tiistai 19. tammikuuta 2010

Sutta pakoon ja karhu vastaan.

Semmoinen se on tuo immeisen mielenlaatu, että mitään ei opi, paitsi kantapään kautta. Niitä huomaakin kintuissaan olevan vain kaksi. Ja molemmat kipeytyvät herkästi kompuroimisesta. Onneksi.

Pidin siis lomaa kaikesta mahdollisesta. Eli mahdollisimman vähän ns. normaaleja toimintoja, jotka päivääni ovat näin arkisin kuuluneet. Hyvää teki. Painonkin jäkittäminen päättyi! Se, jos mikä, on tässä "lomailussani" ollut positiivista. Että jotain olen saanut ajettua tuonne ajukoppani uumeniin.

Niin, siis alkuvuoden ensi viikot ovat takana. Takana on myös lujasti käveltyjä kilometrejä. Sekä omituista päivärytmiä. Aamusella evästelin kyllä ihan "normaalin" aamupalan, joka sisälsi kananmunia, jotain pekoninkorviketta ja leikkeleitä. Leivän kanssa yritin olla mahdollisimman varovainen, sillä kroppani kyllä ilmoittaa, jos olen mennyt leivän kanssa pelleilemään. Parina aamuna kyllä sorruin uunituoreeseen "pullasämpylään"... Voita päälle ja siivu paikallista juustoa! Ja sokerit tappiin. Vaikka sen tietää, niin pitää kuitenkin leikkiä. Tyhmää. Päivärutiineista lounas jäi useimmiten väliin. Ja muutenkin ruokailu oli aika iltapainotteista. Ja eväs sisälsi poikkeuksetta muutaman perunan. Onneksi pieniä kuoriperunoita, joiden kanssa oli helpompi elää, kuin ranskalaisten. Eikä ollut burgerhoukutuksia ihan framilla...että siis olisi kävellyt johonkin heseen tai muuhun samaa törkyä tarjoilevaan eurohuussiin.

Liikunnan anarkistisessa mittakaavassa lisääminen tuotti kipeitä lihaksia pohkeisiin ja hartioihin. Pohkeet olivatkin harvinaisen pinkeät! Ja arat. Hartialihakset kipeytyivät repun kanniskelemisesta. Reppuun ladattiin riittäviä määriä vettä. Sekä mahdolliset ostokset. Yhteensä taidettiin pistellä ilmakuivattua kinkkua viikossa noin puolisen kiloa...viiniäkään en hillittömästi vältellyt, mutten sen kanssa lätrännytkään. Oli lähinnä ruokajuomana. Olut oli sen verran pahaa, että siihen en koskenut pitkällä tikullakaan. Enkä kädellä. Kummastelin ainoastaan sitä, että nälkää en nähnyt missään vaiheessa. Nälkiintyneen näköisiä pikkupimuja kyllä aika monta... Ja joidenkin matkaajien puolesta joutui ihan väkisin tuntemaan syvää myötähäpeää, poistumaan takavasemmalle pikaisesti ja puhumaan matkatoverin kanssa enkelskaa, etteivät vaan olisi luulleet suomalaiseksi. :P

Mutta tänä aamuna huomasin nukkuneeni melko hyvin, pitkään ja heräilemättä sen kummemmin mihinkään ns. häiriötekijöihin. Ja aamulla vaakaan komutessani totesin asioiden olevan paremmin kuin mallillaan. Eli kääntyneen laskusuhdanteiseksi. Mutta johan minä olekin sen kanssa telkunnut eestaas tiellä taistojen. Tosin sillä erotuksella, etten ole joutunut kärvistelemään juuri lainkaan. Ainoastaan sortumien aiheuttaman nälkäpiikit on huomattu ja huolella. Kun on koko kropan "happamuusaste" killillään sinne ja tänne.

Mahan ymmyriäisyyskin on vähän tolkullisempi. Senttiäkään ei ole kasaan mennyt, vaatteista päätellen, sillä mittarimatoseni on ryöminyt jemma -nimiseen kätköpaikkaan. Mutten huolehdi nyt siitä, vaan ns. ruotuun palaamisesta. Eli taidan laittaa itselleni tiuhan sopan. Johon lisukkeet kasaan tuolta kaapin periltä.
Man tager, hvad man hafver. Tuo lause sisältää ruoanlaitosta kaiken olennaisen. Eli näin tiistaiaamuna olisi ajatuksena kiehuttaa tuossa hellillä sellainen eväs, jota voi sitten vedellä mennen tullen ja vielä palatessakin. Sisältänee mm. pienen kaalin. Eli kaalisoppaa kaivanneena, keittelen lammaskaalin pohjan. Isosta kattilasta kun ottaa pienen annoksen lämmitykseen, maustaa sen joka kerran eri tavoin, eri lisukkeilla, niin vot! Ei tule kyllääntymisen olotiloja.

Olen huomannut aika usein tekeväni "pohjan" eli jotain padantapaista. Sitä jatkamalla liemellä tulee keittoa, jota syöpöttelen itsekseni ollessani tai sopivaa lisuketta käyttäen, ruokaisa pata avioliiton kautta saadulle lisäosalleni tarjottavaksi. Tämä ei kuitenkaan koske hernekeittoa. :D

Joten näillä mennään.
Lähetä kommentti