MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli. Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tä...

Tuossa otsikossa on kolme asiaa. Tai paikka, henkilö ja ruhonosa. Juusii? Tykkään tästä kotomaamme äidinkielestä niin hirvittävästi, että runnon sitä joka kerran kirjoittaessani. Tai ainakin hyvin usein! Tässä kotona kökkiessäni, olen vahvasti, tai yhä vahvemmin ollut aistivinani eräänlaisen käänteen ravitsemuskeskustelussa. Mitä edellinenkin postaukseni käsitteli. Ei siis ollenkaan hassumpi asia. Hiilihydraattikeskustelu on hiihtonsa hiihdellyt, edelleen on jotain pientä ilmassa, mutta ei niin älyttömiä älyttömyyksiä kuin vielä vuosi sitten. Silloin keuhkosivat "valtakunnan vaikuttajat" ja me matoset vuorotahtia. Välillä hiilihydraattien vähentäminen oli itsestään saatanasta ja välillä se hyväksyttiin ihan melkein mukisematta. Oma kultaisen keskikalja ...keskitien etsiskelyni jatkuu edelleen. Kieltäydyttyäni laihdutusleikkauksesta ilmeni, että ystävälleni oli sellainen tehty. Itselläni on niin hirvittävä fobia leikkauksia kohtaan, että päätin ryhtyä vastustamaan aikeita....

Tämä otsikoinnin sietämätön keveys on niin perin hauska asia, että hurahuhhahhei! Kuten olette joutuneet huomaamaan, kiusaan teitä milloin milläkin otsikoinnilla, vaikka asia olisi silkkoa sisältä. Niinkuin yleensä onkin, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Tässä aamuhuuruissani lueskelin päivälehteämme, jota myös Hesariksi haukutaan. Sen turhassa viikkoliitteessä, siis minun näkövinkkelistäni turhasta, kerrottiin vaihteeksi Ravintolapäivästä. Oiva keksintö. Siinä saa pistää ravintolan pystyyn vaikka Espan nurtsille, kiskan taakse. Tai ratikkaan. Jopa Eviran ylipapitar hyväksyy idiksen, vaikka ajattelin, että sieltä vähintään torpataan koko juttu huutamalla tarttuvia tauteja, myrkytyksiä ja muita hengenvaarallisia asioita. Olemme mielestäni nykyään niin bakteerittomia, että emme kestäisi hapantumisen mukanaan tuomia mikrobeja saamatta ripliä ja ripaskaa. Luulen, että turistiripulit ottavat kierroksia vallan juuri näistä "vähän kärsineistä" elintarvikkeista. Anoppi loihe la...

Koska olette joutuneet lukemaan näitä kieroonkasvaneita höpinöitäni, niin pistetäänpä tämäkin aamu tulille tekemällä aamupalasta ivamukaelma. Ja paljon muusta kyökkitoiminnasta. Ja ruokasnobismista, jota kammoan kuin valkokastiketta muinoin. Sekä jakelen tässä itselleni muutamia Miihkali-tähtiä runsaasti. Menen tietenkin yli aina siitä, missä aita on jo maassa. Miksen menisi, siitä ne meni naapurin satapäinen sonnikarjakin. Tuli meinaan taas selattua Kitumarketin lehtihyllyssä kiiltopaperille painettuja, huttu-unelmia ja höttömössöreseptejä suoltavia trendilehtiä. Vai miten niitä nimittelisi? Olin aivan hurmoksessa ja ostinkin yhden, aikanaan tilasinkin moista läpyskää. En tilaa enää, kun meni maku resepteistä. Jotenkin olivat sen verran korkealentoisia, ettei mummu saanut johtoajatuksesta kiinnni pätkääkään. Onhan tuo tuolla keittiön pöydällä ihan kiva, käyttökelpoisia reseptejä saa, kun vähän muuntelee maun mukaisiksi. Eilen ehtoolla katselin pikakelauksella Top ja Master Chefit, j...

Samalla kun tässä mussutan taas ihan mistä sattuu, niin ihmettelen samalla kaikenlaisia ilmiöitä. Alkoi nimittäin tehdä rajaamattomasti mieli oikein kunnollista jauhomakkaraa. Parasta siivuina, suoraan kaupan paketista. Vaan kun ei enää voi mennä lähikauppaan, pyytää lihatiskin setää/tätiä siivuttamaan lauantaita vaikkapa seitsemää siivua. Ei, pitää ostaa himoonsa joko kokonainen pötikkä tai suojakaasuun (varmaan suoraan haisunäädästä) pakattua, valmiiksi siivutettua iljaketta. Se ei ole ollenkaan sama asia se. Oi, lauantaimakkarani, miksi joudun harhailemaan viimassa ja pakkasessa vuoksesi! Ensin vaan pitää ostaa auto, että pääsee harhailemaan. Hesarista bongasin tänään kaksikin yleisönosaston mielipidekirjoitusta. Toinen manaa sianystäville synkkiä aikoja. Toisaalta: suomalainen sianliha alkaa olla luokattoman kehnoa maultaan. Possu on herkkä ja viisas eläin, joka luovuttaa henkensä ja lihaksensa meille, jotka rakastamme sen ihanaa rasvaisuutta ja herkullista mureutta. Ei sitä saa ...

Tässä heitellessäni keräyspaperikassiin vanhoja lehtiä, löysin seasta jokusen melko käyttökelpoisenkin aviisin. Joitakin hyviä ohjeita oli mennä sivu suun, kun käsi kävi tiuhaan kohden täyttyvää kassia. Josko noista ohjeista nyt jotain hyötyä ja hupia olisi, se jäisi nähtäväksi. Otetaan talteen, toiseksikin viisivuotiskaudeksi. Tilasin aikani kaikkia näitä kotiin ja puutarhaan liittyviä lehdyköitä. Aluksi ne olivat reilusti sellaisia vähän rahvaanomaisia ja niistä oli ihan hillittömästi hyötyä. Oli milloin minkäkinlaista ideaa ja ruokaohjetta, penninvenytystä, puutarhavinkkejä varmoista kukkijoista, neuvoja taimien valinnasta ja sitä rataa. Niitä aikoja haikailen edelleen. Nyt en viitsi nähin lehtiin paljoakaan ryhtyä, kuin arvauskeskuksen odotushuoneessa, että olisin tarpeeksi kammottavan näköinen marssiessani shamaanin huoneeseen. Viikon sairasloma tulee siltä istumalta, enkä ehdi edes istumaan. Pidän itseäni loistavana kotikokkina, mutten suostu suurin surminkaan tekemä...

Kysyy ex-loppilainen tasamaantallaaja. Kun jälleen valmennetaan ojasta allikkoon ihan ilman aikojaan! Toki, tokihan siis normaali-ihminen voi pistellä vaikka kapan pottua päivittäin, sen kummemmin kärsimättä ilmavaivoja tai nälkää. Mutta kaltaiseni ylipainoinen pieneläjä ei tohdi edes ajatella pottaattija lisukkeena edes perunasalaatissa. Saatika, että pottuvarpaatkin alkavat olla rasite. Uusista perunoista en sensijaan luovu. Niitä on saatava kerran vuodessa, jos ei omasta maasta niin vähintään naapurin pellosta. Luvan kanssa ja sillin. Ajoittainen himoni pottuvoihinkin helppasi, kun lisäsin ruokaani ravinteita lisää. Lisäravinteita. Niin, niitä kovasti kiistanalaisia pillereitä ja pullereita! Kiusaus on kyllä suuri, mutta kun oloaan seuraa, niin sitä kysyy hyvinkin nopeasti, että onko järkeä hommata tukkoinen olo? Sama koskee tätä painimistani leivän kanssa. Mitä teollisempi leipä, sen korkeammat sokuriarvot! Minä voin sanoa syönnin jälkeen, että arvoni ovat korkealla! Mutta ei nii...

Äimistelin taannoin toisella silmällä telkkarista uutista, että mikrobikasvustojen tuottamia myrkkyjä ei saa tutkia. Jo homemittauksien pitäisi riittää. Työterveyslaitoksella ei riitä hyvää tahtoa, myötätuntoa eikä näämmäs edes tervettä järkeä asiaan, joka olisi pitänyt olla jo. Työntekijöistä viis ja kuus. Tilanne on mielestäni melko suoraan verrannollinen tähän terveyskeskusteluun, jossa mätetään megatonnin limpulla toisinajattelijaa otsaan. Virallinen taho on sitä mieltä, että vain tämä heidän suosittelemansa ruokavaliomalli on ainoa oikea. Tohtiivat puhua vielä tutkimuksista ja ehkäisystä samaan hengenvetoon. Minä en olisi ehkä noin rohkea, vaan laittaisin jäitä runsaasti hattuun. Ja jättäisin jäät pois jauhelihasta. Kiva lukea tekstiä, missä rohvessyöritasoiset setämiehet perustelevat akanoitten syöntiä kuidun saannilla ja sokerinasyöntiä luonnollisuudella. Sillä, että ihmisen makuaisti on kehittynyt vaatimaan sokeria! Voi vitalis! Ja puheiden perusteluiksi räimitään pöytään t...

Jee. En muista ihan justiinsa, hilluinko minä täällä blogistaniassa, että olen rakastunut keittokirjoihin. Kyllä. Tämä on pervoutta pahinta laatua. Keittokirjoissa, varsinkin noissa ikivanhoissa, avautuu aivan uudenlainen maailma ruoanlaittoon. Silloin ei hölvätty mausteiden kanssa, ei tuhlattu eläimen osia, eikä myöskään mitään muutakaan syötäväksi kelpaavaa. Aineetkin, siis mausteet yms. olivat melko eksoottisia näin nykypäivästä katsoen! Kuten salpietari. Maalla eläneille/eläville tulee välittömästi mieleen lannoite. :) Säilöntäohjeitakin on joka lähtöön. Aina suolaamisesta hapattamiseen ja kuivaamiseen. Vasta 50-60 -luvulla aletaan puhua syväjäädyttämisestä, eli pakastamisesta. Ruokatalous on ottanut pitkiä harppauksia jo minun elinaikani aikana. On tullut mm. margariini...yök. Anteeksi vain, mutta minä en siihen akselirasvaan koske pitkällä tikullakaan. Olen pienen ikäni inhonnut margariinin makua. Se takertuu tuonne kurkkutorveen ja kiusaa koko päivän. Mielummin jätän sitten ko...