MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Jokainen, ihan jokainen (olen siitä 100%:n varma) naishenkilöitymä täällä ankeassa Suomenmaassa heräilee näinä aikoina hirvittävään olemisen tuskaan, angstiin ja elämän runnomiseen. Akkainlehdet, nettijulkaisut, blogit, akkainlehtien nettisivut ja terveyssivustot notkuvat erilaisia konsteja, kikkoja, kuureja ja dieettejä, millä päästä vaivatta, vaivalla, tuskitta ja tuskitellen, tuskin kuitenkaan, eroon erilaisista rasvamuodostumista immeiskehossa. Siis nahkan alla, oman. Alan väsyä siihen, kuten joku muukin, joka muistaakseni Helzinski Pravdassa tahtoi kriminalisoida laihdutuskeskustelun. Vai olikohan se netissä? Who cares. Olen monesti tullut siihen tulokseen, että suomalaisnainen, siis se persjalkainen, paksupohkeinen, isotissinen ja -perseinen nykerönenä, käyttää ihan sairaan väärin erilaisia ilmaisuja. Ja ilmiasujakin. Mainoshenkilöiden mielikuvissa luodaan kaikenlaisille aidanseipäille vaatetus ylle ja kerrotaan, kuinka laihtui syömällä viiliä/selluloosaa/pussitettuja lisäainei...

Joo, hyvä lukijani. Tässä olen ihmetellyt erinäisiä asioita. Mm. kaikkien alojen asiantuntijain julistamia juttuja, että ravitsemusrintamalla kiehuu. Niin no, sehän se ei ole esimerkiksi minun ongelmani. Mutta huvittaahan tuo moinen, vähän niinkuin hymyilisi kämmeneensä. Ääneen. Varsinkaan, kun ei itse miellä ravitsemusrintaman kiehuntaa. Loiskiehuntaa ehkä, muttei mitään järisyttävää ole siellä mielestäni julkituotu. Kun rintamassa on nyt ollut pelkkää vikinää. Pöperöproffa ja Laatikaisen Reijo ovat urhoollisesti pitäneet keskustelua yllä. Mikä minusta on hieno juttu. Reijo eritoten kaivelee tutkimuksia ja vielä, kun kaikki käännettäisi suomeksi, niin vot. Mutta kaikkea ei voi saada, ei edes ihan kaikkea. Iltasatulehdet jatkavat valitsemallaan älämölölinjalla, jossa ei ole päätä, ei häntää. Mölisevät kuin lehmät samaa virttä. Milloin on vaarallista se, milloin tämä ja tuo, se se vasta vaarallista onkin. Mutta bikinikuntoon vaikka talvipakkasessa, se on pääasia, että kaikki lai...

Käyskellessänin kirjastolaitoksen lehdykäishyllin tietämillä, hyppi silmilleni erisorttisia ruokalehtiä. Sekä kodinviihdyke-, teepäs-itte-tumpelo- ja muita alannaisten lehikäisiä. Poimin summan mutikaisessa niistä muutamia hyppyseeni. Selaillessan aviiseja, artikkelien monenlainen kirjo ilahdutti sydäntäni. Toisaalta muuansissa korealle ja kiiltävälle paperille rykäistyissä lehdissä oli jänniä asioita. Ajoittain tuli mieleen ravintolaopas tai ravintola-arvostelu. Jehna. Siinä olisikin minulle ammatti. Ravintolakriitikko. Vai kriikuna, mikähän hän lienee. Olen joistakin lehdistä, siis vähemmän kiiltopintaisistakin, seurannut tätä Suomeenkin lonkeronsa ulottanutta trendiä. Ravintoloiden asettelemista paremmuusjärjestykseen tähdillä ja ilman. Lehtien toimittajat kulkevat ympäriinsä kaulukset pystyssä ja käyvät salanimellä popsimassa herkut makoisiin suihinsa ja lehden piikkiin. En tiä. Ja bloggaajat seuraavat hissukseen perässä. Sain tästä syöttölöiden kritisoinnista jossain vaiheessa e...

Samalla kun tässä mussutan taas ihan mistä sattuu, niin ihmettelen samalla kaikenlaisia ilmiöitä. Alkoi nimittäin tehdä rajaamattomasti mieli oikein kunnollista jauhomakkaraa. Parasta siivuina, suoraan kaupan paketista. Vaan kun ei enää voi mennä lähikauppaan, pyytää lihatiskin setää/tätiä siivuttamaan lauantaita vaikkapa seitsemää siivua. Ei, pitää ostaa himoonsa joko kokonainen pötikkä tai suojakaasuun (varmaan suoraan haisunäädästä) pakattua, valmiiksi siivutettua iljaketta. Se ei ole ollenkaan sama asia se. Oi, lauantaimakkarani, miksi joudun harhailemaan viimassa ja pakkasessa vuoksesi! Ensin vaan pitää ostaa auto, että pääsee harhailemaan. Hesarista bongasin tänään kaksikin yleisönosaston mielipidekirjoitusta. Toinen manaa sianystäville synkkiä aikoja. Toisaalta: suomalainen sianliha alkaa olla luokattoman kehnoa maultaan. Possu on herkkä ja viisas eläin, joka luovuttaa henkensä ja lihaksensa meille, jotka rakastamme sen ihanaa rasvaisuutta ja herkullista mureutta. Ei sitä saa ...

Äimistelin taannoin toisella silmällä telkkarista uutista, että mikrobikasvustojen tuottamia myrkkyjä ei saa tutkia. Jo homemittauksien pitäisi riittää. Työterveyslaitoksella ei riitä hyvää tahtoa, myötätuntoa eikä näämmäs edes tervettä järkeä asiaan, joka olisi pitänyt olla jo. Työntekijöistä viis ja kuus. Tilanne on mielestäni melko suoraan verrannollinen tähän terveyskeskusteluun, jossa mätetään megatonnin limpulla toisinajattelijaa otsaan. Virallinen taho on sitä mieltä, että vain tämä heidän suosittelemansa ruokavaliomalli on ainoa oikea. Tohtiivat puhua vielä tutkimuksista ja ehkäisystä samaan hengenvetoon. Minä en olisi ehkä noin rohkea, vaan laittaisin jäitä runsaasti hattuun. Ja jättäisin jäät pois jauhelihasta. Kiva lukea tekstiä, missä rohvessyöritasoiset setämiehet perustelevat akanoitten syöntiä kuidun saannilla ja sokerinasyöntiä luonnollisuudella. Sillä, että ihmisen makuaisti on kehittynyt vaatimaan sokeria! Voi vitalis! Ja puheiden perusteluiksi räimitään pöytään t...

Tana...selain kaatui, ennen kuin alkutekstit tallentuivat. Noh, ei hätä ole tämän näköinen. Aikomukseni oli äimistellä nykymaailmallista kaiken ravinteistamista ja ravintouskottelua, ravintouskoa. Siten kait tuon nutritionismin voisi kääntään. Ravinneuskoisuus. Maiskmaisk, maistelen tässä. Sitäpä hyvinkin. LÖYTYI se alkuperäinen alkuteksti, tässä, ole hyvä: "Haisevat haisunäädät ja rämemajavat. Michael Pollanin väkevä teos Oikean Ruoan Puolesta on vain vahvistanut omia hypoteesejani siitä, kuka ja mikä ohjailee nykyimmeisen syömistä. Ei, se ei ole nälkä. Ei sinne päinkään. Nälkää ei nyky-yhteiskunnassa suoranaisesti näe kukaan. Ainakaan niin, että se virallisesti tunnustettaisi tai tunnistettaisi. Perkele." Me "luomakunnan kruunut" tai nykyisellään lähinnä varmaan lippalakit, olemme keksineet, että koska ihminenkin syö koko elämänsä, niin siinä on selkeä markkinarako ihan kaikelle. Totta kai! Ei kait kukaan ole niin sinisilmäinen, että uskoo tuohon potaskaan...