Sopan ja kauhan laineet
Kas, onpas aikaa vierinyt kivien myötä, ikäänkuin vähän äkkiä.
Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin.
Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta.
Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta sikaa. Ja se on eläinrääkkäystä, sianpotkiminen. Siitä voi saada tuntuvat rapsut. Ravitsemuskeskustelu alkoi todella luistaa uriltaan aivan mahdottomiin ulottuvuuksiin, ei puuttunut enää kuin Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja muut humut. Johan televisiossa nähtiinkin vekkuli vedätyskeskustelu toimittajain piiskaamana. Ehkä se oli viimeinen niitti siihen sinkkiarkkuun, jossa koko keskustelu tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Kukahan mahtaa tällä kerralla olla se prinssi, joka nuolaisee prinsessaa ennenkuin tipahtaa?
Olen alkanut soveltaa oppimaani. Ai joo, oppimisesta puheenollen, tekee ihan hyvää opiskella tässä uutta, ihan vanhan kertaukseksi. Sillä lailla saa taas uusia ulottuvuuksia omaan elämöintiinsä. Tekisi hyvää kaikille urahihnaansa huudattaville. Siis kuvioihinsa juuttuneille. Vähän tulokulmaa ja menokulmaa ja muutamia muitakin kulmia avartamalla saattaa saadakin aivan uudenveroisia juttuja irti tästäkin maallisesta vaelluksesta. Kuten sen, että voi heittää tolkuttoman hifistelyn helvetin kuusen oksalle ja alkaa käyttää maalaistolkkuansa. Syömisessä, nimenomaan.
Tänään, kun pääsiäinen on jälleen ohi ja Hristos Voskrese, pashat, mämmit ja lammaspaistit nautittu, munat värjätty, rikottu ja syöty, tehty pari kiekkaa Kyöpelinvuorella ja maattu sohvalla niin täytenä, ettei edes närästä, niin juuripa sen kunniaksi leivoin iloksenne hauskan jälkimakurepsettin:
Pääsiäisestä jälkeenjäänyttä lammasta, sen verran kuin on plus ruskistettua jauhelihaa, jos ei lampo riitä mielestäsi.
Kastikkeen jäysteet ja kermaa.
minttuhyytelölle en keksinyt mitään järkevää käyttöä, joten sitä voi syödä jätskin kanssa
Loput keitetyt kananmunat silppuna, siihen yrttejä sekaan sekä raejuustoa kostukkeeksi.
Kalanjämiä, jos sattui jäämään.
Silppua jälkeenjäänyt lammas pikkusilpuksi ja sekoita jauhelihaan, sotke mukaan kastike ja kerma. Se saa hautuujuutua hellallallallaa, suolan kun tarkistat ja pippuroinnin sekä mieleisesi mausteet niin oolrait.
Sillä aikaa jatka hakkuutöitä kananmunien kanssa, sekaan mainittu raejuusto/kerma. Saapi olla tiuhaa, ei löysää. Siihen voi tuikata vähän majoneesiakin siteeksi.
Tuikkaa uuniin juureksia, ihan laidasta laitaan, siis koko pannullinen! Kaalit sopivat oivasti mukaan, peitä koko komeus foliolla ja anna hautua kypsäksi. Itse laitoin palsternakkaa, selleriä, pornakkaa, kukka- ja parsakaalia, rysselinkaalia (ruusukaalinakin tunnettu epeli), puna- ja valkokaalia, sipuleita (valko, kelta, puna), sekä valelin voisulalla, ropsaisin suolaa ylle. Näitä sitten naatitaan kastikkeen kera.
Salaattina menee viher-tai mikä vaan lehtisalaatti, jossa on kirpakoita makuja, kuten kaalia, inhoamaani rucolaa, tai muita semmoisia, sekä tietty ameriiiiikansallaattia. Väriksi käy paprika ja muut vastaavat, kesäkurpitsaa vähän suutuntuman vuoksi. Siihen lätkitään lautasella sitten munakastiketta, niin vot. Samaiseen salaattiin saa rätkäistä myös ruoditun kalan jämäpolitiikan.
Tässä kaikki täältä tänään.
Ehken siksikin on tullut taukoamaton tauko, kun hallinnoiva entiteettini ylitti äänivallin vai täyttikö se nyt sitten pyöreitä. Joko vuosia tai kiloja, vatsouever. Ja siihen paloi aikaa. Ja muuhunkin.
Tässä olen ollut huomaavinani, ikäänkuin, että pahimmat iskut lienee annettu, sillä ravitsemususkoisten sota on rauhoittunut. Kummallista, kun ei hyökätä eikä yökätä, ei heitellä rasvapommeilla eikä kaloripommeilla, ei tyrkytetä superfoodia, hyperfoodia eikä boogiefoodia. Olen ihan äimistynyt. Tai sitten olen turtunut koko tohinaan. Kun rintamasuunta, -linja ja -miestalot alkavat olla sekaisin kuin seinäkello, niin onko nyt niin mukavasti, että saa haudata sotakirveen kaivoon? Kaikenmaailman nitisijät ja kitisijät ovatkin tehneet mahdollisesta täysin mahdotonta.
Olen itseasiassa suorastaan tyytyväinen siitä, että ravitsemuskeskustellussa on otettu aikalisä. Johan tätä rasvapalloa on potkittu joka suuntaan, kuin vierasta sikaa. Ja se on eläinrääkkäystä, sianpotkiminen. Siitä voi saada tuntuvat rapsut. Ravitsemuskeskustelu alkoi todella luistaa uriltaan aivan mahdottomiin ulottuvuuksiin, ei puuttunut enää kuin Rauni-Leena Luukanen-Kilde ja muut humut. Johan televisiossa nähtiinkin vekkuli vedätyskeskustelu toimittajain piiskaamana. Ehkä se oli viimeinen niitti siihen sinkkiarkkuun, jossa koko keskustelu tuntuu nukkuvan Ruususen unta. Kukahan mahtaa tällä kerralla olla se prinssi, joka nuolaisee prinsessaa ennenkuin tipahtaa?
Olen alkanut soveltaa oppimaani. Ai joo, oppimisesta puheenollen, tekee ihan hyvää opiskella tässä uutta, ihan vanhan kertaukseksi. Sillä lailla saa taas uusia ulottuvuuksia omaan elämöintiinsä. Tekisi hyvää kaikille urahihnaansa huudattaville. Siis kuvioihinsa juuttuneille. Vähän tulokulmaa ja menokulmaa ja muutamia muitakin kulmia avartamalla saattaa saadakin aivan uudenveroisia juttuja irti tästäkin maallisesta vaelluksesta. Kuten sen, että voi heittää tolkuttoman hifistelyn helvetin kuusen oksalle ja alkaa käyttää maalaistolkkuansa. Syömisessä, nimenomaan.
Tänään, kun pääsiäinen on jälleen ohi ja Hristos Voskrese, pashat, mämmit ja lammaspaistit nautittu, munat värjätty, rikottu ja syöty, tehty pari kiekkaa Kyöpelinvuorella ja maattu sohvalla niin täytenä, ettei edes närästä, niin juuripa sen kunniaksi leivoin iloksenne hauskan jälkimakurepsettin:
Pääsiäisestä jälkeenjäänyttä lammasta, sen verran kuin on plus ruskistettua jauhelihaa, jos ei lampo riitä mielestäsi.
Kastikkeen jäysteet ja kermaa.
minttuhyytelölle en keksinyt mitään järkevää käyttöä, joten sitä voi syödä jätskin kanssa
Loput keitetyt kananmunat silppuna, siihen yrttejä sekaan sekä raejuustoa kostukkeeksi.
Kalanjämiä, jos sattui jäämään.
Silppua jälkeenjäänyt lammas pikkusilpuksi ja sekoita jauhelihaan, sotke mukaan kastike ja kerma. Se saa hautuujuutua hellallallallaa, suolan kun tarkistat ja pippuroinnin sekä mieleisesi mausteet niin oolrait.
Sillä aikaa jatka hakkuutöitä kananmunien kanssa, sekaan mainittu raejuusto/kerma. Saapi olla tiuhaa, ei löysää. Siihen voi tuikata vähän majoneesiakin siteeksi.
Tuikkaa uuniin juureksia, ihan laidasta laitaan, siis koko pannullinen! Kaalit sopivat oivasti mukaan, peitä koko komeus foliolla ja anna hautua kypsäksi. Itse laitoin palsternakkaa, selleriä, pornakkaa, kukka- ja parsakaalia, rysselinkaalia (ruusukaalinakin tunnettu epeli), puna- ja valkokaalia, sipuleita (valko, kelta, puna), sekä valelin voisulalla, ropsaisin suolaa ylle. Näitä sitten naatitaan kastikkeen kera.
Salaattina menee viher-tai mikä vaan lehtisalaatti, jossa on kirpakoita makuja, kuten kaalia, inhoamaani rucolaa, tai muita semmoisia, sekä tietty ameriiiiikansallaattia. Väriksi käy paprika ja muut vastaavat, kesäkurpitsaa vähän suutuntuman vuoksi. Siihen lätkitään lautasella sitten munakastiketta, niin vot. Samaiseen salaattiin saa rätkäistä myös ruoditun kalan jämäpolitiikan.
Tässä kaikki täältä tänään.
Kommentit