MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Niinpä. Mikäs pahan tappaisi, ellei paha itse. Jaa, että mitä kuuluu? Tietenkin kaikki mikä kovaa huudetaan. Mitäpä kuulupi nykyelämään verrattuna kuuden vuoden takaiseen menoon ja varsinkin nokitukseen? Ränttätänttää sen olla pitää. Sano. Semminkin kun pahin vaihe, 136kg maan pinnalla, on taatusti lopullisesti takanapäin. Nyt on alettu punnitsemaan neuvolassa. En paina sataakaan. Kiloa siis. Likimain yli neljänkymmenen kilon menetys, yhyybyhyy.  Mitä olen tehnyt? En mitään. Tai no, Dr. Massu heitti inskat ikkunasta ja syö edelleen välillä päin helvettiä, lisäravinnetta menee edelleen, omia luulouskomuksia on pannahisen paljon ja liikuntakin minimalistista. Tosin olen mennyt kaloreita kuluttavaan työn maailmaan venyttyäni kotona saikulla/työttömänä turhankin kauan. Olipa kypsät oltavat, jhoo. Lääkkeet vaihdettiin totaalisesti, nyt enää yksi diabetespilleri, mieto verenpainelääke munuaisten suojaksi sekä migreeninestoon propranololia. LOL. Ei inskaa enää ollenkaan, paitsi varalla ...

Maailma on vääränään erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia painosta ja sen pudottamisesta. Yhdestä asiasta koko konkkaronkka on samaa mieltä. Painon pudottaminen on hyväksi nykyihmiselle, joka ei enää pelmua ojalapion kanssa soissa päivät päästään. Eikä riehu varsta kourassa puimalassa, saati painu pitkin metsiä ansoja kokemassa. Siinähän se kaloria paloi kuin kuloheinä. Humps vain, ja syöty leipä oli muuttunut energiaksi vähän sassiin. Ruokatottumukset jäivät torpparitasolle ja nykyvintiö elää kuin kuningas. Ei kakarainkaan tarvitse eväänsä reväyttää, kun pedofiilipelkoiset vanhemmat kyöräävät herranlahjansa ovelta ovelle, kuin veeär tavarat muinoin. Tästä tulee tietysti turpaan, että pedofiili on todellinen vaara mailman pilteille. Ai, vielä viisitoistavuotiaille kultamussuillekin? Jotka käyvät karatessa ja niillä on ruskea vyö? Tai sitten downshiftataan. Siis himmataan, muka. Muutetaan jonnekin erämaahan länässä seisovaan mökkiin, ilman muita mukavuuksia, kuin savuttavat leivinuuni j...

Aika on taas lentänyt kuin siivilä. Kaikensorttista pilettä ja juhlaa ja muuta huttua on tässä ollut pilvin pimein. Ruokapoliittinen vääntö on jäänyt sekä omaksi että muidenkin huoleksi. Ja sehän tässä huolestuttaakin. Onneksi on noita vihanneksia niin maan perusteellisesti. Sekä kesäuusintoja. Turautin tässä muikean kesäkeiton. Sain nimittäin torimyynnistä todella karmaisevia herneitä, joita ei voinut syödä raakana. Olivat jo ns. liian vanhojakin. Sekä jotain rehulaatua. Enkä enää viitsinyt lähteä viemään takaisin Smarketin ovenpieleen. Kauheita olivat, joten silvin koko kasan ja äkkäsin samalla, että perskeles, sommarlitkuahan tässä on kroppa huutanut monta herran tovia. Ei kun hommiin. Alitajuisesti olin hommaillut uusia porkkanoita ja svedujen kasvattaman, hetinahistuvan kukkakaalin. Kukkakaalista käytin ainoastaan pienen osan. Mausteet pihamaalta: persiljaa, salviaa, rakuunaa, timjamia, mäkimeiramia ja lipstikkaa. Kiehuttelua maltillisesti ja voita väliin sekä reilu ruittaus ker...

Että jotta, tässä kun olen länkyttänyt ravitsemushitlerini käytöshäiriöistä, taidanpa pohtia asianlaitaa vähän toiseltakin laidalta. Tai ehkäpä vaikka muutamaltakin kanttikiveltä. Kyllähän se totta on, että jokainen henkilö tai etäisesti sitä muistuttava peilaa maailmaa omien kokemustensa ja kokemattomuuksiensa kautta. Minä tietenkin oman lihavan itseni kautta. En mahdu enää kuin peilikaapiston peileistä kokonaisuutena näkymään, vessan peilistäkin saa ensin katsastaa naaman toisen ja sitten vasta toisen puolen. Onko tuo mikään ihme, että terapistilla alkaa sormet syyhytä ruokavaliooni puuttuakseen. Ja minä olen sentään laihtunut monta kiloa. Monta kertaa. Useamman kymmenen kiloa, jos tarkkoja ollaan. Ainakin sata. Hankaluudet alkoivat jotakuinkin kymmenen vuotta sitten. Ehken jopa jo aiemmin. Se, mitä on sanottava terveydenhoitohenkilöstön puolustukseksi, on se, että ilmeisesti jossain on iso aukko. Toiset sanovat sitä ja toiset tätä. Yksi lääkäreistäni oli sitä mieltä, että hiilihyd...

Kyllä. Se taisi olla sitten SIKAlunssa ihan tosissaan. Tässä on viimeisen viikon räkinyt vaan keuhkojaan tantereelle, kun karmea pesäpallomailayskä muuttui lohkeavaksi röhäksi. Keskiviikkona kuuntelutin keuhkot, eikä hälyttävää ollut havaittavissa. Menen vielä tänään. Ja imen tuota helmetin yskäntroppia vielä pari päivää. Kun kahta viikkoa kauempaa ei sitä tohdi kurnautella iäntäkohen. Nyt olen ottanutkin sitä ainoastaan yötä vasten, että saan nukutuksi edes tovin. Positiivista sinällään, nukuin koko viime yön! Ainakin melkein. Inkivääriteeni alkaa jo hippasen kylläännyttää. Pari litraa päivässä kun nieleskelee, niin johan se valuu korvasta laattialle...hyvä troppi kuitenkin. Pistän tähän vielä resettin vastaisen varalle: INKIVÄÄRITEE - peukalon mittainen pätkä inkivääriä ohuina viipaleina (ei tarvitse kuoria) - 10 -> tai enemmän veitsenlappeella murskattuja valkosipulinkynsiä (siis maun ja sietokyvyn mukaan) - tuoretta chiliä (sietokyvyn mukaan, yllättäen) - timjamia joko tu...

Minulla on joku omituinen taipumus katsella kaikenmaailman ruokaohjelmia. Olen reseptiaddikti ja wannabe -chef. Hellan ja nyrkin välissä luovuuteni saattaa nousta jopa savuna ilmaan. Koksia on joskus tullut väsättyä pellillinen jos toinenkin…*huoh*. Fanitan täysillä Anthony Bourdainia, kaikeista huolimatta. Samoin muitakin hassuja ruokia esitteleviä ohjelmia. Enkä nyt enää muista sen kaljun, lihavan mieskyökkimestarin outoja sapuskoita esittelevän ohjelman nimeä, saati miehen itsensä. Joskus sitä kaipaa Vanamoa ja Kolmosta, siitä nassikat tykkäsivät. Kuten minä. Tämä riivatun addiktio on tykkäänään heidän syytään. Ennen bongasin telkkarista virikkeitä ruoanlaittoon. Nykyisinkin harrastan kyseistä toimintaa, mutta sillä erotuksella, että muuntelen niitä vähemmille hiilareille. Tulee mietittyä, että millähän tuonkin ainesosan korvaisi? Luovia ratkaisuja tulee tehtyä ja välillä kontattua oikein huolella, kun kyseinen aines ei sovikaan kyseiseen sapuskaan. Olen oppinut tekemään jo pienen k...

Kun olen taas palannut keuhkoamisen tuolta puolen lähes normaaliin tilaani, niin ajattelin kertoa, että aamulla sokureita mittaillessani totesin, että kohillaan on. Ajattelin, että varmaan ovat koholla, kun niin ramasi. Mutta eilinen ”metsässä” huhtominen teki tehtävänsä, vaikka pistelin illalla munakasta. Aika myöhään. Jos sattuu myöhään syömään, niin silloin saattavat aamusokurit vähän koikkelehtia. Lienee tietysti osuutta silläkin, mitä helttaansa heittelee. Illalla raivasimme tontilta pikkupajua ja vähän isompaakin. Tiedossa on haketusta ja rankojen karsintaa. Pienellä puulla sitä äkkiä lämmäyttää yhden saunan kätevästi. Kiva, kun tuota saa myös omasta takaa. Puoli tonttia on vielä raivaamatta. Mm. isot pajut yläpihan rajalta täytyy siivota pienemmiksi, sillä säästetään taas lämmityksessä. Aurinko porottaa suoraan seinään. Tuo tontilla riehuminen sienten metsästyksen lisänä on mitä mainiointa hyötyliikuntaa. Sieni- ja marjametsässä kun on tottunut kakarasta asti käymään. Olen ollut...