MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Pitikö sattuakin silmääni jonkin sortin lihamyllyn lopputuote. Siis laatikollinen koneellisesti erotettua lihaa. Siinä oli siis kaikki. Jänteistä ja rustoista alkaen. Nahasta en tiedä. Suomessa kauhistellaan kamaraa, kun jossain päin maailmaa siitä tehdään possusipsejä. Haluan niitä tännekin. Pitänee perustaa marginaalinen ruokakauppa. Semminkin hevonlihasta pidettiin älämölö, että kauuuuuheeeta, kun on kaakkia ja kamaraa samassa sapuskassa. Sattana. Oli ihan kauhiaa, niinkuin olisi terveydelle vaarallista syödä kopukkaa. Ei TOD. Hevoisenpaistia ja vasikkaa on aivan yhtä vaikeaa saada, kuin kamelia neulansilmän läpi. Sano. Perkeleellinen kohu siitäkin tuli. Seuraavaksi lehdet ja muu meeeedia luetuttivat kansalaisilla, että halal -lihassa olikin possua. Karmeus oikeauskoiselle se. Ja taas oli asialla kasvoton, hajuton ja mauton lihanvälitysliike jossain Alankomaiden alamaailmassa. Ihan vähän kääntää meikäläistä taas siihen malliin, että tilateurastamoille toimilupia ihan yhtenä köy...

Juu. Ja jos edellisen ilotulitukseni savuavia raunioita sammuttelisi postaamalla mitäänsanomattoman blogautuksen kaikkien kahden lukijani kiusaksi. Kaamosmasikseni petraa kuin sika juoksuaan. Ei ole hääviä tämä tämmöinen. Etsiskelen blogistanian uumenista haasteita. Että pysyisi hereillä jouluun asti. Tosin rahatilannekin asettaa pieniä haasteita. Muttei se ole ennenkään haitannut. Kahden ihmisen joulupöytä on helppo laatia sen mukaan, että siihen ei todellakaan tarvita ihan koko kategoriaa jouluevästä. Rajaamme hiukan syömisiämme. Eli saatanallinen kinkku, sellainen, että hyvä kun uuniin sopii. Jos ei, niin irroitetaan potka. Ja lootat eivät itseveivattuina paljoa kustanna. Sähkö on valmistusainesta varmaan hintavin. Ja herran mielestä ainoastaan lanttuloota on pakollinen. Siispä näin. Minun mielestäni pakollista on lipeäkala, kunnon valkosoossi, hienostelijat puhuvat bechamelkastikkeesta ja rosolli, joten ne tulevat siihen lisäksi. Ja jos kakara tykkää, niin teen niille sitten anno...

Jouluaiheinen höpötykseni jatkuu. Minä en ole millään lailla ns. "jouluihminen". Joulu on nykyään aikaa, jolloin kaupoissa on helvetinmoinen tunku, ihmiset ovat "joulumielellä" eli ihan perkeleen kiukkuisia toisilleen ja koko ympäröivälle yhteiskunnalle. Kaupantäditkin saavat siitä kuulla kystä kyllin. Sitä kinkulla ottaan, joka joulua muistaa. Aikuisiälläni minulle ei ole oikein sataprosenttisesti selvinnyt tai valjennut joulun syvin olemus. Ehkä ennen tämä oli aika, jolloin juhlittiin seisausta. Valo oli poissa. Tai kristillisen perinteen mukaan Jeesus syntyi jouluna. Mikä ei ollenkaan pidäkään paikkaansa, tutkimusten mukaan. Loppiainenkin meni ns. nutulleen. Ennen jouluaika kestikin pidempään. Päättyi vasta tammikuulla Nuutinpäivään. Eipä kai pirtissä paljon nähnytkään mitään tehdä näin pimeällä. (Vilkaisu ikkunasta tuohon tielle näytti, että taas tulee lumihöttöä...) Mutta se mikä minulle tekee tästä vuoden pimeimmästä juhlasta juhlan, ovat kynttilät ja ulkot...