tiistai 20. heinäkuuta 2010

Vihdoin viileni. Vastoin saunoin.

Tuskallisen puolitoistaviikkoisen päätteeksi palkitsin itseni lukemalla Hyperlipidiä ja The Heart Scan Blogia.
Varsin jänniä asioita siellä oli molemmissa havaittu. Osan olen havainnut ihan omissa ihmiskokeissani.

Välihuomautus: Olen jaaritellut kaikkien myötähäpeälliseksi kiusaantumiseksi täällä Blogistaniassa yli vuoden. Mikä on näinkin lyhytpinnaiselta ämmältä, kuin minä, melkoinen suoritus!

Sain nimittäin tässä helteen myötä aivan perkeleellisiä ideoita, jotka eivät olleet terveellisiä miltään kantilta tarkasteltuna. Eivät ainakaan tuon sokerimittarin lukemia tiiraillessani vaikuttaneet mitenkään hyviltä...
Eräänä päivänä keitin(ulkotiloissa, rengaspolttimen varassa) varmaan ämpärillisen uusia perunoita, joita sain äetiltä. Nautin parempiin suihin runsaan voin ja sillin kanssa. Hups. Sokuristoni evästelyn jälkeen olivat komeat 15.7 mmol! Piikkiä nahkaan, jota inhoan yli kaiken.

Toinen älynjättiläisen saama sieppi kuului osastoon Leipä. Ja sillä pääsinkin lähes sairaalaan asti. Joskus on vaan niin ihanaa syödä tuoretta leipää, ruisleipää ja muutakin. Maalaisleipä ja hiivaleipä...nam! Mutta ilotteluni leipäosastossa päättyi havaintoon, että olen tokkurassa kuin olisin vetänyt pullon kossua. Mittaria vaan hyppyseen. Kuusi palaa leipää, voilla ja osa vielä perunanviipailella päällystettynä. Kolme ruista ja kolme maalaisleipäviipaletta. Vidu. Sugarbabylove oli kiivennyt lähes puuhun. 18.7mmol on joka tapauksessa ihan liikaa...

Ja luettuani mielenkiinnolla yllämainitsemiani blogeja, tulin siihen tulokseen, ettei minun juurikaan kannata luottaa viralliseen ruokaympyrään ja sen antamiin neuvokkeihin, saati sitten virallisiin neuvoihin. Täytyy vaan uskolla mitata tuota verensokeriansa. Olen, myöntää täytyy, todella resistentti insuliinille, ja se ei ole hyvinkään terveellistä. En pidä pistämisestä enkä tuosta verensokerin tarkkailemisesta yhtään. Kumpaankin liittyy neula... Kuusikymmentä luvun lapsena opin pelkäämään neuloja, koska ne olivat silloin huomattavasti suurempia ja paksumpia, ihan valmistusteknisistä syistä. Muistan vieläkin sen kilinän, mikä syntyi, kun rokotusneuloja ja -ruiskuja käsiteltiin tarjottimella...Vaikka olin nelivuotias, niin karmein siihen astinen elämänkokemukseni oli isorokkorokotus. Se se vasta sattui. Ja nosti aivan kamalan pallukan tuohon olkavarteen. Onneksi kauniin pyöreän. Oikein esteettisen. Mutta kipu on vieläkin muistissa. Hrrr.

Minun piti kyllä tilittää tästä hiilarista. Minä tulen niin kauan toimeen hiilarien kanssa, kun hiilarit tulevat pääosin kasviksista. Mieluiten kypsentämättömistä. Lukuunottamatta perunaa, kassavaa, bataattia ja paria muuta runsaasti hiilihydraattia sisältävää kasvista. Viljaosaston saa lähestulkoon kokonaisuudessaan kipata Kippasuolle. Sieltä kun löytyy aniharvoja vähän hiilihydraatteja sisältäviä tuotoksia. Maitotuotteissa hiilihydraatin määrä on sentään siedettävällä tasolla. Tosin tietenkin osa on laktoosin muodossa, joka on sokeri. Mutta aamuviilistä en luovu. Tietenkään. Sokurit ovat erittäinkin paljon paremmassa mallissa viilin, marjojen ja kupin kahveeta jäljiltä, kuin "terveellisen ja ravitsevan" kaurapuuron. Ja kevyttuotteilla ei minulle ole mitään annettavaa. Hiilihydraattien määrä niissä on hämmästyttävä. Ei yhtään rasvaa...! Voi venäjä!!

Ja nyt joku nipottaja hyökkää kimppuun, että elimistö tarvitsee hiilihydraatteja ja kuituja ja niitä saa viljatuotteista! Höh, eikö niitä siis saa ollenkaan kasviksista? Eikö?? Onko viljatuotteissa myös samoja määriä vitamiineja kuin kasviksissa? Löytyykö nykyisistä kaikinpuolin käsitellyistä ja lisäainein ripsutelluista viljatuotteista mitään terveyttä ylläpitävää enää nykyään? Jos Leipätiedotusta ja näitä isoimpia leipomovirmoja (joilla on uskomaton tuontirinki näissä "puolivalmistepakasteissa") on uskominen, niin kaikki viljatuotteet ovat niin terveellisiä, että niitä kohta pitää myydä apteekissa.

Viljatuotteiden saama sydämerkki on mielestäni aivan turha. Sydänliiton kannattaisi miettiä rahoitus uudelleen ja kääntyä enemmän kasvikunnan tuottajien puoleen. Tai oikeastaan pitäsi miettiä koko ruokaympyrä uudelleen, täydelleen. Ja siirtää ne viljatuotteet ja muut tärkkelykset sinne huipulle. Kuten tässä ja heti perään myös tässä , himpun verran fiilattuna tämä viimeinen. Katsokaa ja ihastukaa, puhun mielummin hyvähiilihydraattisesta kuin vähähiilihydraattisesta. Ja siinä on mallia, miten syödä, ei takuulla ole nälkä eikä tarvitse mättää pelkkää munaa ja pekonia...kuten jotkut luulevat, että asiaan kuuluu. Tosin söin aamulla puoli pakettia pekonia ja kahden munan munakokkelin. Munakokkeli on parhautta! Sen kanssa sopii ihan mikä vaan.

Aika monessa lukemassani tutkimuksessa on viitattu enemmän siihen, että hiilihydraatit ovat enemmän syypäitä valtimonkovetustautiin kuin eläinrasvat. Anteeksi nyt, mutten tähän hätään pysty muistamaan ja niitä lukemiani yksilöimään. Ja Hesarin Lukijoilta -palstalla käydään nyt debattia statiineista, rasvoista ja muusta sellaisesta. Statiinit ovat sen alan villitys, etten niitä tule suuhuni pistämään. Mistä sen tietää, ovatko edes raja-arvot oikein? Jospa siinäkin on lääketehtaiden tehtailemaa puolet? Jospa raja-arvojen pitäisikin olla korkeammat, sillä nythän kohta puolet suomalaisista syö statiineja.
Toiset, kuten minä, saavat niistä sivuvaikutuksia. Ei tarvinnut kuin kolme kuukautta syödä ko. myrkkyä, niin aloin katkokävellä entistä pahemmin enkä enää nukkunut täysiä yöunia jalkakivistykseltäni. Tavallisesti katkokävelen vain siksi, että nilkka on kipeä. Nakkasin mömmöt seinään. Viikko ja jalkasärkyni oli tiessään, katkokävely muisto vain ja etenen taas normaalisti onnahdellen. Julistin ne pannaan. Aivohalvauksen uhallakin, millä lääkäri minua pelotteli. Tämä on tätä tyyliä, että jos et syö, tulee mustalainen ja vie. Niinkuin naapurin lapsia peloteltiin, kun eivät syöneet. Minä moista kakarana kummastelin.

Ah! Löysin taas ja jälleen vihanneskirjoja ja säilöntäkirjoja, kun kuukkeloin entisen köksänmaikkani nimen. Marketta Levanto on aikaansaapa immeinen, kirjoittanut useampia kotitaloudellisia opuksia. Kuten sen oppikikirjankin, mitä oppikouluaikoinani luin. Mummoni ja äitini loivat perustan ruoalaitolleni ja Marketta viimeisteli tiedot ja loppu onkin ollut pelkkää ja silkkaa "yrityksen ja epäonnistumisen kautta voittoon" -Raatteentietä. Aina ei voi onnistua. Joskus on ollut pakotettu ruokkimaan posliinia tuotoksillaan. Kun sattui eräänkin kerran niin, että meni neilikka ja paprikajauhe sekaisin. Huhhuh. Mutta onnistuneinta kinkunkastiketta maustoi kaneli. Uskokaa tai älkää! Minulla jauhokastikkeet on varattu juhlapäiviin. Ja litra insuliinia. Mutta mitä Marketta Levantoon tulee, arvostan häntä sekä opettajana että tietokirjailijana. Voi, kun vielä pääsisin jutustelemaan hänen kanssaan! Siitä saattaisi tullakin mielenkiintoinen rupeama.

Tässä tuli taas vimmattu nälkä, taidan laittaa itselleni pikkuannoksen kesäkurpitsakeittoa. Raastan tuosta kesäkurpitsaa kattilaan, johon olen sulattanut nopallisen voita. Sekoittelen, kunnes siinä on hiukan väriä. Kesäkurpitsaraasteessa. Lurautan kermaa sekaan sekä pihalta hakemaani persiljaa. Ripsutan myös muskottipähkinää raastimella m-pähkinästä. Jes. Suola, tai Herbamare sekaan ja iäntäkohen. Tuohon on hienoa myös veistää muutamia palasia joko kovaa juustoa tai homejuustoa. Keittoon käy jopa valkohomejuusto! Samalla ohjeella voi tehdä kurpitskeittoa, mutta se vaatii muutaman tipan mietoa etikkaa. Tai vaihtoehtoisesti suolakurkunlientä ja tabascoa.
 
 
 
  
Lähetä kommentti