MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Jees, tätä kirjoittaessa on Rauhan päivä. Mielenrauhan päivähän tämä ei tunnetusti ole. Kun joulusta on vaivoin selvitty, niin jo aletaan rummuttaa ja mäikätä, että mitä herkkuva uudenvuoden juhliin?! Jos minulta kysytään, niin IHAN VTUN SAMA! Nuorisoa lainatakseni. Joskus tuntuu siltä, että paitsi Suomen eduskunta niin myös median edustajat ovat täysin erkaantuneet normaalista elämänmenosta. Ei ny hitto vie, työtön on työtön on työtön. Ja varsinkin yli 40v työtön. Minulla on siitä mittava kokemus jokun vuoden takaa. Roimasti yli 500 työhakemusta. YLI 500!! Parhaina päivinä laadin kahdesta kolmeen hakemusta ja korjailin CV:tä aina kunkin potentiaalisen työnantajan mahdollisen maun mukaiseksi. Jumaleishon! Sain alun kolmattakymmentä haastattelupyyntöä. Neljä työnantajaa sentään perui. Ja sillä ravaamisella sain yhden työpaikan. YHDEN. Palasin siihen duuniin, johon en koskaan olettanut enää palaavani. Mutta niin vain kävi. Nyt tämä uusi kyykyttämismalli tekee hommasta entistäkin vaik...

Niinpä. Mikäs pahan tappaisi, ellei paha itse. Jaa, että mitä kuuluu? Tietenkin kaikki mikä kovaa huudetaan. Mitäpä kuulupi nykyelämään verrattuna kuuden vuoden takaiseen menoon ja varsinkin nokitukseen? Ränttätänttää sen olla pitää. Sano. Semminkin kun pahin vaihe, 136kg maan pinnalla, on taatusti lopullisesti takanapäin. Nyt on alettu punnitsemaan neuvolassa. En paina sataakaan. Kiloa siis. Likimain yli neljänkymmenen kilon menetys, yhyybyhyy.  Mitä olen tehnyt? En mitään. Tai no, Dr. Massu heitti inskat ikkunasta ja syö edelleen välillä päin helvettiä, lisäravinnetta menee edelleen, omia luulouskomuksia on pannahisen paljon ja liikuntakin minimalistista. Tosin olen mennyt kaloreita kuluttavaan työn maailmaan venyttyäni kotona saikulla/työttömänä turhankin kauan. Olipa kypsät oltavat, jhoo. Lääkkeet vaihdettiin totaalisesti, nyt enää yksi diabetespilleri, mieto verenpainelääke munuaisten suojaksi sekä migreeninestoon propranololia. LOL. Ei inskaa enää ollenkaan, paitsi varalla ...

Tämä otsakkeen kommentti on hyvinkin kuultua kamaa esim. viikonlopun jälkeen. Toisilla lähtee lapasesta shoppailu, toisilla syöminen ja kolmansilla juominen. Kuten eilen valittelinkin. Sattuuhan sitä, että laps kirveen nielee. Tämänpäiväisessä dagenefterdagenefterissä olen antanut kertoa itselleni, että munakasrullan tekeminen virkistää kummasti! Perr...sekin sitten pääsi lapasesta. Hommasin taannoin kananmunia ihan polkuhintaan. Olivathan ne ikävä kyllä häkkimunia, mutta nyt hinta ratkaisi. Sillä vähävaraisuuden tässä asteessa en oikein tahdo jaksaa ymmärtää luomumunien päälle, jotka maksavat 10-15 egeä kenno (30kpl). Ostin siis halppismunia. Vajaa 2€ kenno. Ja monta kennoa! Munia oli yli 100..eli 5 kennoa. Tarvitsin toki leipomuksiinkin, ja voiteluihin. Ja koirille. Ja itselle, keitettäväksi. Tai paistettavaksi. Ja munakkaaksi. Juu. Nyt sitten välähti tässä tovi sitten, etten ole tehnyt munakasrullaa aikoihin. Enkä varmaan tämän päivän jälkeen teekään. Kolmas rullaatipohja jo uunis...

Kas kehveliä, kun aika lentää. Minä vaan en lentele juurikaan. En ole tässä viimeaikoina lentänyt edes nurin. Aatoskaan ei juuri ole lennellyt. Eikä kynä. Pari lautasta kyllä lenteli, kun ote kirposi vallan vahingossa. Onneksi olivat tyhjiä ne lautaset. Tiskarista kaappiin menossansa. Lohettoman likakuun jälkeen ei ole juurikaan sattunut ja tapahtunut. Tai on. Sattunut on milloin lonkkaan ja milloin vatsaan saatika käteen. Särkylääkkeiden syömisessä tai oikeastaan syömisen välttelyssä, alan olla melko hyvä! Panadol ja Burana eivät ole parhaita ystäviäni. Vaan ihan perusjuttu: hiljainen käveleminen. Ihan vaan tuossa lähistöllä käppäily. Tosin metsään ei oikein ole päässyt, kun puro tulvii sen verran hienosti, etten uskalla siihen sillantapaiselle astua. Se kun on liukas. Saattaisi siro 42-numeroinen saapas siinä luistaa, nih. Päässä ei näin syyskylmillä ole liikkunut juuri mitään, lentämisestä puhumattakaan. Olen ihan tarkoituksella taas pysytellyt tikunmitan päässä ravitsemuskeskus...