MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Hukkasin jo kertaalleen johtoajatuksen, että mitäs tässä nyt, ottia tuota.. Mutta menköön. Jokatapauksessa jorisen outoja. Työn tuoksinassa ei ole oikein ollut aikaa laatia mitään mullistavaa tänne Blogistanian uumeniin. Nyt yllättäneen sairasloman kunniaksi voisinkin vaihteeksi höpistä kaikenlaista. Joulu on ollut yksi inhokkini jo vuosikymmeniä. Ainoa pelastus on sapuska ja sen runsaus. Ennen diabeteksen, enkä nyt enää ole varma, mikä on diabetestyyppi, puhkeamista oli enemmän ongelmia syömisten suhteen kuin nyt. (Helvetti, mikä lausehirviö) Olen ravannut viimeaikoina arvailukeskuksen uumenissa tohtorilla tämän tuosta. Toivon totisesti, että nykyinen tohtori on ja pysyy, kuin valion viili. Asiantuntevan oloinen nuoriherra. Ensimmäinen, jolla tuntuu olevan järki päässä. Tai ei ensimmäinen, mutta harvinaisuus kuitenkin. Aloitetaanpa suosikeista: Kinkku. Kinkku on joulun kunkku. Harmaasuolattu, kunnon läskillinen siankinkku. Ja sen kera rosolli . Sinapinkin voi laatia sokeritt...

Tässä oleilimme vastaikään sähköittä muutaman tovin. Ei meillä mitään hätää ollut, kun takassa paloi iloinen tuli ja saunan kiuaskin oli valjastettu lämmöntuontantoon. Ovi auki, että hönki lämpöä muuallekin, kuin saunatilaan. Kynttilöitä ja määrättömiä määriä taskulamppuja. Pikku taskulamppu on kätevä kaulaan ripustettuna. Ja portaissa auttaa etenemistä kummasti. Vettä noudimme naapurista, jonne sitä vielä tuli ja vessanhuuhdontaveden haimme lammesta. Hellanlettasta ei ole vielä saatu asennettua, avioliiton kautta saatu lisäosa ei ole pitänyt kiirettä, kun on ollut näin lämmin talvi. Eli ei ole vielä apuneuvoa keittiössä keittämiselle. Puolan armeijan pakkikeitin avitti kahveenkeitossa. Siitä vaan kuumaa vettä kaatelemaan suodattimen läpi, niin sai kuumaa kahveeta, jota en aamusella ollut huomannut keitellä. Pöydälle aamulla jäänyt kinkku vähän ensin suretti, mutta äkkiä jääkaapista temmottu kiinankaali pelasti tilanteen. Trangia hellalle ja kinkkua sen pannussa käristelemään. Vai...

Eräänlainen joulutarina. Vavistuksella häneen suhtautukaa, Nostramahadamus on puhunut. Hups.  No niin. Sitä se mun uneni tiesi. Kaupassa haahuillessamme lueskelimme lööppejä ja otsikoita noin huvin ja harrastuksen vuoksi. Silmille riekkui mm. piparkakuissa piileksivä myrkytysvaara ja tuhotulvat. Ei siinä auttanut kuin pyöritellä päätään ja purra huultansa, ettei olisi tirskahtanut raikuvaan nauruun. Paikallisessa äääsmarketissa kiemoivasta postijonosta olisi katseltu varmasti himpunverran kierohkosti. Kun hyväntuuliset joulunrakastajat ne siellä olivat ajoissa postipakettejaan postittelemassa... Kotiinpalattuamme palauttelimme näitä kohu-uutisointeja mielellämme mieliimme. Erityisesti tuo piparkakkujuttu kutkutti. Ajatelkaapa, Evirasta on annettu varoitus, että piparkakkujen kanssa pitää olla varovainen, kun niissä on kanelia. Kanelissa puolestaan on kumariinia, ja kumariini on maksamyrkky. Jahans, paljonkos tuota kumariinia pitäisi maksan pilaamiseksi sitten pistellä huuleen? ...

Helsingin Sanomista tavasin eilen järkyttävän uutisen . Ruokaa heitetään roskikseen. Ajatus ruoan paiskomisesta roskiin saa hiukseni karkaamaan pystyyn, ettei peräti kohden kattoa. Pula-ajan kasvatuksen saaneena (vaikka olen todella paljon nuorempi kuin pula-aika), minua kerrassaan hirvittää moinen tuhlaus. Siellä tutkimuksessa oli siis heitetty pois kotiruokaa ja muuta. Maitotuotteita eritoten oli paiskottu pois. Ja miksi. Varmaan siksi, että päiväys on tullut ns. vastaan. Viimeinen käyttöpäivä. Voi herranjestas!! Ja paljonko nyt ryykää roskikseen evästä, kun tämä yltäkylläisyyden aika päättyy? Siis jouluvitutuksen lähde? Älkää edes kuvitelko mitään. Vastaus saattaapi olla, että aivan helvetin paljon. Minulla on muutamia idiksiä jämien jalostamiseksi syötävään muotoon. Doh, pakastin tietenkin on yksi ratkaisu ongelmaan. Mutta myös ruoanlaitollisia tekniikoita voidaan käyttää eväsmäärän hävittämiseen. Koirattomassa huushollissa isäntäväen täytyy hoitaa hävittäminen itse. Aloitta...