Kuumat oltavat Rasvasotaveteraaneilla.

Se oli niihin aikoihin, kun isä rasvalampun osti, että koko Suomaan kansa oli statiineille pantava. Ja ehtoomyöhällä aviisien tavaaminenkin alkoi sujua kuin rasvattuna. Niinä päivinä olivat kaikki Suomaan viestimet täynnään uutisia vasta-alkaneesta, vanhastaan jo tutusta Rasvasodasta, joka oli uudelleen leimahtanut liekkiin hellankulmalla. Padan kantta ei meinattu etsinnöistä huolimatta löytää mistään, joten kattilaan liekkejä tukahduttamaan tungettiin puska. Tulenarkuutta ei tässä ymmärtänyt edes VPK, sillä puskahan syttyi hetimiten. Ja rasva vaan kärysi. Kuuma rasva on iholle ikävä tuttavuus. Tulee rakkuloita, ja rakkulat saattavat puhjetessaan tulehtua, kuten ne tietävät, joilla on ollut varaa uusiin kenkiin. Kun kohta koko tili menee marketin kauppiaalle, niin paljon tästä Rasvasotimisesta vouhotetaan, että hinnat nousevat kohta Maata kiertävälle radalle.

Kuten sotakirieenvaihturimme on kirjeitä vaihtanut, niin uudimet kerturoivat rasvan olevan jo luistamassa kansan karttuisasta kädestä. Voi on loppunut jo Ruotsista, ja esimerkin mukaisesti se tullee loppumaan myös Suomaasta. Suomaan hallitus tähtää Juurooppaan ja Vennäälle ja ei voi voin voipumiselle olla voimaton, mutta ei saa otetta liukkaasta aiheesta. Koko vointuotannon panostamine vientiin aiheuttaa levotonta liikehdintää koti- ja ulkomaissa. Ilmasto alkaa lämmetä ja jää sulaa. Sulaessaan myöskin voilla on taipumus muuttua nestemäiseksi. Neste voi nousta siis päähän ja tukkia aivoveriverkoston. Aivonesteessä voi tapahtua muutoksia. Aivothan ovat tunnetusti nestettä, mutta kukaan ei vielä ole haukkunut ketään voipääksi. Sen sijaan useat suomaalaaiset kärisevät toisilleen, että niiden pääpäät sisältävät sitä toista keltaista nestettä, jota oletettavasti munuaiset altaissaan valmistelevat.

Teeveeseetä myöten vellonut rasvanpaljous on saattanut koko Suomaan suorastaan hälytystilaan. Onhan rasva väärinkäsiteltynä selkeä riski kansanterveydelle, esimerkiksi tulitikkuleikeissä saattaa hyvinkin kynttelintali roihahtaa uuteen paloon yhä uudelleen. Ja kuten olemme jo edellä kuvaillusta esimerkinomaisesta rasvanpoltosta näkynä nähneet, niin kuinka hankalaa on palavaa rasvaa saada sammumaan. Se voi vielä kiivetä ilmastointihormia myöten katolle, jos liesituuletin on päällä. Varsinkin, jos liesituulen on hellan päällä päällä. Sen sijaan vaaraa ei ole, jos liesituuletin tuulettaa pelkästään sisäosia hellasta. Hellanlettas sen sijaan pitää sanoa pienille pellavapäille, jotka itse voitelevat leipänsä. Voilla, muutehan me margarinoisimme jokapäiväisen leipämme. Eikä mainoslause "Leivottu aidolla keinotekoisella, kovetetulla kasvisrasvalla" vedä puoleensa laajoja kansanjoukkoja Elantojen etumaastoon hurramaan ja baskereitaan ilmaan viskomaan.

Ja tunnetusti ovalat suomaalaiset ovat ovelasti lakanneet syömästä leipää ja vaativat sirkushuveja ja särvintä. Viljatuotteiden boikotointi ja rasvanlevittely tuntuu olevan koko Suomaan kansan huvina. Se taas käy koko kansamme karttuisan käden saattamana kauppiaan kukkaroon, joka vain paksunee, kalliimpien ruhonosien vahingossa kaupaksi menemisestä. Koska uusavuton suomaalainen ei enää ymmärrä, että siansivua voi syöttää myös itselleen koiran sijasta. Ja kansakunnan kaapin päältä on syötetty kansalle myös pajunköyttä. Tosin Evira ja Valvira puuttunevat luvattomaan lääkintään, sillä sisältäähän pajunkuori vaihtelevia, eikä stabiloituja ja puskuroituja, määriä salisyylihappoja, jotka saattavat roihahtaa jo huoneenlämmössä. Se taas voi sytyttää rasvan palamaan.

Rasvakaivon tyhjennys on alkamaisillaan, sillä rasvajäte haisee etovalle, etten sanoisi paskalle. Kukin voi päissään miettiä, miten lipevästä asiasta onkaan kysymys. Alamäki on alkanut, suonet tukossa ja öljyä vuotaa pitkin valtaojia, tienvieruksia ja roskalavoja aina hamaan jäiden poltteluun asti. Rasvasotasairaalaan kannetaan rasvakääreitä pahimpien sotavammojen paikkailuun ja samalla kovaa rasvaa nakellaan kohden vastapuolta, joka uhkaa rasvasotureita megatonnin limpuilla. Myös ulkomailla on havaittu megatonnin limppujen valmistukseen tarvittavien ainesten mittavaa salakuljetusta. Ydinrasvapommeistakin on huhuttu ja imperiumin vastaiskua on suunniteltu sekä sotalaardien että rypsiöljysheikkien taholta. Voivuoriston sulaminen on huolestuttanut jo monia ympäristötekijöitä, ja ympäristöleikkauksia suunnitellaankin kautta Suomaan. Viljalti on ollut puhetta vaan ei villoja, kuinka Suomaan kotitaloudet imevät kermaa ja puraisevat voita päälle ja ylenkatsovat esi-isäimme maahan vaivalla Pommerin sodasta hilaaman juurimukulakasvin päälle ja nakkelevat puuron naamaan, vaan ei suuhunsa. Eikä siihenkään laiteta enää voisilmää, vaan silmänympärysvoidetta.

Yhtälailla poteroihinsa kaatuviin norsuluutorneihin kaivautuneet tärkkelyksenvaalijat kuin öljypullo vasemmassa ja voipaketti oikeassa kädessään Rasvaisten valtakuntaa hallitsevat Rasvaveljet ja -sisaret tulevat viimein, ehkä, jopa järkiinsä. Kultainen keskitie ei ole enää Elovenatytöillä katettu tai voilla leivottu. Siihen on käytetty aikaa ja halua sekä kotimaisia raaka-aineita, joiden laadusta voidaan olla montaa mieltä, sillä Suomaassa on lähes kaikein ulkoistamisen myötä ulkoistettu myös maatalous että muukin tuotanto. Suomaan kansa vaeltelee virastosta toiseen virsuja punoen ja takkia käännellen, eikä loppua näy. Virastojen tietojärjestelmät ja mekanismit rahisevat rasvan puutteessa ja työläisten iho kesii, kun välttämättömät rasvahapot jäävät saamatta. Mikään ei luista kuin rasvattuna. Rasvaan yhä ankarammin suhtautuva establishmentti huomaa kitkan sytyttävän kämmennahkat tuleen, kun yrittävät pitää kiini vanhoista käsitteistään jääräpäisesti. Väkeviä ennustuksia antaen katoaa koko joukkue hissukseen horisonttiin reikäleivät päiden päällä heiluen. Onko juuri mitään tehtävissä vai onko kansasta tulossa kasviksia?

On ennustettu rasvalähteissä, että Rasvasotiemme viimeiset veteraanit syövät viimeisetkin voinkäppyrät, laittavat paistinpannuihin lopunkin sianihran ja paistolaardin, joka Suomaasta löytyy. Kirmaavat lähiruoan perässä pitkin peltoja ja vainioita. Elävät sopusoinnussa ja rasvassa unohtamatta kasvikunnan tuotteita. Lautasmalli on lentänyt kuuhun jo kauan sitten, verosuoniterveys on kyllä romahtanut, kun kotitarveviljely on vallannut kaupungit ja veroluokitus ei tunne omaan käyttöön kasvatettujen kasvisten verollepanoa. Kotitarvekanaloista ja -sikaloistakin on huhuttu. Onpa Espoon keskuksessa jo ajast'aikoja sitten havaittu hevonen huoneustossa. Samoin vasikka Espoon Soukassa. Jo näistä väkevistä ennusmerkeistä olisi pitänyt kenen tahansa pystyä ennustamaan tulevia ja menneitä. Menneitä ovat myös suomaalaiset herkulliset juustot, joita täällä vielä asesotien jälkeen valmistettiin. Sissihyökkäys rasvatuotteita vastaan alkoi vasta paljon myöhemmin. Ja pahat kielet ovat laulaneet, että myös moottoriöljyt ja muut teolliset öljytuotteet on ajateltu korvattavaksi tärkkelyksellä. Mutta tähän mennessä sokeri tankissa on ainoastaan haitannut harrastuksia.

Lukuisat Rasvasotaveteraanijärjestöt ovat sitä mieltä, että nykyiset toimenpiteet ja kuntoutustoimet ovat riittämättömiä Rasvasotaveteraanien virkistykseksi. Vallinneisiin mielipideolosuhteisiin vetoaminen on heidän mielestään täysin turhaa ja naapurista haettua. Naapurista kun ei ole tähän mennessä tullut mitään hyvää, ellei halpaa voita lueta hyväksi ja täysteräksisiä tiskipöytiä, joita vielä 70-luvun alkuvuosina sieltä tänne köyhään Suomaahaan raijattiin mies- ja naisvoimin. Rasvan salakuljetus äityikin mittavaksi. Nykykieltolain aikana eläinrasvaperäisten tuotteiden kuten voin ja laardin eli paistorasvan tuonti on jälleen vilkastumassa. Nelikoita piilotellaan enenevässä määrin olut-, lonkero- ja siiderilavojen uumeniin. Alkoholiksi naamioitua halpaa ruokarasvaa arvioidaankin tuotavan useita tuhansia tonneja vuosittain. Rasvamatkoja Tallinnaan ja Pietariin on alettu kaikessa hiljaisuudessa järjestää enenevässä määrin. Kohta rasvatrokarit rahtaavat pikaveneillään sitä yli Suomaanlahden kaikkialle rannikkokaupunkeihin. Votkaa saa enää Kotkasta, mutta Stadista voi saada satasella 50kg voita! Ja vene on kohta maksettu. Rasvarahoilla rikastuneet pakenevat Vuenkirolaan ja muualle Epsanjan Auripaatirantamalle.

Voi meitä, voi voi! Luistellaan etiäpäin, kuin nastaton auto aamupakkasessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Luottoa, totuuksia ja tajutonta virtaa

Ähinää ja puhinaa, eräänlainen sairaskertomus.

VASTAUS JUURESRESEPTIHAASTEESEEN!!