MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Seurailen harvakseltaan erilaisia ruokajuttuja ties mistä. Oma harrastuneisuuteni ruokaan ja syömiseen on kyllä sen verran atavistista, että uuden opetteleminen on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Aikuisena opiskellessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse noudattaa mitään niin pilkulleen. Ensimmäinen, minkä jätin omaan arvoonsa, oli Viralliset ruokasuositukset. Pthyi. Seuraavaksi listalle tulivat diabeteshoitajan tolitukset, joita seurasivat ravitsemusterapeutin sössötykset. Satuin molempiin saamaan mahdollisimman tökeröt tapaukset. Anteeksi vaan. Sekä sen jälkeen marssin ulos yhtenä köytenä vaihtuvien "omalääkäreiden" vastaanotoilta. Kun hoito heittelehti kuin lastu lainehilla. Mikä taas torppasi oman terveyteni ylläpidon todella tehokkaasti. Ja mitä nyt kuuluu? Sanoisin, että hyvää. Pidin tässä viikon verran kovasti vastustamaani ruokapäikkyä. Enkä turhaan. Sanoisin, että kovin on jänskää tämä ravinnonsaantini. Tutkailin myös keväimellä, siinä helmikuun lopulla, labra-arvo...

Paha kertomus.  Yritteleiksin tässä miettiä, että mikä oli se niitti, joka katkaisi hanhen selän enkä tullut viisastakaan hurskaammaksi. Oliko se ainainen lihominen. Oliko ehkä fyysinen 27/7 -kärsimys jatkuvien kipujen muodossa. Oliko peräti se, että menin työpaikkaan, jossa en kuitenkaan viihtynyt enkä uskonut sitä pientä ääntä kellossani, joka moiki korvat lukkoon. Tai jopa lääkityksen yhteisvaikutukset? Varmaan koko paletti yhdessä. Sekaan kun heitettiin vielä pari-kolme puutaheinää (tre och hö) puhuvaa idioottia, niin liemestä tuli kyllä paksu, tulinen ja painava. Monesti keitetty. Arvosteluja ei olisi pitänyt missään tapauksessa kuunnella lainkaan, lääkityksen rukkaamisessa olisi pitänyt uskoa itseään ja idiooteilta olisi pitänyt katkaista kaula, kieli ja raajat heti eikä vasta tilipäivänä. Nih. Jälkiviisaus se on ajokoirankin hyve. Elämää mielikuvituksessa Koko paskanjauhantahan tässä blogissa alkoi siis jo viisi vuotta sitten. Kun koin ruokaherätyksen ikilaihduttajan om...

Törmäilty on taasen siellä ja täällä, Blogistaniassakin, kaikensorttisiin mätönhillintäjuttuihin. Puhumattakaan kusenvärisestä lehdistöstä saati valtavirran päivälehdykäisistä. Siis törmäilty on ravitsemuksellisiin asioihin. Eräskin julistus käsitti sokerittoman vuoden viettämisen vaikeuden ja sen jälkeiset ajat. No joo, ihminen on kummallinen epeli. Outoa ei minusta ole ollenkaan se, että etsitään sitä kaikkein helpointa ja nopeinta keinoa kaikkeen. Laiskuus on hyvä lahja, kun sen oikein oivaltaa. Mutta minusta jotenkin vaan tuntuu, että sekään ei sovi aivan kaikkeen. Edes syömisessä. Tai ehkäpä juuri siinä. Luin muutamiakin sivustoja siinä toivossa, että edes jossain sanottaisiin jotain järjellistä. Turha oli työni ja toivoni sain kaivoon heittää. "Tämä kikka saattaa auttaa laihtumaan". Siinä oli pari semmoista sanaa, jotka musersivat toivon heti: SAATTAA ja KIKKA. Näitä oli paljon, aivan liian paljon! Pullapoliisi oli järjen ääni tässä hutunkeitossa. Lukekaapa juttu tä...

Nyt kun kaikki ämmäinaviisit ja itseäänkunnioittavat fitnessshitnesslehdykät sekä muut maanvaivat ovat vääränään erisorttisia keinoja päästä hengestä, terveydestä ja elämänilosta, ilahdutan teitä kertomalla, että olen selvittänyt laihtumisen perimmäisen mysteerin. Millekään ei kertakaikkiaan tarvitse tehdä mitään. Ei millekään. Paitsi syömiselle. Tietenkin, arvoisat pannarinpurijat. Syömiselle pitää tehdä jotain, että laihtuu. Siis jättää se tekemättä. Takuuvarmat tulokset. Vähän niinkuin, että jätät panematta ilman kondomia. Ei tule lapsia eikä klamydiaa. Eikä muutakaan. Syömistä siis pitää varoa, kuin kipeetä pi...pikkusormea. Ei missään nimessä aleta röystäilemään millään jättiannoksella kerrosburgereita ja ranskalaisia punaviinejä. Tai vaan ranskalaisia. Ketsupilla, majoneesilla ja kurkkusalaatilla. Korvia vaan luimuun, ainakin te, jotka kuvittelette pääsevänne kiloista eroon ilman vaivaa ja ponnistelua, vähän niinkuin vetäisitte vessan. Svooosh! Sinne meni kymmenen kiloa! Tai k...

Olen pysytellyt tiukasti poissa viimeaikaisista ravitsemus-, laihtumis- ja muista tunteita herättävistä, perimmäisiä kysymyksiä ja atavistisia vaistoja pöyhäyttävistä, asiosta. Kuten syömisestä. Syssyllä kun pudotetaan kesäkiloja, ennen joulua laihdutetaan pikkujoulukuntoon, joulun jälkeen pyristellään eroon joulukiloista, keväällä talvikiloista ja yritetään epätoivon vimmalla bikinikuntoon kesäksi. Sama karuselli alkaa alusta joka vuosi uudelleen.Uudelleen. Saattaisinpa väittää, että laihdutuksella leipänsä (!!) tienaavat ovat keksineet ikiliikkujan ja iänkaikkisen raha-Sammon. Eikun DanskeBankin. Äh, siis tienaavat sumeilematta rahaa, mainetta ja kunniaa! Olen ihan jumalattoman kateellinen moisesta. Joukkoon onneksi mahtuu aina muutama järjen äänikin, joilla on palava tarve tutkia myös sitä, mitä on näiden laihtumisväitteiden tuolla puolen. Aina tuolloin tällöin käydään sitten julkinen kädenvääntö ja sanansäiläily esimerkiksi teeveeseessä. Tai hitaammalla vaihteella lehdykäisten si...

Vähänhän se on tämänkin postauksen kanssa, että se on väritön ja tylsä, kuin suomalainen muoti. Ja jos suomalaisesta muodista löytyy jotain muuta, kuin mustaa tahi valkoista, niin se löytynyt väri on harmaa. Aina tyylikäs. Ja sitähän voi kätevästi yhdistellä mustan ja valkoisen kanssa! Suomalainen ruokakin pakkaa olemaan vähän väritöntä ja tylsää, siksi keittiömestarit ja muut humut hiki päässä (joka tapauksessa) yrittävät kauhoa Suomea maailmankartalle. Epätoivon vimmalla. Ja sen perkele huomaa. Kun J.Kolmonen aikoinaan väsäsi kirjan toisen perään, niissä oli rehtiä suomalaista evästä joka lähtöön. Ja karjalanpaisti värikuvassa. Vaikka olisit kirkkoon lähtenyt, niin evästä siihenkin oli. Nyt meillä herrat ja frouvat/neitit pipertävät jännyyksiä näistä "puhtaista suomalaisista raaka-aineista". Kiva, kiva. Tulos vaan tuppaa olemaan jotain naurettavan ja hölmön väliltä. Valtiovierailijoille tarjotaankin sitten näitä outouksia suomalaisena ruokana "with a twist". Joop...

Joku onneton oli linkinkittänyt MeNaisten jutun Feispuukkiin siitä, kun superfoodit tekivätkin pahoinvoinnin turmelusta, eivät superioineet olotilaa sfääreihin ja sen taa. Niinkuin mainospuheissa usein jankutetaan, kuinka mahottottoman upea ja fiini, suorastaan glitteröity olotila tulee, kun superhyperfoodia pistää iäntäkohen. Ja kuinka monta tuhatta vuotta mm. mayat ja muut humut ovat mättöjä pistelleet Himalajanrinteillä. Gojit, inkamarjat ja muut rusinansukuiset saavat huikeita myyntilukuja ja markkinointiosastot ilmaisnäytteitä. Unhoittumattominta jutussa on se, että toinen on entinen anorektikko ja toinen ravintovalmentaja (tms.) joten aika metka juttu, juu. Tarpeellisempaankin sitä rahnansa upotteleikselisi. Kuten kunnolliseen piffilihaan tai herkulliseen fisuun, siihen ruotoiseen klönttiin kalapuikkojen makua muistuttavalla lihaksella. Joo-o. En tiedä, olenko synnynnäisesti skeptisyyteen vaipuva vai yltiövarovainen vaiko jopa ekstrovertti näissä ruokajutuissa. V...

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoo...

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain. Minulla on kasvanut lähinnä kipu ja kipukynnys. Käteni on ottanu taas kierroksia ihan kaikesta siinä määrin, etten enää viime viikon loppupäivinä nukkunut kuin särkylääkkeiden ja lihasrelaksanttien voimalla. Nappia vaan huuleen. Siltikin heräilin kesken unien ja sehän teki hevelettoksen hyvää työkunnolle. Pox. Silmät roikkuivat puolitangossa körötellessäni kotoa kohden asemapaikkaa. Enkä herännyt edes mustalla kahveella. Jotenkin haahuilin taas kotoon. Ja kiroilin tätä dominoivaa kipua. Ja sitten paukahti eteen leikkaus, jota olin odottanut jo talvemmalla. Ettei menisi tämä puutarhurointiaika ihan pieleen. No, menihän se pieleen ja poskelleen. Sain tiistaina kuulla, että torstaina leikellään hyppystä, sitä oikeaa, jälleen! Välissä olisi käytävä tarjoamassa kättä tippaiitan tykönä. Sekä filmattava syän. Verenimijä olikin oikein ekspertti, tälläkertaa suoni löytyi heti ekalla, eikä kyynärtaipeessa ole helvetinmoista sinelmää muistuttamassa labrar...

Tähän alkuun pitää sanoa, että oho. Niinkuin lapsuuden ajan Eemeli. Tyyppi kävi pitkin Suomea työväentaloilla ja tanssilavoilla jorisemassa joutavia ja ehkä vähän laulaa luikauttamassakin. Hyvässä lihassa oli setämies, juu. Vähän niinkuin muutkin kansanhjuumorin viljelijät. Jaakko Teppo jysähtää ensimmäisenä mieleni verkkokalvoille. Mutta eihän minun tästä...höh. Aika on todellakin mennyt kuin siivilä. Kuin filminauha. Tai minkä tahansa vikkelä otus. Vastahan se oli helmikuu. Ja maaliskuusta ajattelin, että bloggaan teidän kaikkien muutaman lukijan harmiksi ahkerammin. Paskat. En onnistunut toteuttamaan ajatusta edes uhkauksen tasolla. Sen sijaan olen yrittänyt olla sotkematta muiden tekemisiä. Olen epäonnistunut siinäkin surkeasti. Hävitin mm. tärkeitä tiedostoja ja silviisii. Taidettiin tykätä siitä vedosta ihan vietävästi. Voi olla, ettei jatkoa seuraa. Tai sitten seuraa. Se jää nähtäväksi, mitä seuraa. Ja kuka. Erityisesti. Vilkas mielikuvitukseni on loihtinut harmikseni kaiken...

Vähän on kasvanut maailma kieroon. Kun uutiseksi kelpaa, että syötäväksi kelpaavaa lihaa on löytynyt eineksen raaka-aineista. Jo toki, ymmärränhän minä, että tässä on kysymys rikollisesta toiminnasta. Juu. Rikollisen toiminnan sivujuonnehan se. Ymmärrän kyllä, että kansainvälinen rikollisuus ulottaa käppinsä myös ruokateollisuuteen. Jees, Teollisuuteen. Nykypäivänä ruoka tuppaa olemaan enempi teollinen tuote, kuin koskaan aikaisemmin tämän apinalajin historiassa. Ymmärrän senkin, että tuoteselosteen sisältöön pitää voida luottaa ja lihan alkuperän oltava selvillä. Mutta, mutta. Se mikä minua ihmetyttää, on, että keskustelu velloo sen ympärillä, että eineksiin on ylipäätään laitettu lihaa. Mikä hirveintä, hevosen lihaa. Vaikka olen kaikenlaista nähnyt ja kuullut, niin tämä on eräitä hölmöimpiä uutisointeja. Iltasatulehtemme, molemmat, kyllä ripirinnan tehtailevat mitä oudoimpia juttuja. Tämäkin on totta, mutta juttujen värittäminen alkaa mennä mauttomuuksiin. Hevosenlihahan on ihan te...

Jokainen, ihan jokainen (olen siitä 100%:n varma) naishenkilöitymä täällä ankeassa Suomenmaassa heräilee näinä aikoina hirvittävään olemisen tuskaan, angstiin ja elämän runnomiseen. Akkainlehdet, nettijulkaisut, blogit, akkainlehtien nettisivut ja terveyssivustot notkuvat erilaisia konsteja, kikkoja, kuureja ja dieettejä, millä päästä vaivatta, vaivalla, tuskitta ja tuskitellen, tuskin kuitenkaan, eroon erilaisista rasvamuodostumista immeiskehossa. Siis nahkan alla, oman. Alan väsyä siihen, kuten joku muukin, joka muistaakseni Helzinski Pravdassa tahtoi kriminalisoida laihdutuskeskustelun. Vai olikohan se netissä? Who cares. Olen monesti tullut siihen tulokseen, että suomalaisnainen, siis se persjalkainen, paksupohkeinen, isotissinen ja -perseinen nykerönenä, käyttää ihan sairaan väärin erilaisia ilmaisuja. Ja ilmiasujakin. Mainoshenkilöiden mielikuvissa luodaan kaikenlaisille aidanseipäille vaatetus ylle ja kerrotaan, kuinka laihtui syömällä viiliä/selluloosaa/pussitettuja lisäainei...

Tulipa pätkä. Meinaan aikamoinen tauko. Ei tehnyt pahaa, ainakaan pääni sisukselle. Oli jotenkin niin hirvittävästi muuta ajateltavaa, etten tehnyt muuta, kuin kaivelin luonnoksista sopivaisia bloggautusaihioita. Niistä rakentelin päivän aiheeseen soveliaita muunnoksia. Tai kierrätin vanhoja juttuja, kuten moni muukin. Mutta täällä ollaan taasen teidän kiusananne! Heleijaa! Todella. Ravitsemus on tunteiden suuri erämaa. Tunteita tuntuu piisaavan joka lähtöön. Varsinkin lähtöön. Ja minulla on sellainen kutina, että kaikki ovat halunneet keksiä pyörän uudelleen ja mielellään vielä omalla nimellään! Sen jälkeen pyritään tuotteistamaan koko hoito, yritetään hyötyä mahdollisimman paljon rahallisesti ja saada mammonaa, mainetta ja kaupanpäällisiksi vielä vaikka ikuinen nuoruus, punaviiniä ja joukoittain ihailijoita, varauksettomia sellaisia. Kritiikin kesto on nollaakin alempana ja sen jälkeen kirveet lentelevät kiurujen lailla kevätsäässä. No, mitäs näistä, viirapäistä. Antaa paukkua vaan...

Sama asia. Ostoshelvetit, kauppapuodit ja kiskat ovat tunkutäynnä kansalaisia, jotka osteskelevat kaikenlaista turhaa krääsää suvun ja perheen harmiksi. Nykykakarat kun eivät tunne kiitollisuutta joulukuusenkarkeista, parista nahistuneesta omenasta, palaneista pipareista ja pihlajanmarjamarmeladista voimapaperipussissa, joka on teipattu maalarinteipillä ja päälle piirretty tontunkuva. Ei kun pitää olla parpie ja mailitlepouni ja ties mikä trasformeri. Vähintään 3D ja hilkut päälle. Toista se oli ennen, kun kahlattiin hangessa huopatossut täynnä lunta haulikon kanssa riehuvaa perheenpäätä karkuun kohden koleaa salomökkiä. Niin se oli, ennen oli kaikki paremmin. Ei kinunneet kakarat pleikkaria. Tämänjouluiset lahjat on hankittu onneksi jo hyvissä ajoin. Avioliiton kautta saadulle lisäosalle hommasin sellaisen taskulampun, että nyt näkyy pimeääkin pimeämmässä vaikka naapuriin. Olisi vielä se naapuri, johon näkyä. Lapsenlapsenkin lahjapaketit on jo kääritty. Olen tyhmä mummo, minulta...

On lunta tulvillaan taas. Miksei olisi, kun jokavuotinen ilmastonmuutos on tuonut meille valkean talven. Taas. Sehän yllättää kerran vuodessa. Mutta se, mikä ei yllätä, on tämä iänkaikkinen jollotus sydän- ja verisuonitaudeista, rasvansyönnistä ja vaarallisesta elämästä, jonka voi parantaa vain yrttilääkityksellä, siis puskistumalla. Paitsi, että kohta ei lääkitä enää yrteilläkään. Kun menevät kuulemma, näin kertoo hevosmiesten tietotoimisto, apteekkitavaraksi. Kohta on myös voi reseptillä saatavaa tavaraa. Ai, sanoinkos minä jo jollekin, että TÄMMÖINEN UUSIOFOORUMIKIN on availtu kaikessa hiljaisuudessa. Siellä sitä riittää tavattavaa tavattomasti. Ja lisää tulee koko ajan! Viime päivinä olen huomannut, että kolesterolikeskusteluun tulee enemmän ja enemmän mukaan jännittäviä sanoja, kuten "huijaus", "harhaanjohtaminen", "peittely", "vääristely", "piilottelu" ja muita vastaavia. Seinille rientelevät niin professorit kuin valveutunee...

Kyllä on sitten sopiva blogautussää. Pilven varjot vaeltavat ja kylvävät pari pisaraa vettä lisää rutik läpimärkään maastoon. Ihan kuin ei olisi kesällä sitä jo tullut. No, enivei ja heisulivei. Ei haittaa, kun istuu sisällä lämpimässä. Tosin pakko tuonnekin on mennä rytyämään, kun koirat velvoittavat. Mikäs sen mukavampaa...hrrr. Sopiva vaatetus ylle ja baanalle, eihän se sen kummempaa ole. Niinkuin syöminenkään. Sopivat eväät ja silleen. Laiskottelulle tuppaa aina löytymään hyviä selityksiä pilvin pimein, ihan kaikensorttiselle laiskottelulle. En voinut, kun... Olin muualla, kun... Olisi pitänyt... Voisin... Tälläviisiin alkavat useimmat lauseet, kun pidetään puolustuspuheita, että miksei. Iltaa kohden sää ei muuten edes ole parannut, päinvastoin. Ajelimme umpisynkällä ja myöskin tylsällä kakkostiellä jonkun ultravarovaisen vanhemmanmallisen, siis iäkkään farmariauton takana, jonka kuljettajaksi paljastui nuorehko nainen. Mieli teki pysäyttää, että "Hei, 40km/h on vähän liian h...