Ja mitähän hyvää tekisi tänään perunasta?

Kysyy ex-loppilainen tasamaantallaaja. Kun jälleen valmennetaan ojasta allikkoon ihan ilman aikojaan! Toki, tokihan siis normaali-ihminen voi pistellä vaikka kapan pottua päivittäin, sen kummemmin kärsimättä ilmavaivoja tai nälkää. Mutta kaltaiseni ylipainoinen pieneläjä ei tohdi edes ajatella pottaattija lisukkeena edes perunasalaatissa. Saatika, että pottuvarpaatkin alkavat olla rasite. Uusista perunoista en sensijaan luovu. Niitä on saatava kerran vuodessa, jos ei omasta maasta niin vähintään naapurin pellosta. Luvan kanssa ja sillin. Ajoittainen himoni pottuvoihinkin helppasi, kun lisäsin ruokaani ravinteita lisää. Lisäravinteita. Niin, niitä kovasti kiistanalaisia pillereitä ja pullereita!

Kiusaus on kyllä suuri, mutta kun oloaan seuraa, niin sitä kysyy hyvinkin nopeasti, että onko järkeä hommata tukkoinen olo? Sama koskee tätä painimistani leivän kanssa. Mitä teollisempi leipä, sen korkeammat sokuriarvot! Minä voin sanoa syönnin jälkeen, että arvoni ovat korkealla! Mutta ei niistä ihanteeksi ole. Aiheuttaa kummastusta ja mutinaa. Ennenkuin kerron, että sokuriarvot...! Joku siellä nyt nokka solmussa nitisee, että peruna on suomalaiskansallinen perusraaka-aine. Minä sanon, etteipäs ole! Ei ole riisputrokaan jouluruoka. Älkääkä väittäkö vastaan. Ensinmainittu tuli Pommerin sodasta ja toinen herrasväen ruokien mukana 1800 -luvulla. Että jos ihan tarkkoja...no, antaapa taas olla.

Toinen hyväkäs, jonka kanssa olen ollut pääsemättömissä ja mättänytkin sitä määrättömiä määriä, on leipä. Leipä miehen tiellä pitää. Joo-o. Kyllä se vaan on kohdallani niin, että leipä lääkärin leivässä pitää. Tosin nyttemmin olen kokeillut kokojyväruista. Siis jauhettuna ja sultsinoiksi paistettuna. Että ette tiedä, mikä on sultsina?! Pe..ta..siis sultsina on vähän niin kuin pitaleipä vaan ei sinne päinkään. Lapinrieska on sitä likillä ennemminkin. Sultsina tehdään karjalanpiirastaikinasta. Eli se on karjalanpiirakka ilman piirakkaa, eíkun täytettä. Rukiista väännetään aivan älyttömän kova tahdas veden ja ripauksen suolaa kera. Siis KOVA. Ja se vaivataan tangoksi ja palastellaan noin tuuman kakkaroiksi, jotka pulikoidaan ohuiksi letuiksi. Paistetaan kuumalla hellalla, joko valurautapannussa tai puuhellan kannella molemmin puolin leipäjuustonlaikukkaaksi. Jummarrettu? Nautitaan heti. Eli isommalle porukalle tarkoitettu herkku. Ellei osaa tehdä taikinaa sopivasti kahteen littuseen.

Ja vielä, kun näitä kahta, siis pottua ja leipää on yhdistelty milloin mitenkin, niin ärjyvä nälkähän se on tunnin, puolentoista jälkeen. Ei hyvä. Voitakaan kun ei ole voinut laittaa leivälle, vaan näitä hemmetin rasvakkeita, joista ei jää suuhun kuin paha maku. Sitä ei peitä edes ketsupilla. Yök. Ja kuka helvetin taukki on keksinyt nämä toisiinsa liimautuvat ohuenohuet? Saatanallisin keksintö tällä puolen Viipurin. Meetwursti saa olla ohuina, alle millin viipaleina, mutta että kaikki muukin?! Ei helkkarissa. Jos sitä leikkeleitä pitää käyttää, niin kunnon siivua vaan koneeseen, eikä mitään silkkipaperinkappaleita. Fyh!

Ei hemmetti, kun ruoasta puhuu ja kiroilee, niin nälkähän tässä alkaa tulla...soveliasta kasvista ajattelin laitella. Jyräytin pannulle wokvihanneksia, pitkiä papuja, sieniä ja kas, kukkakaalia. Paistelin sen raikkaasti voissa, ensin reippaasti ritistellen ruskeahkoksi ja sen jälkeen klumpsautin sekaan pari pakasteliemikuutiota. Hautuujuutumaan toviksi, veistin pari kappaletta suolakalaa seuraksi. Huuhdoin kalankappaleet. Iäntäkohen. Hyvää!

Palatakseni tuohon perunaan. Ainoa hyvä asia, minkä tiedän, jota siitä saa, on tapettiliisteri. Eikä taida sekään enää perunaa olla. Liisteri. Johtopäätöksenä voin loihe lausumaan, että liisterissä ollaan.

(Tämä juttu perustui FB:ssä käytyyn keskusteluun, jossa ra-vin-to-val-men-ta-ja kohkasi, että leipää ja perunaa voipi vedellä ihan surutta...! Ja alkuperäinen juttu löytyy täältä:  ILTALEHDYKKÄ Ja  V.Tavikin ehti jutustella asiasta BLOGISSAAN  )