maanantai 20. syyskuuta 2010

Kun saapuu syys...!

Olen ihmetellyt ihan ääneen tätä "Rasvasota" -kommenteerausta. Mikä rasvasota? Onko jossain sellainen käynnissä ja miten sinne pääsee mukaan? Äänekäs vähemmistö ovat kuulemma alakarpit! Jaa, minä olen kyllä kuullut, että meren äänekkäin elukka on katkarapu. Parvesta lähtee sellainen mekkala, että merivalvojilla on kuulimet kovilla. Ja tietenkin viralliset suositukset suosivat akselirasvoja, kuten margariineja, kun niissä on niitä pehmeitä rasvoja. Tohdin epäillä näitä suosituksia aina vain enemmän. Ihan vain siksi, että jos ajatellaan ihmisen käyttämiä ruokia jostain kymmenen tuhannenkin vuoden takaa, niin tuskin siellä rypsirapsiripsiöljyjä on sipaistu minnekään.
MOUKKELIS alkaa: Herrani ja hidalgoni suvaitsi käydä työterveystarkastusmittaroinnissa: väsäämäni eväs on näämmäs ollut jees.
Työterveystättäräinen veikkaili kolesteroliarvojen perusteella herran mättävän kasviksia kelvokkaasti. Salli mun nauraa!! Tuo hra syö ensinnäkin enempi valkoisia vehnäjauhoja ja sokeria kuin minä, vähemmän salaattia kuin minä ja tietenkin: enemmän(=isompia annoksia) tekemiäni ruokavirityksiä, siis myös voita ja kermaa. Meillä ei juuri margariinia ole käytetty sitten vuoden 2006.  Evääksi Mr. ottaa meetvurstilla päällystettyä ruis-tai maalaisleipää, hedelmää ja tuoremehua, aamulla pistelee putroa. Minä meillä todellakin pupellan enempi näitä kasvispitoisia pöppöjä, todella vähän valkoisia vehnäjauhoja ja sen sellaista, myös kalaa. Jos keitän riisiä, niin herrahan sen syö, samoin nuudelit, makaronit ja muut. Että semmoista. Terveyshenkilö oli myös suositellut jotain akselirasvoja: "pehmeää rasvaa" ja kalaöljyjä. Olisi varmaan viety hoitoon suljetulle, jos olisi kuullut ruokavalion oikean laidan. Muttein hra kuulemma raaskinut valistaa.
Kalaöljyt menee, mutta margariinia ei tähän taloon tule, kuin kuolleen ruumini yli! Taidan alkaa leipomaan leivänkin itse. Kiva, että joku sietää näitä hiilareita paremmin!MOUKKELIS päättyy.

Tämä "rasvasota" kuulostaa ihan samalta, kuin kinaaminen sienten oikeasta keruutavasta: "Veitsellä!" "Kannastapas, kiertämällä!" (Kiitos taas, Pahkasika)
Paskat suosituksille ja oma hyvinvointi kunniaan, sanon minä. Kukaan ei vedä öljyä pullosta tai voita suoraan paketista. Käytän itse voita ja kermaa. Totta kai. Mutta ei niitä yltiöpäisesti kukaan käytä, toivottavasti. Olen vähentänyt jo tautinikin vuoksi hiilarien saannin pieneksi. Lipsuja tulee ajoittain, kun On Pakko Saada Ranskanperunoita. Ja sen jälkeen mennäänkin ryydloikkaa pitkin ja poikin inskakynän kanssa, että saadaan sokurit normitasolle.  Ja läskisoosia on välillä vaan pakko tehdä. Syödä perunaa sen kanssa. Ja taas mennään sen inskan kanssa...yök. Öljyä käytän kuumentamattomana, eli ihan lutraan välillä kunnollista oliiviöljyä salaattiin tai muuhun, mitä ei enää kuumennella kovastikaan. Olen antanut kertoa itselleni, että se on yltiöterveellistä silläviisiin. Voita käytän paistamiseen. Tosin aika ajoin on pakko lisätä öljyä myös voin seuraksi, muuten voi kärzää.


Olen pähkäillyt melkoisesti pienessä mielessäni tätä ihmiseläimen ruoasulatusta ja tullut siihen tulokseen, että kohtuus kaikessa on hyvä. Ja olen aiemminkin sanonut, että jos kerran päässä sijaitsee suurin sukupuolielin, niin siellä sijaitsee myös ruokahalu ja ruoan tarve. Terve nälkä, eikä mikään pikkunälkä, jonka jälkeen tulee lisää pikkunälkiä, jotka vaativat lisää ja lisää...!
Aikoinaan ihmettelin ääneen lääkärille sitä, että miten voi olla jo tunnin päästä ruoan jälkeen nälkä, vaikka on vasta syönyt. Hän oli sitä mieltä, että olen päästäni vialla ja oli jo kirjoittamassa mielialalääkkeitä. Joita sainkin myöhemmin, vaikka oikea diagnoosi taisi olla kyllä diabetes...!

Joten olen tehnyt itselleni aamiaislautasmallin: jos sokerit sallivat, aamulla voi syödä hapankorpunkin, kananmunaa jossain muodossa, lihaa/kalaa/kanaa, sekä salaattia, jonkinlaista. Jälkkäriksi partaäijäjugua marjoilla. Hedelmät nostavat verensokeriani sen verran nopeasti, etten niihin kovin paljoa kajoa. Määrät ovat noin suunnilleen 1 muna, max. 50-100g elukkaa, 200g saldea, 1dl jugua ja 0,5dl marjoja. Kyllä tuolla sytkyttelee mukavasti etiäpäin. Eikä ole nälkä, eikä tule! Määrät huom. siis noin -määriä. Olen funtsinut myös kastikkeita, ja kastikkeiden vaatimaa jauholisää. Ja tullut siihen tulokseen, että jos lisää litraan kastiketta puolitoista ruokalusikallista jauhoja, niin se ei kaada ainakaan minun vähemmän hiilihydraatillista ruokailuani.

Niin tietenkin, sienet tulevat syksyn myötä ja lajien kirjo metsässä on melkoinen. Olen ottanut joskus aikojen alussa tavoitteeksi opetella joka toinen vuosi uuden syötävän sienilajin. Ja nyt näyttää ihan siltä, että lajien kirjoon liityi haarakas, mallia punalatva. Herkullinen oli, juu. Ihan paistoin voissa, lisäsin sipulia ja todella, aivan herkullista. Tosin vaatii vielä tarkemman putsauksen kuin minkä tein: siihen jää herkästi hiekkaa, joten huuhtelua lävikössä voin suositella lämpimästi.

Mitä viimeaikaiseen menoamiseeni tulee, olen vähän katkera itselleni. Jouduin luovuttamaan muuannen projektin kanssa keväällä, onneksi muut tajusivat. Minä en itse olisi jaksanut tajuta. Projekti oli itselleni erittäin mieluinen ja rakas, mutta minkäs teet. Kaksi muuta juhlii nyt sen tuloksilla, jossa olin mukana... Tietenkin viiksettää koko juttu. Jaksaminen vaan ei riittänyt siihen, että saisin riemuita minäkin.
Totta kai, kunnianhimoinen minä hakkaa päätä seinään. Normi minä vaan kohottelee olkapäitään ja alakuloinen minä hokee, että susta ei taas ole mihinkään. Niinhän se menee, vidu. Mutta mitäs näistä häistä, pidetään huomenna uudet.Lohdullista on kuitenkin se, että aina on uusia rojekteja!

Helvetillisenä sienestäjänä olen siis kolunnut vitelikoita pitkin ja poikin. Täyttänyt pakastinta kehnäsienillä, mustilla torvisienillä sekä jättimäisillä tateilla. Muistelen kaiholla vuoden 1985 syksyä, kun kaverini Leenan kanssa kerättiin VALTAVIA tatteja. Moisia en enää ole nähnyt missään. Polvenkorkuinen punikkitatti eritoten jäi mieleen...! Nyt niillä seuduin kasvaa sienien sijasta taloja.

Mustatorvisieni on suppiksen lisäksi ehdoton lemmikkini. Tein tiuhan sopan tässä, kun en jaksanut enää kuivuria kaivaa kaapista. Ihan vaan mulautin purkin kermaa kattilaan, ruskistin vähän sipulia ja silppusin sienet ja persijan. Ripautin sekaan musta- ja maustepippuria, maunmukaista suolaa unohtamatta. Iäntäkohen.

Halavattu, tulipa näläkä, sienillä täytetyt kesäkurpitsakupposet odottelevat jääkaapissa uunin sulosointuisaa lämpöä! Menen paikalle.
Lähetä kommentti