Uhmaa kohtaloa, ole lihava.

Tulin entistä hullummaksi lueskellessani uusien tutkimusten tuloksia, jota on aika liuta. Kiitän näiden juttujen linkittämisestä useitakin vaspuukissa asuvia tuttuja naamareita. Kiitos. Siitäkin. Tutkimuksia pärisee framille, kun kevätpörriäistä kukkiviin pajupuskiin. Ja kaikissa on tulosken jotain mullistavaa. Suola aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia, joo, varsinkin jos sitä suolaa ei saa tarpeeksi. Hiilihydraattien kanssa pelaaminen saa aikaan ummetusta, toisille se tekee sen ummetuksen päähän. Rasva kerrostuu suoniisi, jos verenpaineen nousulta ehtii. Triglyseridit ovat välttämättömiä, eipäs vaan kolesteroli. Eipäs vaan voi. Eikun rasva yleensä. Mobil ykkönen voitelee rattaat ja vaunut sekä suolet. Eikun lihaa pitää syörä, ja kallaa. EI kallakukkaa vaan kalaa, fisua, Hiatasen affenaa ja yrttejä yllinkyllin! Ei omenoille, alas appelsiinit ja ananakset, vihaamme viljaa, paheksumme perunaa ja pastaa, emme osta reilusti Reilun kaupan banaania.

MITÄ HITTOA TÄSSÄ SITTEN USKALTAA ENÄÄ KITAANSA KARISTELLA???
Minäpä kerron. Taas ja yritän olla lyömättä leukaani kirjoituspöytään pudotessani tuolilta.
KOKEILE. Tee ihmiskoe itselläsi. Kokeile, ja tutki, että mikä tuntuu hyvältä. Tässä Kielto-Suomessa olemme tottuneet siihen, että Suuri Guru, kuten Kekkonen, kertoo meille matosille, miten pitää elää. Eläpä nyt kerrankin itse. Lue toki oppaita ja tutkimuksia. Tee vähän muistiinpanojakin kiinnostavista aiheista.

Huomaat piankin, että jokainen "dieetti", "elämäntapa", "ruokavalio" ja muu höyrypäisyyden huipentuma lupaa aivan samat asiat, kuin se toinenkin. "Laihdu elämäsi rapakuntoon Pahvilaatikko(tm)-dieetillä ja hoikistu satagrammaa hartioista". "Osta MÖSSÖ-pusseja, vain viisi pussukaista päivässä voi riittää!", joo ainakin tappamaan innostuksen. "Tee nyt kevään paras päätös ja ryhdy Epävagaiza -rytmiryhmään! Saat vyötärösi takaisin, jollet ole tyytyväinen saat lisämaksusta rahasi takaisin". "Ylivoimainen Lintusen Paastokevätpaketti! Osta ja voi itsesi pahoin hoikaksi." "Elämäsi muuttuu, saat ystäviä, vaikutusvaltaa, lottovoiton ja onnellisen mielen, kun kuuntelet kahdeksantoista kertaa samat asiat. CD lähes ilmaiseksi, että voit jatkaa kotona." "Ota himmennysterapiaa, pääset himoistasi! Ranka näkösälle jo puolen vuoden aikana!".

Sama koskee kirjallisuutta. Saa olla melko tarkkana, että mikä on niissäkin oppaissa, opuksissa, sarjoissa ja jatkumoissa sitä yhtä ja samaa. Ja kohta ollaankin siinä pisteessä, että pitää kouluttautua ravintoalan erikoisasiantuntijaksi, että pärjää tässä alati lihovassa lihavuusteollisuuden tuotteiden perkaamisessa. Sillä mitäpä muuta tämä laihdutus on kuin lihavuusteollisuutta? Mitä laihempi henkilö, sen varmemmin kuuluu narina keskeltä naamaa, että laihoja syrjitään ja laihoille saa ilkeillä. Sekö kumoaa sen tosiseikan, että laiheliinit vievät lihavien nenän edestä parhaat palat? Siis työpaikat, puolisot, kivat vaatteet ja sen sellaiset? Lihavaako sitten saa tölviä ja haukkua, kun laihaa ei? Ja eritoten, onko pakko laihtua, ja eritoten miksi, jos on pakko? Siksikö, että on kolesterolit 80-luvulla? Siksikö, että naapurin Mirja on laihtunut naamasta? Vaiko siksi, että on kuusi/60-kiloa painoasteikon keskimääräisen painokäyrän suhteutettuna pituuteen, yläpuolella?

Ai kehno, että taas vähän nyppii ottalumpion takaa. En minä väitä, että minä viisas olen, mutta sitä minä inhoan, että joku muu haluaa sanella sen, koska minulla on hyvä olla. Okei, minulla ei tällä hetkellä ole kovastikaan hyvä olla, mutta se ei tee minusta yhtään huonompaa tai parempaa kuin muutkaan. Esimerkiksi sinua, joka olet kiusannut itseäsi lukemalla peräti tänne asti...Tiedostan tarkasti, että mikä on pielessä, toimin välillä toisin ja välillä taas noudatan kaikkia ohjeita. Joskus jopa yhtä aikaa. Tässä paljastettakoon, että olen aloittamassa uutta ihmiskoetta, varmaan aloitus siirtyy tuonne kesäkuun alkumeetreille. Sen verran on aivohiiriä kiusattava ensin, että täytyy tutkailla sisikuntaa ja ulkokuntaa ja omaa kuntaa ja vähän naapurikuntaakin. Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.

Täytynee mennä ulkotiloihin, sillä toisen käteni kyynärpään ulkosyrjä syhyää nyt sillä viisiin, että pitänee karaista sekä itseään että puutahrakasvannaisia. Jonkinlaisen sadon toivossa, toki.
Toivossa on hyvä elää.
-Lapamato

Kommentit

MahaTar sanoi…
Tulin laskeneeksi "käsikirjastoni".

...minulla on perkele 4 Atkinsin diettiä käsittelevää kirjaa! Välittömästi tai välillisesti karppausaiheista, hiilihydraattien vähentämistä tai sensellaista käsitteleviä kirjoja löytyi yllättäen kaksitoista, suomeksi ja muilla vaikeilla kielillä. Jopa yksi taskunmahtuva opus. Ja postiin on odotettavissa lisää. Kaikki ovat melko yhteneväisiä. Jokainen lupaa painonpudotusta. Kolmasosa myös hyvää ruokaa.
Läppärin uumenissa on sitten omia mietelmiäni sekä kauniisti copypastattua että ihan ostettuakin materiaalia. Sitä kasaa ei voi laskea kirjaksi. Enkä ottanut tässä lukuun keittokirjallisuuttani.

Taidan mennä ottamaan vielä lukua...!
Liisa sanoi…
Eläköön henkilökoht. ihmiskokeet! Ja tottahan noiden tuhansien "kuoleman todennäköisyys 100%" -tutkimusten lukeminen on omalla tavallaan mainiota viihdettäkin, omat lempparit ovat ehdottomasti lääkärin vastaanotolla/ kampaajalla/ tms. odotustiloissa lueskeltavien naistenlehtien artikkelit "laihdu ilman nälkää"-pläjäykset :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jussipussi.

Rillit kuumana!

Lihavat montunreunalle riviin -rattatatta- ja ongelma on ratkaistu