein pelastaneet pinteestä, kun en vaan aina pysty virittämään sitä täysipainoista eväslaukkua matkaan tai käväistä kotomarkilla sen vertaa, että evästelisin siellä. Mutta välttelen gluteiinia niissäkin.
Tärkkelyksetön Tammikuuni ei ihan ole edennyt niin, kuin ajattelin. Maitusta syystä. Eli työsyystä. Olen jonkin verran joutunut lipsahtelemaan. Sattuuhan sitä. Mutta turvotus alkaa helpottaa. Tosin lisäsin juomavaliooni vihreän teen sitruunalla, sitä kun kykenee pistelemään ihan lantraamatta. Se kyllä kyydittää vessaan aika usein. Mutta hyvä niin, voi taas paiskata ikkunasta yhden lääkepurtilon.

Se mikä on minua todellakin ihmetyttänyt vuosia, on se, että jossain vaiheessa sitä huomaa järsivänsä leipää. Ja se taas tekee stopin painon putoamiselle. Asia on tapahtunut omalla kohdallani jo niin usein, että psyykkaan itseäni irti nyt sitten kaikesta gluteiinipitoisesta. Mutta: jos nyt tahtoisi mennä keliakiatestiin, niin sitä gluteiinia ei sitte vältellä pidä. Ottivat testin verestä ja sen mukaan en ole keliaakikko. Mutta taidan olla vaan herkkä ko. myrkylle. Eli en sitten pistele kotosalla, mutten välttele kylässäkään. Ettei joudu taas hemmettisoikoon, selittelemään valintojaan. Ihmiset kun ovat kovasti uteliaita...ja selittäminen on helvetin epämukavaa, kun kuulolla on myös ihmisiä joita ei tunne kovin hyvin. Setvi siinä sitten niinkin henkilökohtaista asiaa, kuin miksi et syö kakkua! Saatana. Se on mun asia. Puolustaudun aika usein hiilihydraattiallergialla ja toisekseen sokeritaudilla. Alkaa aina vaan mennä tapetit ja tunnelma pilalle noihin utsintoihin vastaillessa.

Keskikokoisen veetutuksen kanssa kun tästä taas kohta joutuu menemään tohtorin ("omalääkäri" numero ties kuinka mones) niin varmaan hajoan liitoksissani. Kun taas joudun selittämään viimeisten kymmenen vuoden jutut yhteen putkeen. Kun se ei kuitenkaan ole ehtinyt syventyä potilaskertomukseen tms. Että voi sitten käydä hermoille. Samoin d-hoitaja. Pitää istua tunti kuuntelemassa samat tolitukset kuin viime- toissa- ja männävuosina. Eikä sieltä tule tuutista mitään, ei mitään, uutta. Mutku pakko on käydä. Asian voisi hyvin hoitaa puhelimitsekin. Tai jollain sähköisellä jutulla. Kun sähköpostilla ei saa hoitaa jonkun vietävän tietoturvariskin takia.

No, enivei, potilaitten tutkimisesta oli kyllä mieltäylentävä kirjoitus Potilaan lääkärilehdessä. Että kyllä lääkäri monesti asian näkee toiselta puolen, mitä potilas ei joko tahattomasti tai tarkoituksella näe. Siihen pitäisi olla sitten sanat, että potilas pystyisi tilannettaan korjaamaan. Ja tuossa vartin ajassa ei kyllä ole mitään toivoa, kun ei ehdi kissaa sanoa, kun joutuu siirretyksi oven toiselle puolen. Resepti kourassa tai saikkulappu. Eikä ehdi edes pyytää parempaa yskänlääkettä. Joutuu tyytymään kotikonsteihin, kuten risiiniöljyyn. Tehokasta. Ei kertakaikkiaan uskalla yskiä!

Tämän aamuinen aamupala jäi vähän heikoksi. Ja sen päälle jää sitten joku mieliteko. Nyt kävi niin, että lätkäisin sinihomejuustokökkäreitä uunipellille ja annan niiden kovettua rapeiksi. Mutustelen joko sinällään tai sitten munakkaan seurana. Mutta nyt tuli hirveä himotus kukkismuussiin. Sehän on kaikille tuttu? Mitä?? Eikö?
Pakastepussi kukkakaalia kypsennetään vähässä vedessä tai punaisessa maidossa, kermakin mahdollinen. Ja survotaan. Nesteen kanssa pitää olla tarkka! Ettei tule velliä. Ei sekään pahaa ole! Maustetaan hyvällä limpillä voita ja ripsaistaan suolaa, muutama raappaaus muskottia, häivä valkopippuria. SE on siinä, huuleen vaan! Lisukkeilla tai ilman. Raejuusto antaa oman valjun lisänsä tähän muutenkin haileaan sapuskaan. Väriä saa toki esmes viipaloimalla kokonaisen chilin sekaan. Ponnappetiittiä vaan itse kullekin säädylle tai säädyttömälle.

Kanssabloggaajani KOLTTA on ollut samalla asialla, blogannut vaan selkokielellä, päin vastoin kuin minä. Yleensä. 
Lähetä kommentti