MahaTar laihtuu. Mutta miten!

Seurailen harvakseltaan erilaisia ruokajuttuja ties mistä. Oma harrastuneisuuteni ruokaan ja syömiseen on kyllä sen verran atavistista, että uuden opetteleminen on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Aikuisena opiskellessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse noudattaa mitään niin pilkulleen. Ensimmäinen, minkä jätin omaan arvoonsa, oli Viralliset ruokasuositukset. Pthyi. Seuraavaksi listalle tulivat diabeteshoitajan tolitukset, joita seurasivat ravitsemusterapeutin sössötykset. Satuin molempiin saamaan mahdollisimman tökeröt tapaukset. Anteeksi vaan. Sekä sen jälkeen marssin ulos yhtenä köytenä vaihtuvien "omalääkäreiden" vastaanotoilta. Kun hoito heittelehti kuin lastu lainehilla. Mikä taas torppasi oman terveyteni ylläpidon todella tehokkaasti. Ja mitä nyt kuuluu? Sanoisin, että hyvää. Pidin tässä viikon verran kovasti vastustamaani ruokapäikkyä. Enkä turhaan. Sanoisin, että kovin on jänskää tämä ravinnonsaantini. Tutkailin myös keväimellä, siinä helmikuun lopulla, labra-arvo...

Nyt kun kaikki ämmäinaviisit ja itseäänkunnioittavat fitnessshitnesslehdykät sekä muut maanvaivat ovat vääränään erisorttisia keinoja päästä hengestä, terveydestä ja elämänilosta, ilahdutan teitä kertomalla, että olen selvittänyt laihtumisen perimmäisen mysteerin. Millekään ei kertakaikkiaan tarvitse tehdä mitään. Ei millekään. Paitsi syömiselle. Tietenkin, arvoisat pannarinpurijat. Syömiselle pitää tehdä jotain, että laihtuu. Siis jättää se tekemättä. Takuuvarmat tulokset. Vähän niinkuin, että jätät panematta ilman kondomia. Ei tule lapsia eikä klamydiaa. Eikä muutakaan. Syömistä siis pitää varoa, kuin kipeetä pi...pikkusormea. Ei missään nimessä aleta röystäilemään millään jättiannoksella kerrosburgereita ja ranskalaisia punaviinejä. Tai vaan ranskalaisia. Ketsupilla, majoneesilla ja kurkkusalaatilla. Korvia vaan luimuun, ainakin te, jotka kuvittelette pääsevänne kiloista eroon ilman vaivaa ja ponnistelua, vähän niinkuin vetäisitte vessan. Svooosh! Sinne meni kymmenen kiloa! Tai k...

Että mitä, että? mahtaa moni pohtia tuosta otsikon asettelusta, ettäkö lääkekokeita kannattamaan? Noh ei. Vaan lääkeksi kokkaavia kotikokkeja tarkoitan. Sillä ruokahan on lääke! Olet mitä syöt! Syöt mitä on! Ruokaa lääkkeeksi kaikkeen! Ja kansa lihoo, valittaa, saa masennusta, diabetestä, munuais-, maksa- ja sydän- ja verisuonitauteja. Tutkimuksia tehdään ja teetetään. Kansa hurraa kuin Suomi-Venäjä -jääkiekkomaaottelun toisella puoliajalla, kun Venäjä tekee maalin. Ei ole punakone niinkuin ennen, Suomi johtaa yhdellä maalilla. Kaukalon reunatkin ovat kuin Tikkurilan värikartta. Jaa, juu, mitäs minun pitikään. Niin sitä, että koska ruoan väitetään olevan lääke ja lääkkeet tuppaavat olemaan kalliihkoja, niin varmaan siksi kunnollinen ruokakin maksaa mansikoita ja hunajaa. Olisi kyllä korkea aika vapauttaa sapuskat kaikensaatanan veroista. Mitä lääkkeisiin tulee, niin makuhan niissä on aivan toinen. Ja harvemman olen kuullut grillaavan tulehduskipulääkkeitä ehtoopalaksensa.. Mietties...

Meillä on taas ilo huomata, että ilma on sakeanaan helikopterinkokoista hyttystä. Ja muutakin kauhistuttavaa öttimööniäistä. Heräsin aamuyöstä melko sekavissa tunnelmissa. Olin jo lähes täysin varma, että nyt on tullut pahanlaatuinen tinnitus mun korvaraukkaan. Ei ollut. Avioliiton kautta saatu lisäosa rankaisi itseään jostakin läpsimällä itseään ympäri korvia. Tai siltä se kuulosti pimennykse vallitessa. Napsautin valot ja yllämme hillui paitsi peitto, niin noin kvartziljoona hyttystä. Tai siltä se kuulosti pimennyksen vallitessa. Nyt olivat hävinneet kuin pieru Saharaan. Ei ensimmäistäkään. Yksissä tuumin unenpöpperössä päätimme, että tähän tönöön hommataan paitsi lisää hyttysverkkoja myös kesäovi (semmoinen hyttysverkko-ovi, joita näkee jenkkileffoissa) sekä ötökkäpyydys, sähöllä toimiva pyyntiväline. Siis sillä savuenergialla. Jos sähkökäyttöisestä vekottimesta nousee savu, se lakkaa toimimasta ja looginen päätelmä tästä on se, että savu kulkee tuolla sähkölangoissa. Kun ilmapistoo...

Kyllähän se niin on, että jokainen on oman elämänsä herra. Tai guru. Tai ihammikävaan. Tuo guru saa kyllä meikäläisen hymyämään vienosti, kun tulee koko ajan mieleen semmoinen laiha, rapainen, muniaan räpläävä, hienoisessa yläpilvessä poukkoileva äijänkäppyrä, joka ei vaatteita ole nähnyt kuin ehkä lapsuusaikanaan ja silloinkin muiden päällä. En tunnista, enkä tunnusta, itsessäni minkään valtakunnan gurua. Enkä myöskään herraa, rouvankin niukin naukin. Viime aikoina olen saanut tutustua vaihteeksi kipuhin oikein tavattomasti. Jees, tiedän, että kun syö luomua ja smoothieita, ei voi mikään maallisessa vaelluksessa mennä pieleen, eikä varsinkaan tulla kipuja, kun ne ovat merkki siitä, että myrkkyä on syöty. Että mitä siis. Superfoodejakin kannattaisi syödä sen luomun ja niiden smoothieiden kanssa. Ja varmasti vielä ravintolisiä ja kipulääkkeitä. Tohtori on minulle tarjonnutkin kipulääkitystä, juu. Kaikkia mahdollisia, Tramalista Oxycontiniin. Noutänkjuu, vahvin, jota suostun ottamaan o...

Tai vieressä. Tai ainakin melko lähellä sitä uraa, jossa on kuljeksittava. Melko läheisesti on sukua tielle se ura. Toiset väittävät elämänuraksi. Pohdiskelen tässä oman toimen ohessa vähän kaikkea. Välillä tämmöinenkin posti teille. Ja pakollinen resepti, tietenkin. Jossa tärkein ainesosa on boldattu. Tässä aamun tunteina olen seikkaillut siellä täällä. Ja varsinkin täällä. Internetissä. Verkossa. Lentsu on siinä vaiheessa, että vaikka hellelukemia mättää, niin hytisyttää ja paleltaa vaan. Nokka vuotaa ja ääni pihisee. Aloittelin tätä postausta jo viime viikolla, mutta savolaenen supermies iski tähän, se Vituiksmän. Joten naputtelen tätä uudelleen. Tulee melkein uusi postaus tästä.Olen käynyt vakoilemassa muiden kirjoittajien blogeja. Muiden muassa Mirkan Kysymyksiä syömisestä on eräitä lemppareitani. Samoin Karppisiskot   että Pullapoliisi . Kaltaiselleni mummelille kaikissa noissa on sitä jotain. Karppiksien blogissa kuin Mirkallakin oli tänään soppaa, ja minä niitä yhdistele...

Kas, onpas aikaa vierinyt kivien myötä, ikäänkuin vähän äkkiä. Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin. Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta. Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta s...

Tässä on kuulkaa vanhaa viety kuin litran mittaa. Ensin vei lentsu, sen perästä perästä kuului ja p***a lensi kuin varpusparvi. Vai oliko se toisinpäin? Se oli vissiin kuullut tuo vatsa tästä parvitunteesta. Tuntui ottaneen onkeensa. Ripaskaa kesti muutaman päivän, maitohappobakteereista huolimatta. Imodium ihmelääke viimein sai vähäisen rauhan vatsalleni. Toki tokenihan se. Elämässäni tapahtuu omituisia mullistuksia, joita en olisi uskonut ihan tähän hätään näkeväni. Mutta eivät ne mitään negatiivisia ole, pelkästään posi. Plussaa plussapallolle. Peruin laihdutusryhmään menon, eikä ryhmäveturitäti edes yrittänyt puhua minua ympäri. Kun ei pussikuurilla syytä hoideta, sillä hoidetaan seurausta. Ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä minä olen juuri se tyyppi, joka epäonnistuu hoidosta huolimatta. Myös laihdutusleikkauksen jälkeen, en mene perkele siihenkään. Kait minulla on jonkinlainen oikeus omaan kroppaani! Ja minähän ne syytkin tiedän. Kyllä tietää jokapahinen muukin ihminen, jok...

Ja kevään tulemisen huomaa mistäpä muusta, kuin siitä, että lehdet pullistelevat laihdutus- ja elämätapaohjeita. *huokaus, syvä huokaus* Ja joka jumalan vuosi sama joiku toistuu, että ylivoimaisesti paras ja nopein ja käy kaikille ja kilot lähtevät alle kolmessa päivässä. Voi ristus! Että mua ottaa kovasti pattiin tämä, mutta minkäs teet. Maailma on täynnään ikuisia optimisteja, jotka todella uskovat näitä älyttömyyksiä. Tässä jo kohta vuosikymmenen nettipalstoja seuranneena, olen kyllä enempi vähempi sitä mieltä, että ihmeitätekeviä diettejä ei ole. Ei ole. Luitte aivan oikein. Ette te niitä kymmenessä tai kolmessa kymmenessä vuodessa karttuneita kiloja kolmessa viikossa pudota. Ettekä viikossa. Ja me päästämme nyrjähtäneet, jotka lääkitsevät itseään ruoalla, juomalla ja kulinaristisillä nautinnoilla, meillä ne vasta oltavat onkin. Kun nyt taas ja jälleen tulee kaikensorttisia akkailehtiä ja iltalööppösiä, joissa julistetaan kuinka voit hyvin näillä ohjeilla. Ota lehti käteen, vaivi...

Tuli tässä pieneen mieleeni, kun kohisivat meeeediassa silikonitisseistä. Eli siis tekotisseistä, jotka asennetaan naiskehoon. On kuulemma mieskehoonkin asennettavia silikonikorvikkeita. Ja tekotukkia, tekoripsiä ja teko*piip*, sekä proteeseja. Jos silmä poksahtaa puhki, niin korvikkeen saa hyllystä sovitettuna omaan silmäkuoppaan, kätevästi. Mutta näitä muita korvikkeita onkin vaikeampi toteuttaa. Tissiin tarvitsee tehdä reikä, että saadaan lällimöhkäle ujuttettua nahan alle. Yök. Ilskottaakin ajatus herkkien osien leikkelystä. Leikeltynä tiedän, että kipu ei ole kiva vieras. Mutta toiset tekevät ulkonäkönsä "hyväksi" mitä vain. Minä en ole aivan varma, että onko välttämättä hyväksi jos on korvikkeita tungettu jemekseen ihon alle. Siellähän voi näkymättömissä tapahtua ihan mitä vaan. Tosin meikäläisellä on yksi muukin rajoittava tekijä tuossa suhteessa, leikkausarpien mahtottoman jännittävä kasvu. Arvesta pullahtaa väkisinkin sentinvahvuinen ja arpi punottaa kuin sian***lu...

Sitä on taas kevättulvaa virrannut paikallisessa Mississipissä ihan kiitettävästi edellisestä postauksestani. On vaan sen verran ollut pollassani yli-, ali- ja tyhjäkäyntiä sekä migreenin muodossa että monessa muussakin, ettei ole oikein ottanut tuulta alleen tämä naputtelu, edes puutarhaus ei ole tässä oikein onnistunut viime päivinä. Noh, galsaahan sitä on ollutkin eikä galsassa kelissä paljon huvita mikään. Eritoten, jos on vielä matalapainetta ja pilvistä. Ohut yläpilvi menettelee vielä. Jaa, minä taas eksyn aiheesta. Tai siis aiheettomuudesta. Tässä olen viime päivinä yrittänyt sisäistää asioita lukemalla. Posti on kantanut autonjouset natisten minulle uusia oppaita, luettavaa ja kahlattavaa. Olen tutustunut niiden välityksellä uusiin maailmoihin, kuten esimerkiksi erilaisiin tyyppeihin. Heh, heleppoa kuin heinänteko. Sanoisin, ettei ollenkaan. Olen kyllä nopea lukemaan ja nopea sisäistämään, mutta muutama asia aina jää kaihertamaan tuonne mielen reunoille. Ja nyt ne aiheuttivat...

Syömisen järkyttävä keveys teki minulle tepposet taannoin äitilässä ollessani. Pistelin hyvällä halulla iäntäkohen parit herkut ja kaffen kanssa. Totta kai. Kahviaddikti suomalainen vetelee kyllä mitä vaan rautanauloista koivuntuoheen, kunhan on kahvia. Nyt oli pari kalapitoista hiukopalaa taltrikilla. Sekä tutun tättäräisen vääntämää jännittävänoloista ns. makeaa. Aika vekkuli paistos, en ole varma tahdonko reseptiä kysellä. Enkä ole varma, oliko kyseessä edes paistos vai muuten vaan pieleen mennyt leipomotuote. Ei se pahaa ollut, mutten tosiaankaan tiedä, miten sitä nimittäisin! Olemme molemmat, äitini ja minä, lähestulkoon ammattilaihduttajia, jotka seuraavat diettirintaman viimeisiä huutoja. Huhuu. Mikään inhimilliseen viittaava ei ole vierasta ja molemmat olemme reilusti ylipainoisia, ja meillä on siihen miljoonia syitä. Parempia ja peräti vielä huonompia. Emme ajoittain usko niihin itsekään. Emme usko edes noudattamiimme ruokavaliohin. Siksipä satunnaisgeneroimme hyviä ja vielä...

Mielenmaisemassa joulu ei ole siinä ensimmäisten parhaiden hetkien seassa. Paitsi, sanoisinko sen vuoksi, että jouluna ruoka on hyvää. Kaikkia niitä ruokia saa syödä, joita sitä koko muun ajan miettii. Eli kinkkua ja muita herkkuja: kalaa/kaloja ja maksapasteijaa. Kunnon maksapasteijaakaan ei tunnu saavan enää mistään. Ennen oli se ihana HK:n maksis, jossa oli silavakuori ja päällimmäisenä folio. Ei saa enää sitä, ei. Seuraavaksi paras maksapasteija Snellmannilta, sekin pilattiin vähän aikaa sitten ja maistuu nyt jauhoiselta mössöltä. Ei kiitos. Täytyy tehdä itse. Mutta tässä kun taas kökötän koneeni ääressä katsellen huurteisia ja lumisia puita, annoin itselleni luvan pitää pakkaspäivän ihan siitä ilosta, että on pakkanen. Tosin kohta tönömme vaatii lisäruokintaa. Kun lämmitys on illalla säädetty ennen nukkumaan menoa ns. "täysille" tai johonkin lukemiin hetkeksi ja aamusella vähän pienemmälle koko päiväksi. Päivällä lämmitän vähän takkaa. Nyt ajattelin laittaa takassa myö...