MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Sama asia. Ostoshelvetit, kauppapuodit ja kiskat ovat tunkutäynnä kansalaisia, jotka osteskelevat kaikenlaista turhaa krääsää suvun ja perheen harmiksi. Nykykakarat kun eivät tunne kiitollisuutta joulukuusenkarkeista, parista nahistuneesta omenasta, palaneista pipareista ja pihlajanmarjamarmeladista voimapaperipussissa, joka on teipattu maalarinteipillä ja päälle piirretty tontunkuva. Ei kun pitää olla parpie ja mailitlepouni ja ties mikä trasformeri. Vähintään 3D ja hilkut päälle. Toista se oli ennen, kun kahlattiin hangessa huopatossut täynnä lunta haulikon kanssa riehuvaa perheenpäätä karkuun kohden koleaa salomökkiä. Niin se oli, ennen oli kaikki paremmin. Ei kinunneet kakarat pleikkaria. Tämänjouluiset lahjat on hankittu onneksi jo hyvissä ajoin. Avioliiton kautta saadulle lisäosalle hommasin sellaisen taskulampun, että nyt näkyy pimeääkin pimeämmässä vaikka naapuriin. Olisi vielä se naapuri, johon näkyä. Lapsenlapsenkin lahjapaketit on jo kääritty. Olen tyhmä mummo, minulta...

Nyt kun tämä tekstinsyöttö on taas kohdallaan, jotenkin pystyn kirjoittamaan särkylääkkeiden voimalla, niin pannaanpas tulemaan jo kolmas postaus ihan lyhykäisen ajan sisään. Tämä onkin hyvin, hyvin ruokapainotteinen. Etten sanoisi jopa reseptinen sössötys. Ja mitäpä muuta tästä voisikaan tulla kuin sössötystä, kun sörsseleistä aloin skrivaamaan. Muuten tuotanoin, ajoittain ärsyttää se, että bloggaajat kuvittelevat olevansa yksin universumissa ja imurin tavoin imevät henkimeensä sitten milloin mitäkin sattuu kissa sisälle tuomaan. Puolin ja toisin. Minua ei nyt oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa, mitä se kissa sitten loppujen lopuksi sisälle toi, koska yleensä ne pakkaavat olemaan puolikkaita hiiriä. No, tämä tästä kissakevennyksestä. Ihmettelimme tuolla vaspuukin puolella muuannen mukavan tutun kanssa sitä, mikä vimmattu tekee ruoan hinnasta ihan poskettoman. Ja sitten kun se on halpaa, niin hamstrataan. No, sorrun hamstraukseen itsekin, varsinkin kahvijuomanporojen kanssa, niiden...

Joo, hyvä lukijani. Tässä olen ihmetellyt erinäisiä asioita. Mm. kaikkien alojen asiantuntijain julistamia juttuja, että ravitsemusrintamalla kiehuu. Niin no, sehän se ei ole esimerkiksi minun ongelmani. Mutta huvittaahan tuo moinen, vähän niinkuin hymyilisi kämmeneensä. Ääneen. Varsinkaan, kun ei itse miellä ravitsemusrintaman kiehuntaa. Loiskiehuntaa ehkä, muttei mitään järisyttävää ole siellä mielestäni julkituotu. Kun rintamassa on nyt ollut pelkkää vikinää. Pöperöproffa ja Laatikaisen Reijo ovat urhoollisesti pitäneet keskustelua yllä. Mikä minusta on hieno juttu. Reijo eritoten kaivelee tutkimuksia ja vielä, kun kaikki käännettäisi suomeksi, niin vot. Mutta kaikkea ei voi saada, ei edes ihan kaikkea. Iltasatulehdet jatkavat valitsemallaan älämölölinjalla, jossa ei ole päätä, ei häntää. Mölisevät kuin lehmät samaa virttä. Milloin on vaarallista se, milloin tämä ja tuo, se se vasta vaarallista onkin. Mutta bikinikuntoon vaikka talvipakkasessa, se on pääasia, että kaikki lai...

Julistin tänään heti aamutuimaan huushollini EINEKSETTÖMÄKSI ALUEEKSI . Paitsi hätätapauksissa. Ja muutamat tuotteet poislukien. Avioliiton kautta saatu lisäosani (joka EI ole mikroaaltouuni (kiitos A-L hyvistä nauruista) saa lämmittää äärihädässä pakastepizzan tai purkkihernesopan. Ydinaseeton alue tonttimme on ollut jo vuodesta 2001. Biologisia aseita täällä käytetään kyllä. Kuten hernarin jälkeen. Tai hapankaalin tekovaiheessa. Koirankikkikin saattaa tuoksahtaa lumien sulaessa. Ja kunnan paineviemärin pumppuasema haisee ainaisesti. Sekä silloin, kun on lokasäiliön tyhjennysaika. Aurinko on paistaa räkittänyt silmät kieroon. Ehkä hyväkin, että on paistanut. Minä taas en ole paistanut, vaan riehunut pakastimessa niin, että sormenpäät olivat pudota. Ensin avioliiton kautta saatu lisäosani roudasi parikymmentä kiloa koiranruokaa pakkaseen ja jouduin järjestelemään järjestelmän melko uuteen uskoon. Ja kun tämän olin tehnyt, huomasin, että kello raksuttaa mennyttä aikaa. Eli ruok...

HEIKKOHERMOISET LUKEKOOT TILITYKSEN SILMÄT KIINNI. Tässä kun on seuraillut tätä "rasvasotaa" on meikäläinen alkanut ihmetellä sitä, että miksi tämmöisiä sotia pitää käydä. Tämän aamun Hesarissa oli parikin mielipidekirjoitusta, joista ruokaan ja ruoan laatuun kommentoi Sami Garam, ja toinen oli nimimerkkikirjoitus, joka kommentoi naisten asemaa työpaikoilla. Tietenkin kirjoitukset ovat luettavissa vain digilehdessä tai paperiversiossa. Paperilootalle, kirjastoon tms. mars! Mitä sanoisin tuohon Garamin juttuun, niin sanonpa vain lyhykäisesti, että voi on aina voita. Eikä mitään akselirasvaa, joka maistuu vanhoilta räteiltä ja sun muulta skeidalta. En ole koskaan voinut sietää margariineja edes leivonnassa. En koskaan. Mielestäni margariini pilaa maun kuin maun. Huushollissa ei margariinia (Oivariinia lukuunottamatta) ole syöty sitten vuoden 2006. Silloin siirryin lopullisesti voirintamaan. Harmittelen myös laardin katoamista kaupoista. Muistaakseni sitä myytiin ihan paisti...