Torstai, toiseksi viimeinen päivä. Vuoden.

Tässä heitellessäni keräyspaperikassiin vanhoja lehtiä, löysin seasta jokusen melko käyttökelpoisenkin aviisin. Joitakin hyviä ohjeita oli mennä sivu suun, kun käsi kävi tiuhaan kohden täyttyvää kassia. Josko noista ohjeista nyt jotain hyötyä ja hupia olisi, se jäisi nähtäväksi. Otetaan talteen, toiseksikin viisivuotiskaudeksi.

Tilasin aikani kaikkia näitä kotiin ja puutarhaan liittyviä lehdyköitä. Aluksi ne olivat reilusti sellaisia vähän rahvaanomaisia ja niistä oli ihan hillittömästi hyötyä. Oli milloin minkäkinlaista ideaa ja ruokaohjetta, penninvenytystä, puutarhavinkkejä varmoista kukkijoista, neuvoja taimien valinnasta ja sitä rataa. Niitä aikoja haikailen edelleen.
Nyt en viitsi nähin lehtiin paljoakaan ryhtyä, kuin arvauskeskuksen odotushuoneessa, että olisin tarpeeksi kammottavan näköinen marssiessani shamaanin huoneeseen. Viikon sairasloma tulee siltä istumalta, enkä ehdi edes istumaan.
Pidän itseäni loistavana kotikokkina, mutten suostu suurin surminkaan tekemään mitään hemmetin piperryksiä, joista ei tule kuin vihaiseksi. Sekä kokki että syöjät. Anteeksi nyt hirveästi, kaikki toimittajatuttavani. Jotenkin tuntuu, että on kiivetty omenapuuhun ja jääty sinne jumiin. Mutta raatorehelliset jututkaan eivät taida myydä? Tyyliin "Annan ja Armaksen avioeroon johtanut talonhankinta". Tai "Ateria, joka muutti Hötkysen perheen eroperheeksi".

Ennen muuten puhuttiin kotikokista. Onko tuo kotikokki jotenkin halventava ilmaisu? Siinähän se on korkeimman luokan keittiömestari, joka ravitsee herkuillaan maan pystyssä pitävät ja tulevaisuuden toivot. Herkkujen määrästä tai laadusta voidaan ollakin sitten montaa mieltä. On tietysti asioita, joita haluaisi kokeilla kotikeittiössäkin, mutta epäonnistumisen pelossa ja raaka-aineiden kalleudesta johtuen ei ihan viitsi.

Tahdon tv -ohjelman, jossa on ihan tavallisia kotikokkeja tekemässä ruokaa, eikä mitään trendsetterikokkeja tolittamassa tyhjää pateista ja pannacottasta ja vol-au-vent'istä...Armoa! Eikä armoa tule, vaan tulee MasterChef Suomi. Kotikokit laitetaan tekemään jotain helketin trendipiperryksiä. Tikkua ristiin, ja soosia tipoittain sinne ja tänne. Paikalle marssii sitten ilkeilemään pari kolme happamannäköistä joko entistä tai tulevaa entistä alan ammattilaista. Nöyryyttämään "ruokaa" laittaneita inehmoja. Alan pian parkua ääneen pelkästä ajatuksesta.

”Kotilehdissä” ovat ruokaohjeet muuttuneet niin hemmetin hienosteleviksi piperryksiksi, että sylettää. Raaka-aineita menee hukkaan ja annoksista tulee nuppineulanpään kokoisia, tai ohje on niin hankala, että luovuttaa puolivälissä ja siirtyy tekemään rehellistä läskisoosia. Sama alkaa koskea keittokirjoja, joissa on mitä omituisempia ohjeita, raaka-aineita ja keittiökoneita. Hesarissa tässä taannoin olikin juttua asiasta. Eiköhän se poikinut arrogantin lausuman yleisönosastoon, että kun oli menty hienoja keittokirjoja mollaamaan! Noloa, sillä olen molempiin opuksiin tutustunut, ja tismalleen samaa mieltä toimittajien kanssa. En sano, että kerrankin, vaan että nyt peilin eteen keittiömestarit ja kustannustoimittajat.
Saattaahan moisille kirjallisuuden esiintymille ollakin yleisönsä, mutta ainakin itse toivoisin vähän toisenmallista otetta. Ehkä kuitenkin toivon liikaa, sillä mitään ei ole niin vaikeaa pistää paperille, kuin hyvin onnistunutta reseptiä! No, kai noita kirjoja voi sentään jossain Perhossa opetukseen käyttää?

Näin hinnannousun jyrkentyessä haluaisin, että maalaisjärki palaisi takaisin toimituksiin, kosmetiikka- ja fine dine -evästely unohdettaisiin ja siirryttäisiin takaisin ”luontoon”. Siis järkeviin ohjeisiin uusavuttomille, jotka eivät enää osaa avata edes säilyketölkkiä ilman help deskiä. Naistenlehdet ovatkin sitten luku sinällään. Ennen luen kolmekymmentä vuotta vanhaa tietosanakirjasarjaa kuin naistenlehtiä. Että lehtimyyjät huom. minulle on turha tyrkyttää!

Se on muuten kuin tauti, että lehtimyyjä tempaisee, kielloista huolimatta, framille pumaskan naistenlehtiä, kun puhelimen päässä on vähänkään naiseen viittaava eläjä. Kun kyselen lahjalehteä malliin Kopteri, Pienoismalli, Kamera, Moottori, Moto1, Erä, Kalastaja, Ridin' n' Driving, Metsästys ja Kalastus, Metsästäjä, Bomber Magazine, jne. niin puhelimesta yleesä kuuluu ähinää. Ja kun vielä päätteeksi ilmoitan, että ihan Tuulilasilla ja Tekniikan Maailmalla ei minua lahjota lukemaan näitä puutarhakotiruokaviinihirvityksiä, joutuu myyjäparka nieleskelemään useamman kerran. Ennen kuin lähes pillahtaa itkuun.

Minua pidetään jotenkin kummallisena, kun en tilaa Kauneutta ja Terveyttä, Gloriaa ja sen liitännäisiä, Me Naisia ja muita hömppälehtiä. Hankala se on viimeisen muodin mukaisista capripöksyistä puhua, kun ei niistä ole hölkäsenpöläyksen tietoa. Ei mitään havaintoa ryppyvoiteista, tukkaväreistä, kampaustyyleistä, silmälasikehyksistä ja siitä, millaiseen naamaan mikäkin kehys sopii, ei hajuakaan laihdutusohjeista, joilla rääkätä itsensä bikinikuntoon…ei myöskään kiinnostusta moiseen. Elämässä pitää olla myös elämää seassa.