MINULLA ON VOITA, ENKÄ EPÄRÖI KÄYTTÄÄ SITÄ!

On lunta tulvillaan taas. Miksei olisi, kun jokavuotinen ilmastonmuutos on tuonut meille valkean talven. Taas. Sehän yllättää kerran vuodessa. Mutta se, mikä ei yllätä, on tämä iänkaikkinen jollotus sydän- ja verisuonitaudeista, rasvansyönnistä ja vaarallisesta elämästä, jonka voi parantaa vain yrttilääkityksellä, siis puskistumalla. Paitsi, että kohta ei lääkitä enää yrteilläkään. Kun menevät kuulemma, näin kertoo hevosmiesten tietotoimisto, apteekkitavaraksi. Kohta on myös voi reseptillä saatavaa tavaraa.

Ai, sanoinkos minä jo jollekin, että TÄMMÖINEN UUSIOFOORUMIKIN on availtu kaikessa hiljaisuudessa. Siellä sitä riittää tavattavaa tavattomasti. Ja lisää tulee koko ajan!

Viime päivinä olen huomannut, että kolesterolikeskusteluun tulee enemmän ja enemmän mukaan jännittäviä sanoja, kuten "huijaus", "harhaanjohtaminen", "peittely", "vääristely", "piilottelu" ja muita vastaavia. Seinille rientelevät niin professorit kuin valveutuneet kansalaiset. Ei ole aivan pötypuhetta se, että suomalainen voi paremmin. Voilla. Kyllä minä näkisin, että vähemmän vaaleaa leipää, leivonnaisia sekä muita huttuja imevä kansalainen voi paremmin. Kun nämä valkoiset jauhot ja sokurit on korvattu KASVIKSILLA, jos ei ihan karmivan tiukan ketoosiprosessin ystävä ole, niin myös maan alla kasvavat elämänmuodot kuuluvat joukkoon. Kaalien sukukunnassa on vallan monta herkullista vaihtoehtoa lautaselle. Ja taatusti terveellisempiä, kuin iankaikkisesta iankaikkiseen säilyvä suttuleipä.

Mikä ihme on meidät tähän tilanteeseen ajanut? Toiset brassailevat sillä, että elävät säntillisen terveellisesti luomua syöden ja juoden. On luomusuklaat, -punkut, -kahveet ja muut eväät. Ja koko elämä meneekin sitten hifistellessä niiden sörsseleidensä kanssa. Kun ei voi ostaa keräkaalia, kun se ei ole luomua. (kaali 0,59€/g luomukaali 1,67€/kg) Näitä omaan näppäryyteensä sotkeentuvia messiaita on tämän tuosta nähty, ja mikään ei ole muuttunut. Ei edes se, että kauppa nykii luomusta kolminkertaista hintaa "tehotuotettuun" nähden. Samoin tuottajatorit, joissa sentään suurin osa jää tuottajalle...vai olenko täysin väärässä. Tässä julistan taas sitä KOHTUUS KAIKESSA -periaatetta. Ja sitä, että ei ole mikään kieroonkatsomisen aihe se, että et ole luomusti ajatteleva ja sen vuoksi muita älykkäämpi ja kertakaikkisen Hyvä Ihminen! En voi käsittää moista en.

Sitäkään en ymmärrä, että tuijotetaan millimoolin kymmenesosiin, jonka perusteella jaotellaan jyvät akanoista. Eli määrätään kolesterolipillereitä. Sain hippiäiseltä viimeksi Ezetrolia reseptillisen. Ennen olisin ottanut vaikka ketunmyrkkyä. Minä en jaksa käsittää sitä, että jos on jo kertaalleen sydänverisuonet ultrattu, ja nähty, ettei siellä ole plakkeja ja olen mielestäni edelleen nainen, niin määrätään tuhottoman toimimaton lääkitys. Kun joku "tuhannes tutkimus" on senkin todennut, ettei vanhemmille naisille ole juurikaan hyötyä kolesterolilääkityksestä. Ja kokonaiskolesterolini on sentään ihan hyvä viisikymppiseksi diabeetikoksi.

Mutta nyt menen elämään vaarallisesti, syömään pari voissa paistettua kananmunaa! Heleijaa, jatkan aiheesta taas innostuttuani kuni sonni.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
60-luvulla, kun meitä alettiin myrkyttää margariinilla, oli iskulause (ei vielä slogan!): vain vaivoin voi valion voi maistua voille.
sienestäjän muistikuva
MahaTar sanoi…
Minulle pärähtää mieleen eittämättä tämä:
-Voi on aina voita, sitä ei mikään voita!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jussipussi.

Rillit kuumana!

Lihavat montunreunalle riviin -rattatatta- ja ongelma on ratkaistu