maanantai 27. tammikuuta 2014

Yltäkylläisyyden markkinoilla. Paskamakki paukkuu. Himmeästi hyväosaiset.

En meinannut millään keksiä otsikkoa. En sitten millään. Enkä vielä tässä aloittaessanikaan oikein satavarmalla tiedä, mikä tulee olemaa aihealue saati rubriikki. Noin niinkuin kaikessa laajuudessaan. Taitaa jäädä useampi otsake tuohon otsikkoon.
Toki sen verran tiedän, että tulee koskettelemaan viimeviikkoista kohujulkistusta, Suomalaisia SyömäDirektiivejä. Luin niitä viikendinä, ja pirun tarkkaan. Enkä löytänyt niistä minkäänlaista lausetta, direktiiviä, suositusta tahikka määräystä, että koska on ihmispolon käytävä paskalla! Ei niin minkäänlaista. Suomalaiset tuntien, jos suosituksissa lukee että paskalla on käytävä aamuisin heti herättyä, päivällä klo 15.00 ja illalla päkistetään iltakakka vielä klo 20-22.30 välisenä aikana. Putket tukkoon, vessajonoissa tapeltaisiin julkisilla paikoilla. Junien vessaruuhkat pääsisivät otsikoihin: "Pendoliinon paskahuussin ovella tappelu. Kolme sai sapelista!" Lokapalvelu ja saman alan yrittäjät rikastuisivat entisestään ja voisivat investoida uuden polven kalustoon. Vessapaperitehtaat suoltaisivat könzäpaperia kaikkia karkeuksia tuplavauhtia yötä, päivää.

Ajatelkaapa, kuinka moni ottaisi tuonkin direktiivin eli suosituksen eli ohjeen vakavasti. Yhtä vakavasti, kuin ruokasuosituksetkin. Väkisin päkisteleisivät suolistonmutkansa pyttyihin, ekovessoihin ja puskiin tyhjiksi. Ohje olisi paitsi järjetön myös absurdi, mieletön, mahdoton ja järjenvastainen. Heh, että kaikkiko tarkoittavat samaa? No niin tarkoittavat! Höh, entäs sitte?! Olen mutustellut näitä ruokasuosituksia edelleen. Aika paperilta maistuu. Eikä oikein mene meikäläisen jakelukanavaa myöten mihinkään lokeroon ihan nuo kaikki tolkutukset. Vähennä suolaa, siitä kiivailin varmaan jo ajastaikoja sitten. Ei voi olla terveellistä vakuumipakata kalatuotteita, joissa ei ole suolaa! Jumalauta. Onko sitten mikään ihme, että listeriahysteria iskee kerran kuussa jossakin päin Suomea. Onko?

Se niistä nyt, suosituksista. Kuten sanoin, niin oli niissä hyviäkin juttuja sisällä. Suolan käytöstä marmattaminen ei kyllä oikein natsannut ottalumpioni sisikunnassa. Eikä hiilihydraattisössötys. Sen olen omakohtaisesti kokenut, että täysjyvä on samansorttinen hiilari, kuin kaikki muutkin hiilarit. Verensokerit kimpoavat taivaisiin ja putoavat sieltä alas valonnopeudella. Pistelepä "hitaastiliukenevaa" täysjyvärukiista huuleen varovaisella levitelisällä. Voilla. Voissa ei yleensä ole säilöntäaineita, mutta mineraaleja, vitamiineja A, D, E ja K2, LUONTAISESTI. Margariiniin esim. E-vitamiinia lisätään säilöntäaineen ominaisuudessa: "E-vitamiini: suojelee (kehon) soluja hapettumisen aiheuttamilta vaurioilta." sanoi sanassa suuri ja suosittu margariinimerkki. Jota vatkataan teollisuuslaitoksissa vuorokauden ympäri erilaisia kemikaaleja, väri- ja makuaineita lisäillen. Muistan edelleen sen kammottavan maun, joka tunki huokosiinkin, kun tuttavaperheessä syötiin uusia pottuja. Kevytmargariinilla, joka oli enimmäkseen keinoaineita ja vettä! Pidä siinä huoli tarpeellisesta rasvansaannista.

Kyllä sitä ihmettelee tätä naukumista RUOASTA!! Kun suomalainen keskivertoperhe on jo niin hyväosainen, että on varaa tupata ruokaa sekä biojätteisiin että ihan sekajätteeseenkin. Vaikka vieressä on biojätepurkki huutamassa tyhjyyttään, niin helposti ne ruoantähteet tuppaantuvat sinne sekajätteeseen. Olen istunut tovin jos toisenkin jäteauton apumiehen paikalla ja nähnyt omakohtaisesti, miten "tehokasta" tämä biojätteiden keräily on. Sekajäteauton kuorma kun saattaa olla 6-8 tonnia samalla alueella, niin biojäteauto saa saaliikseen tuskin 2,5-3 tonnia tavaraa, ja alue saattaa vielä olla jopa suurempi! Ei se toimi ihan niin kuin paperilla on kaavailtu. Halusin monesti veilä sinisilmäisesti uskoa, että ihmiset käyttävät jämäsapuskat oikeasti ruoaksi. A paskan latvat! Sinne vaan sekajätteeseen. Hah! Minulla on sellainen visio, että biojätepurkin kyljessä pitäisi lukea: BIOPOLTTOAINEEN RAAKA-AINE! SAPUSKANJÄMÄT TÄHÄN, JOS JOTAIN JÄI.

Köyhyyden partaalla horjahdellessani tulee kaikenlaista mieleen. Lihan ja kalan hinta. Se rajoittaa tehokkaasti meidän mässäilyjämme. Jauhelihatarjousten kyttääminen käy työstä. Samoin alle kympin kilohinnalla myytävien lihatuotteiden. Niinkuin sydänten, kielten ja munuaisten. Olin eräänä päivänä kuolla nauruun (todellakaan en kehdannut nauraa ääneen!) kun vieressä asioinut keski-ikäinen naisihminen tiedusteli minulta, että onko minulla montakin kissaa? Ostin possunmunuaisia ja kärryssä kekotti pari kiloa naudan sydämiä ja samanverran kieliä.  En hennonnut antaa tädille sydämentykytyksen aihetta, että kissoja ei ole vaan sydämet ja kielet pistelemme itse makoisiin suihimme ja munuaisia saavat koirat, jollen ehdi itse ensin! Olisi toisaalta pitänyt, ajattelin kasviksia valikoidessani. Pakasteena löytyikin yhtä ja toista ruokavalioon sopivaa. En kaihda näitä pakastetuotteita, ovat joskus jopa halvempia, kuin tuoreena. Ja varsinkin silloin, kun menevät uuniruokaan, pataan! Nyt minulla on tilaus vetämässä ydinluista. Kellarista löytyi sen näköinen saha, että sillä varmasti saapi luut oikeankokoisiksi kappaleiksi. Nam.

Edelleen palaan tähän hyväosaisuuteen. Siihen, että on otsaa olla arrogantti, eli siis ylimielinen ja väheksyvä jopa hävytön, kommentoidessaan näitä onnettomia suosituksia. Ei ole pakko noudattaa, ei. Mutta oma mielipide pitää osata kyllä tuoda esiin, vaikka vähän kärkevästikin, mutta ei mun mielestä tarvitse alkaa kaivelemaan henkilökohtaisuuksia. Enkä nyt moiti mitenkään valtakunnan kyseenalaistajaa, odotin räväkkää kolumnia, ja sellainenhan se sieltä putkahti! Kiitos Antti. Sitä olen kyllä ihmetellyt, että mihin hiivattiin noita kaikkia miljuunatutkimuksia ja komiteoiden istuntoja tarvitaan? Palkkioiden toivossa vai ihan oikeiden asioiden tutkailuun.

Fogelholmille voisin antaa plus-merkkisen leiman ja pienen synninpäästön. Kun ei tyrmää oitis kaikkia meidän vaihtoehtosyöjien juttuja, huttuja ja toimintatapoja. Silti väitän edelleen, että lihan osuus lautasellani EI ole lisääntynyt tämän hiilihydraattien välttelyn aikana. Edelleen se on lautasen nurkasta se vajaa neljännes. Ja koska en leipää lapa, vatsa alkaa siitä kärsiä, jos jokapäiväinen leipämme pääseen jylläämään suolissa, niin leikkelemakkaroitakin menee hirmu vähän. Meetwurstia kyllä. Sitä voi paistaa pannulla, jos siansivu on loppu. Tai vaikkei olisi loppukaan..! Kasvisten, niin viheriäisten kuin muunkin väristen osuus on jopa dramaattisesti lisinyt! Samoin mausteyrttien käyttö. Sen sijaan sokeri, valkeat vehnäjauhot ja muutkin viljatuotteet ovat häviävän pienessä määrin osa sapuskointiani. Tuolloin tällöin retkahdan ranskalaisiin tai perunamuussiin. Ehkä jopa pizzaan tai mäkkiruokaan. Seuraukset kestän kuin mies. Makaan sängyssä valittamassaä kipeää vatsaani. Ja se ei ihan pieni vatsa ole. Ollut.

Mutta sitä en todellakaan ymmärrä, että media huutaa, kirjoittaa ja syyllistää. Tekee hirmujuttuja kuinka rasva tappaa ja suola tukkii suonet. Melko vähin varustein kirjoittelevat ja ylimielisesti nyt sanon, että ne vähät varusteet ovat korvien välissä ja kiirespäiten kirjoitellaan sitten puutaheinää. Tre och hö. Ilmeisesti kansan toivotaankin syövän lahopuuta ja kuloheinää, koska verorasitus ruoan suhteen alkaa olla kauhistuttava!
Suosin ruokavaliossani monipuolisesti vihanneksia. Mauttomuuden huippu on kotimainen kasvihuonekurkku, joka ei aurinkoa ole nähnytkään. Sesongin vihanneksiin se kyllä talvisydännä kuulu. Vaikka nyt joku alkaa julistaa ja paasata, niin kyllä minä melko mielelläni syön juurespatoja näin talvisydännä. Kalasoppaa. Sopassa kalaa. Perunaa erikseen hiilarisietoiselle. Minulle hapankaalia ja muuta vastaavaa herkkua. Syksyllä tehtyä vihannespikkelssiä. Purkista. Tai pakastettuja parsa- ja kukkakaalin kukintoja, äiteen kasvimaasta. Onko meistä tullut sittenkin ylihyvinvointivaltio?? Jos tosiaan pitää ylhäältä tyhmää kansaa ohjeistaa.

Suolastakin ulvottiin kuin urkupilli. Että "julkkiskokit" riehuvat sormisuoliensa kanssa kuni heikkopäiset. Ei Anthony Bourdain vaan koskaan. Tosin en ole nähnyt sitä ruoanlaitossakaan kuin aniharvoin. Suomalaiset kokit pärskivät suolaa ruokaan käsivaralta. Hyppysellinen. Ottakaa piruvieköön nyt se HYPPYSELLINEN sormien väliin ja pripsauttakaa kirjevaakaan tai teelusikkaan! Paljonko tuli? Erittäin vajaa vajaa teelusikallinen. Sillä maustetaan sitten kahdeksan hengen burgundinpata. Hyppysellisellä!! Eipä riitä se hyppysellinen eikä toinenkaan suolaamaan einettä. Paitsi ravitsemusoosookunnan mielestä. Perkele. Pakkohan siihen on räpätä lisää, ettei ihan litkulle maistu. Niinniin, mutku siellä voi olla lihaliemikuutio jo antamassa sitä suolaa, ja soijakastiketta! Syntiä!! Ei pöydässä enää suolaa saa laittaa, tuntui olevan se selkeä viesti. Sekä juurikin se, ettei ainakaan leipään sitä suolaa pidä laittaman! Kysyn taas: entäs ne EINEKSET!

Mitä tekee jossain köyhässä maassa asuva köyhä ihminen hökkelinsä perillä? No ruokaahan tuo tekee. Valtaosa ruoasta on halpaa riisiä. Itsekerättyjä yrttejä, maahan pudonneita kasvinosia. Itsekerjättyjä tähteitä. Kullan arvoinen löytö viime viikolta: luu, jota keitetään jo kolmatta kertaa, ja tällä kerralla se on pakko rikkoa, kun makua ei enää ulkopuolelta irtoa. Pieni rasvalisä. Edes. Ja täällä ulvotaan, että rasva tappaa, rasva pois suomalaisilta. Tilalle keinorasvaa! Helppoa, nopeaa! Einesteollisuus jatkaa lihomistaan. Raaka-aineet halpenevat. Ihmiset Suomessa mättävät keinorasvoitettua, nahkoineen karvoineen myllytettyä, hiilihydraatti- ja lisäainelisättyä koneäidin keittämää ja paistamaa tököttiä naama ketsupissa, hyvällä halulla. Röyhtäisee ja pieraisee, väittää maistuneen. Suussa on etova kelmu ja vielä etovampi maku.

Ne ruhon osat, joita tahtoisin ostaa kaupasta, katoavat jonnekin teollisuuden uumeniin. Tai koiranruoaksi. Kanansydämet. Kivipiirat. Broilerin- ym. elukoitten maksoja sentään vielä saa. Turhaan etsin nautaeläinten munuaisia tai sydämiä. Ei-pä löydy. Porsaansydäntä onneksi! Ja kieliä. Harvoin naudan vastaavia. Utareita en enää ole nähnyt. Enkä keuhkoja. Keuhkomuhennos oli ihan kiva ruoka. Pannulla paistetut munuaiset, nam! Voita ja pari tippaa hyvää öljyä. Sipulia. Suolaa, eikä muuta, ehkä valkopippuria. Kuvekaan ei näyttäydy lihatiskien helmenä. Siitä tehdään jauhelihaa eikä rullasylttyä. PErkulE.

Mutta: päivän resepti, jonkinsortin lihassoppa. Sitäpaisti talvikylmillä soppa on oivallinen ruoka. Eikä kumartele ravitsemussuosituksia mihinkään suuntaan. Ohje on neljälle pieniruokaiselle tai yhdelle ahneelle. Ainesosat boldattuja.

Kaksi porkkanaa, yksi palsternakka, kokonainen mukulaselleri sekä joko lanttu tai nauriita. Yksi suuri sipuli
Koko vekkuli juureskokoelma, myös sipulit, kuoritaan ohuelti. Pilkotaan sopiviin palasiin.
Vettä kattilanpohjalle noin 3cm. Juurespalat siihen ja levy päälle. Keitetään miedolla lämmöllä, siis ensin kiehautus ja lämpö noin puoleen tai pienemmälle.
Tongitaan joko pakastimesta sienipussi tai kopaistaan kaapista kuivattuja, merkillä ei ole väliä, mitä sieniä vain semmoiset 1-2 tuoredesiä. Eli sopivasti maun mukaan. Rouskut ehken eivät ihan ole parhautta tässä eväässä. Tarkistetaan maku, lisätään ripsaus suolaa ja pienittyjä persiljanvarsia, persilja säästetään viimeistelyyn. Laitetaan juuresten sekaan myös muutamia naudanluun kappaleita. Sellaisia 5-10cm:n mittaisia. Annetaan kiehua edelleen, kansi päällä. Tehdään tarjousjauhelihasta tai itse myllytetystä jauhelihasta pieniä pallukoita, ilman mitään muuta kuin jauhiksen sekaan vaivattua valkosipulimurskaa ja maustepippuriripausta sekä hitunen suolaakin. Voita pannulle ja pikkupullerot siihen. Ei käräytetä, paistetaan vähän, että pysyvät läjässä ja saadaan hauska väri joka puolelle, keitettyjä lihapullia ei syö meidän koirakaan kuin silmät kiinni!. Kaadetaan komeus kattilaan. Huuhdellaan paistinpannu sopan joukkoon. Luut saavat olla sielä soppendaalissa lautaselle asti. Ydin kaivetaan teelusikalla soppaan. Lisätään viime minuuteilla, lihapullasten kanssa yhtä aikaa, myös valutettua ja huuhdottua hapankaalia n. 1-2dl (sielunsietomäärä) ja kokonainen pilkottu ja silputtu chili, vahvuus on syöjästä kiinni!
Annetaan olla sammutetulla levyllä kannen alla noin 10-15min, ei polta enää huuliosastoa, kielestä puhumattakaan, nautintavaiheessa. Ohje on melko perinteinen lihassopan ohje. Mutta: samoja kamoja voi käyttää myös kalasopassa, ehken ei ydinluita, mutta muuta kyllä. Väriksi olen kalasnikovsoppaan pistänyt kurkumaa. Currykin käy mainiosti! Herneitä siihen kanssa, niin tulee kivasti kontrastia.



















Lähetä kommentti