MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Taas on kuohuissa vatkautunut tämä kauhistuttava ja maailmoja tuhoava ihmiskunnan vihollinen numero yksi, karppaus . Siitä tuli oikein keskuksteluohjelma raariosta. Nappaa tähän ja kuulet ääniä! Oma kärsivällisyyteni katosi ääreen aivan ensimmäisen soittajan myötä, joka "karppasi". No, kerrankos sitä sattuu, että laps kirveen nieli ja lisää pyytää. Karppaus näyttää avautuvan ihmisille aivan eri tavoin, joten päädyin tekemään villejä tyyppejä ihan omasta päästäni, ilman toisen ihmisen avitusta, eli siis lähes silmikoimalla. Kuten jotkut alkueläimet. Ameebat. Tosin aivotoimintani on ollut monta päivää ameeban tasolla, eli ei kovin kummoinen ja koskee juurikin enimmäkseen lisääntymistä. Heh. Ottakaa sitten nokkiinne itseänne eniten muistuttavasta hyypiöstä, eikä muista. Ja muistakaa, että netissä anonymiteetit saa riehua ilman vastuunhäivääkään, joten mahdolliset rikosilmoitukset Supolle tai Strömsöhön tai vaikka Maxi-Marketin kassalle numero 18, emmietiiä. Näitä hahmoja olen k...

Siinä teille pätkä Rehupiiklestä tuohon otsikkoon survottuna. Vähän huumoriakin olla pitää, koska omani on jo melko vähissä. Toisaalta siksi, että olen viime aikoina joutunut valvoskelemaan luvattoman paljon ja toisaalta, että olen alkanut ärsyyntyä enemmän kuin -noh- jonkin verran tästä ravitsemuskeskustelusta. Minulla on naamaa myöntää, että menen ajoittain metsään tuhatta ja sataa, mutta ne ovatkin minun, silkanpelkän maallikon näkemyksiä ja kokemuksia. En aio teille työntää nokan alle yhtään tutkimuksenpuolikasta, meta-analyysiä, joukko-oppia tai muutakaan suomenkielellä tai vielä vähemmän engelskalla höpistyä, silmäinne alle ja tukea väitettäni siihen tai tähän kohtaan rivillä viisi. En. Väittely jatkuu vekkulisti milloin milläkin syvällä rintaäänellä varustettuna. Tästäkin blogista varmasti joku kampaa kymmenittäin ristiriitaisuuksia, kummallisuuksia ja omituisuuksia. "Se sanoin toukokuussa 2010 tolleen ja sitten marraskuussa ihan toista. Ja reseptikin oli päin helvettiä, ...

Eilen sohvanpohjalla maatessani katselin toisella silmälasin puolikkaalla teeveeseetä ja toisella puolikkaalla pälyilin kasaa keitto- ja muita kirjoja. Pitäsi käväistä kirjastossa jälleen ja taas. Se oli noin päällimmäisenä mielessä. Teeveesee suolsi joitain vähä-älyisiä mainospätkiä ja nehän ovat minulle suorastaan taivaanmannaa ulukomuankielisten ruokaohjelmien ohella. Kyllä, kyttää mainosten sanomaa, rakennetta ja kontekstia, jossa tuote tai mielellään mielikuva tuotteen käyttäjästä esitetään. Samoin salavihaisesti tiiraan näitä ruokaohjelmien käännöksiä, kuten toinen lukijoistani ehkä muistaa. Molemmissa on hassuuksia ihan ääneennauramista varten. Yön yli nukuskeltuani, nimenomaan, näin aamukahvin korvalla jyrähti käsinkosketeltavasti mieleen, että ravitsemusgenressä voisi ollakin ihan aiheita mainosnikkarille a-kirjaimesta tajun tuolle puolen. Mikä ettei! Näin jo itseni palaverissa tyhjän pöydän, fläppitaulun, videotykin ja uneliaan, mutta vaivaisesti innokkaan porukan kera. Kah...

Vaspuukissa tuli puheeksi snobismi. Kaikkien aistialojen snobismia varmaan on! Ainakin kun selailee lehtihyllyssä niitä kalliinpuoleisia, kiiltävänahkaisia lehtiä, joiden kuvia on otettu tuntikausia ja sen jälkeen kuvankäsitelty toinen mokoma. Siirtyisivät varastamaan kuvansa netistä... Minua siis sylettää se, että kivasta harrastuksesta tulee pakkopullaa ja tervanjuontia, kun siihen sekaantuu enemmän tai vähemmän porukkaa, jolla ei ole aivan kaikki jauhot pussissa. Tämä koskee melkein kaikkia joskus aloittamiani harrastuksia. Ne eivät olleet aloittaessani vielä kaiken elitistiseksi vääntävän kansanosan tiedossa. Ja heti kun moinen asia tapahtui, suli kyllä oma intonikin kuin soppaan pudonnut voi. Jos nyt alkaisin keräillä vaikkapa hauskannäköisiä kaarnanpalasia, niin kohta perustettaisiin jo Finnish Bark Society ry, joka olisi muutaman valitun nirppanokan hienosteluyhdistys. Ja siihen ei olisi työttömillä, eläkeläisillä ja muilla kansan syvillä riveillä mitään asiaa. ...

Aamullinen säikähdys teki tepposet. En päässyt tänne näppylöimään yhtään mitään, virhekoodia vaan pukkasi. Niipä tyydyin polttelemaan tässä yöpaita päälläni, villasukat jalassa ja tukka sekaisin, vaikka mitä. Tupakit on kauempana, ja nyt ei ole tullut sitäkään lajia paljon harrastettua. Siis CD-levylle polttelin vanhan koneeni sisikuntaa. Mutta. Eiliseen läskikapina -postaukseeni viittoillen, mennäänpä vähän tähän juttuun: suvaitsevaisuus. Miten te käsitätte tämän käsitteen? Mitä suvaitsevaisuus oikeasti on teidän mielestänne? Onko suvaitsevaisuuden varjolla toisten ihmisten syyllistäminen teistä oikein? Entä painostaminen suvaitsevaisuudella? Oletko parempi ihminen, jos olet suvaitsevainen? Minkälaista on suvaitsevaisuutenne? Käytättekö suvaitsevaisuutta suojautumiseen vai lyömäaseena? Minä kun olen sitä mieltä, että suvaitsevaisuuden varjolla tehdään politiikkaa siinä missä kodin, uskonnon ja isänmaankin. Eli sitä käytetään hyväksi kaikin tavoin ja suvaitsevaisuus -parka kärsi...