tiistai 18. lokakuuta 2011

Pieninä palasina hoidossa.

Taas tuli vierailtua lasaretin uumenissa, poliklinikalla. Tällä kertaa osakokonaisuuttani hoidetaan lihavuuden osalta. Taas. Ja minä kun kuvittelin meneväni sinne sydämeni vuoksi. Enkä lihavuuden. Olisin vielä hyväksynyt sokeritautinikin, mutta nyt puututaankin lihavuuteeni oikein puukon kanssa. Eppäälen. Lujasti.

Tässä tulee mieleen kaikenlaista ikävänsorttista tuon "terveydenhoidon" tehokkuudesta. Se, mikä siellä näyttää unohtuvan tyystin, on sellainen ihan pikkuseikka, että ihminen ei ole kone! Eikä ihmistä voida hoitaa pala kerrallaan. Tai voidaan, jos on kyse luunmurtumasta. Käsi/jalka tai muu siihen verrattava palasina. Silloin voidaan. Mutta kun on kyse näistä asioista, joissa kaikki riippuu kaikesta, niin yhden osan viilaaminen kuntoon ei paranna koko ihmistä. Vaikka kuinka korostetaan elämäntapamuutosta ja voinnin paranemista ja paljon muuta. Eikä kukaan kysy klassista kysymystä siltä tohtorien rattaisiin joutuneelta, että haluatko sinä sitä muutosta itse?? Oletko valmis sitoutumaan? Jos jossain kohdassa vähänkään tuntuu epävarmalta, niin olisiko syytä terveydenhuollossa muuttaa metodia?

Minä olen mainio esimerkki. Taannoisen sairastumiseni jälkeen tapasin kolme tuntia sitten NELJÄNNENTOISTA lääkärin, joka minua hoitaa. Ja hänelläkään ei ole kokonaisuudesta MITÄÄN KÄSITYSTÄ. Lääkitys on onneksi "kortilla", mutta siitä ei tiedä entinen talonmieskään, miten ne lääkkeet yhdessä vaikuttavat kokonaisuuteen eli tähän vaatimattomaan tomumajaani. Nyt minua "hoitaa" siis neljä eri tahoa. Kaikki hoitavat jotain oiretta tai vajetta tai seuraamusta. Kela ja eläkevakuutusyhtiö huseeraavat siinä joukossa omine vaatimuksineen. Arvatkaapa kerta, tiedänkö minä enää sitäkään, mitä minä oikeastaan sairastankaan? En. Seuraavalla lääkärissäkäynnillä saa tohtori käteensä listan tähänastisista diagnooseista ja niihin määrätyistä hoidoista. Täytynee pitää kännykkä valmiina, että jos joudun soittamaan sille lääkärille vaikka ambulanssin..äkillisen verenpaineen kohoamisen vuoksi.

Minua siis hoidetaan eri oireiden vuoksi eri tavoin. Kaikki minua hoitavat pyrkivät kirjoittamaan minulle lääkkeen tai jonkun hoidon. Täytynee hakea työkyvyttömyyseläke vakituiseksi ihan siksi, että en pysty näiltä hoidoilta ja lääkityksiltä, laihdutukselta ja muulta tekemään töitä, kun pitää vahtia dosettia ja kelloa ja insuliinikyniä vuoron perään lautasen ja liikunnan kanssa. Tämäkin vitipää, joka on kuluttanut lääkiksessä useita vuosia täräytteli ihan kyselemättä, että liikuntaa lisää. Johon minä ladoin sitten ne esteet, jotka pitäisi ensin voittaa, että pystyisi liikkumaan niin perkeleesti. Hiljaista tuli. Ja että pitäisi löytää itselle sopiva liikuntamuoto. Kyllä minä sen jumalauta tiedän! Kun vaan joku kertoisi, miten se dilemma puretaan!! Ei hemmetti, mikä puuaivo. Tämäkin. Kai minä olisinkin liikkuva ja harrastava ihminen, jos ei olisi näitä heikkoja lenkkejä ja liikuntaesteitä. Ja se tästä hoitokokonaisuudesta tekee todella jännää, on tämä lääkäreiden määrän lisäksi ympärillä leijuva suuri joukko taivaallista sotav terveydenhuollon ammattilaisia, joilla on erisorttista titteliä nimen edessä. Ja heillä on omat konstinsa tämän nimenomaisen ihmisen hoitoon..ja saattavat poiketa kivasti sen viidennen lääkärin selvityksestä.

Toinen lääkäri käskee ottamaan rauhallisesti ja toinen harrastamaan hikijumppaa/-liikuntaa. Kolmas vaikenee, kun kysyy, että miten? Neljäs ei ota kantaa, kun ei kuulu hänen hoitamiensa oireiden kokonaisuuteen vaikuttavaan toimintaan. EIKÖ NYT VIHDOIN SAATAISI SUOMEEN JÄRJESTELMÄÄ, JOSSA YKSI LÄÄKÄRI HOITAISI KOKO IHMISTÄ???? Vasta sitten, kun MOLEMMAT osapuolet, siis sekä lääkäri että hoidettava toteavat yhdessä, että tarvitaan erikoissairaanhoitoa, niin vasta sitten pistettäisi sitä lähetettä eteenpäin. Eikä niinkuin nyt: terveyskeskuksessa käydään jonkun perussairauden vuoksi ja mitataan vähän verenpaineita ja silviisii, jutustellaan sen omanlääkärin kanssa viime aikaisesta elämästä ja käydään läpi kolotukset ja jomotukset. Ja jos on jatkuvasti sivut kippeet tai juilii, niin sitten vasta mentäisiin ihmettelemään niitä kehon saloja johonkin erikoistohtoriin, ja silloinkin kaavakkeen kanssa, jossa on perustiedot! Eikä niinkuin nyt, kaikki saatananpeetanan tieto on levällään kuin Jokisen eväät pitkin sairaanhoitopiiriä. Eikä niiden tietojen olinpaikasta ota selvää edes Hiltunen.

Alan olla niin kaljua myöten täynnä tätä "terveydenhoitoa", että sairastun taatusti johonkin stressisairauteen. Perkele. Enhän minä voi, kun tulee sitten taas uusi lääkäri ja uudet hoito-ohjeet ja vanhat hoito-ohjeet riitelevät niiden kanssa. Mutta statiineja en syö, en vaikka maksettaisi! Miksei enää kukaan lääkäri puhu Guaremista tai Visiblinistä kolesterolin laskutoimenpiteinä. Ainoa konsti on poistaa ruoasta eläinrasvat ja syödä statiineja. En rupea. Paitsi, jos saan pari miljoonaa joltain lääketehtaalta. Voin minä ne pillerit ottaa, mutta taidan jemmata paketit vintille. Sitäkään minä en ole ikinä onnistunut sisäistämään, että miksi jokaista ihmistä hoidetaan saman sabluunan mukaan? Jos minulle ei sovi joku hoito tai lääke, se voi sopia jolle kulle muulle. Minulle taas ei välttämättä sovi sama lääkitys kuin edelliselle potilaalle. Eikä minulle sovi sama lääkitys kuin äidilleni eikä minulle sovi sama lääkitys kuin veljelleni. Minä olen yksilö, yksilöllinen kokonaisuus, jonka sisikunnassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tämä aivan helvetin yksinkertainen asia ei mene saatanan jakeluun missään, eikä varmaankaan koskaan. Alas sieltä puusta, terveyspäättäjät! Eikä minulle sovi ryhmämuotoinen terapia millään tavalla, enkä sellaiseen aio ottaa osaakaan.

Mutustellaanpa vähän: Terveydenhuolto = ajetaanpa se kroppa tuohon ritsille, niin Härski-Hartikainen kattelee vähän pellin alle, hehheh. HUOLTO kuulostaa tosiaan autokorjaamolta. Erikoissairaanhoito kuulostaa puolestaan vaikeapääsyiseltä. Mutta onkin ainoastaan vaikeaselkoista. Ajattelen aina, että minä olenkin sen verran erikoinen ihminen, että tarvitsen erikoissairaanhoitoa. Kokonaisterveydenhuolto, *syvä huokaus*, ei kuulosta ollenkaan hienolta. Sairaanhoitopiiri, no piiri pieni pyörii ja potilas myös, milloin missäkin piirissä. Viimeiseksi pyörimispaikaksi jäänee poliisipiiri. Kokonaisuus on sekava, mielivaltainen ja ei millään tasolla ymmärrettävissä. Tämän jälkeen sotkeudutaan vielä KELA:n kiemuroihin ja kimurantteihin vaatimuksiin. Mm. minulta on vaadittu joka kerta samat paperit kahteen kertaan, ennenkuin päätöstä sairaslomasta tai muustakaan on voitu mitenkään tehdä. Ja päätösten teko on kestänyt, joskus jopa niin kauan, että luottotietojen meno on ollut todella lähellä! Samoin häätö vuokra-asunnosta.

Olisi kirveellä töitä. Olen niin halvatun suutuksissa, että menen hakkamaan halkoja. Kannan ne sisälle ja nukahdan uupumuksesta sohvalle. Syön tupluurien päälle broilerinkoivet nahkoineen. Luut syljeksin toisesta suupielestä lautasenreunalle. Oheen kasviksia uunista ja salaattikulhosta. Kyytipojaksi kylmää piimää. Jälkkäriksi ½dl proteiinivanukasta. Eiköhän tokene!

...ja siihen saatanan laihdutusleikkaukseen EN MUUTEN MENE! Mielummin vaikka kuolen. Oikeasti. Phuh, tulipa paasattua. Taidan vaihtaa nimeni PaasaTariksi. Ehken kuitenkaan. Menen pieksämään halkoja, niin kauaksi, kun ei sada.
Lähetä kommentti