Rakas ruokapäiväkirja (kolme sydäntä perään)
Auttakaa. Ruokapäiväkirjat kaatuvat päälle tsunamin lailla.
Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi.
Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnista, minäkin tutkimatta. Taannoin taisin tehdä tästä postauksenkin tänne. Muistelin siinä typykkää, joka napsahti kiinni syömisistään, vaikka oli merkannut päikkyynsä ihan muuta. Pulliksen blogissa kerrottiin ruokien kuvaamisesta siihen päikkyyn ja kait täällä netissä joku sellainen palvelukin jo on. No, älähä, sanoisi pappa, näyttää siltä, että koko joukko muitakin blogittajia ja kansaa on intaantunut hässäköimään ruokansa kuvantamisen kanssa. Eikä tarvinnut kovasti edes kuukkeloida, KVG, kun ruudulta syliin putoaa jo kaiken sorttista atriaa. Osasta ei tule edes nälkä. Ehkä onneksi.
Tässä kun toista päivää kiertää mahassa, ei mieliala saati mieli suostu edes kuvittelemaan, että mitä söisi. Eilinen meni jänskästi lihaliemen ja kasvisliemen lumoissa. Siitä sitä vasta vetävän ateriakuvan olisikin saanut. Ei se kipua helpottanut saati muutakaan, mutta pysynpähän vähän enemmän tolkuissani, kuin limppari-banaani -yhdistelmällä. Ja sitä on helppo oksentaa. Vatsani kyllä huutaa nyt kaikkea hiilihydraattipitoista. Mutta tiedän kokemuksesta, että sitä jos mahalleni taritsen, niin ei hyvä heilu. Maha on kohta kuin linko, 800 kierrosta minuutissa. Eikä riitä. Pitänee siis pysyttäytyä erittäin vähähiilihydraattisessa kauhuravinnossa. Kun valoravinnolla en oikein tule toimeen. Eikä ihan pelkällä teellä ja liemilläkään. Tee on ollut mahdollisimman laadukasta. Kaveri toi jostain Nepalin takaa aivan mahtaavaa teetä, jota en koskaan normaalisti muista keitellä. Nyt hauduttelin sitä valtavan kannullisen. Yritin jopa toimia taiteen sääntöjen mukaan. Hyvää se oli, vaikka itse keitin.
Nuoruuteni hulluina vuosina paastosin näin keväisin. Vot. Oli kevyt olo. Vaan menepä tämän lääkeainekuorman kanssa paastolle! Siinä voi käydä tosi kehnosti. En uskalla yrittääkään. Joku tietty tässä välissä kehottaa "kevytpaastolle" tai detoxkuurille. Eijei..ei ihan mun juttuja enää. Tosin sairaalareissulla on joutunut olemaan syömättä parikin päivää, leikkausta odotellessa. Silloin se menikin ookoo, kun oli valvova silmä siinä kaiken aikaa. En minä sitä sano, että paasto ei ole hyväksi, terveelle kropalle se varmasti onkin hyvä juttu. Ja keväimen korvallahan se muinoinen suomalainenkin paastosi. Tosin pakosta, kun talvenvaraksi varattu eväs alkoi huveta joko syönnin tai pilaantumisen kautta. Silloin vatsa vasta kovilla olikin! Porukkaa kuoli suolistovaivoihin ja kevätripuliin. Siis oikeastaan varmaan sekä väärän ravinnon että huonosta tai pilaantuneesta ruoasta aiheutuneeseen ripuliin.
Pahaenteisin ääni tälle aamulle oli vatsani reipas luritus: möyrröyrpulipulipuli. Tuon viimeisen "puli"-äänen kohdalla tulikin väkevä halu rynnistää vessaan, niin ettei jalka maata tapaa. Säästyin sentään oksentamiselta. Tapauksessani lienee kyseessä mitä ilmeisimmin kotikonnuillani riehuva vatsatauti, jonka tietty, voi saada kun meneen esim. sukuloisimaan tuohon toispuol kylää. Kakrut tuovat tuomisina koululaitoksistaan kaikkea tämmöistä jännää. En muista aikaa, kun omatekemä lapseni oli koululaitoksen uhrina keräilemässä tauteja kotiin.
Nyt kuuntelen linnunlauluja ja autonpauhua. Niitä molempia on tässä lähelläni yllinkyllin. Sekä odotan iltaa ja avioliitonkautta saatua lisäosaa.
Äkkäsin tuolta pakastimen syövereistä pari erilaista lientä:
Lihaliemen, johon sotkin:
Paahdettuja ja rikottuja, jäähtyneitä luita. Kirveenhamaralla isoimmat rikoin suojalasit päässä hakkuupölkyllä, jonka suojasin keittiöliinalla ja paksulla kerroksella kelmua.
Sipuleita, kaikkia laatuja voi käyttää.
muutama porkkana
mausteeksi suolaa, persiljaa, maustepippuria, sellerinvarsia, chilipalko, rosmariinia ja timjamia sekä laakerinlehtiä maun mukaan, laitoin satsiin kolme.
Laita ainekset kiehuvaan, veteen ja kuori vaahto pois, viimeisenä laita mausteet, kun kaikki vaahto on kadonnut. Suolan voi laittaa ekana. Keitellään hellankulmalla KAUAN.
Meillä muhi seuraavaan päivään kymmenen litran kattilassa kansi päällä. Siivilöi sattumat pois liemestä. Jos luissa oli lihaa niin syö pois kuleksimasta. En anna luita koirille, koska ne ovat kypsiä. Menevät tyylikkäästi jäteastiaan. Kompostiin en niitä laita, etteivät houkuttele lähimetsän supeja ja kettuja kiertelmään pihamaalle.
Kirkas kalaliemi:
Vaaleiden kalojen ruotoja iso kasa (minulla oli siikaa, kuhaa, haukea, madetta, ahventa ja muita)
kokonaisia perattuja särkiä kymmenkunta.
2 sipulia, pätkä purjoa jos on, lisäksi. Saa olla mielellään se viheriäinen osa.
maustepippuria 10-15
mustapippuria 10-15
tillinippu
½pll valkoviiniä, sillä kokki on hörppinyt sen toisen puolen. Tai jos ei ole, niin ½sitruunan mehu.
suolaa, jota taatusti menee aina liian vähän, joten muista maistaa.
Kippaa sulat ruodot (omani ovat pakastettuna odottamassa) kiehuvaan veteen ja kuori päältä vaahto pois. Sujauta perään särjet. Kuori vaahto taas pois. Ja kun vaahtoaminen on lakannut, lisää mausteet.
Anna kiehua tunti pari miedolla lämmöllä, mutta poreillen. Siivilöi ruodot, särjet ja muu sälä pois. Käytä kalakeiton pohjana. Tai hörpi kuumana, tuoreella tillillä höystettynä. Kermaa ja tomaattisosetta eli -pyrettä lisäämällä saat oivallisen sakean pohjan vaikka katkarapukeitolle. Nam.
ETTÄ: HEMMETIN RUOKAPÄIKKY! SAISINKO VIIMEIN JOTAIN KIINTEÄÄ RAVINTOA ILMAN JÄLKISEURAAMUKSIA. YÖK.
Blogistania, laihtumisklubit, nettiviritykset ja ravitsemusterapia tuntuu nyt pullistelevan ruokapäikkyjen salattua hohdetta! Oi, miten on hienoa pitää ruokapäiväkirjaa. Nou vei. Minä sanoudun tästä villityksestä välittömästi irti. EN pidä ruokapäikkyä ENKÄ sitä tule myöskään tulevaisuudessa pitämään. Jos sorrun moiseen, niin siitä tulee ruokakriittinen päiväkirja. Lukijaa alkaa itkettää kolmannen lauseen jälkeen. En edes salakuvaa omia aterioitani saati laita niitä kuvia nettiin, jos nyt vahingossa meninkin kuvaamaan jonkun herkullisen annoksen. Verestääkseni sitten kotona muistoja ja kopioidakseni reseptin mahdollisesti, ehkä jopa. Näin nimittäin tein ulkomaanretkellä, ja kopiointi kotomaassa ei onnistunut. Kala ei suostunut kypsymään niin täydelliseksi, kuin siellä. Meni kilo isoa muikkua. Sardiineja ei kaupassa ollut. Annokseen olisi tarvittu kaksi.
Erinäinen määrä tutkimuksiakin on jo tolkuttanut tästä aliraportoinnista, minäkin tutkimatta. Taannoin taisin tehdä tästä postauksenkin tänne. Muistelin siinä typykkää, joka napsahti kiinni syömisistään, vaikka oli merkannut päikkyynsä ihan muuta. Pulliksen blogissa kerrottiin ruokien kuvaamisesta siihen päikkyyn ja kait täällä netissä joku sellainen palvelukin jo on. No, älähä, sanoisi pappa, näyttää siltä, että koko joukko muitakin blogittajia ja kansaa on intaantunut hässäköimään ruokansa kuvantamisen kanssa. Eikä tarvinnut kovasti edes kuukkeloida, KVG, kun ruudulta syliin putoaa jo kaiken sorttista atriaa. Osasta ei tule edes nälkä. Ehkä onneksi.
Tässä kun toista päivää kiertää mahassa, ei mieliala saati mieli suostu edes kuvittelemaan, että mitä söisi. Eilinen meni jänskästi lihaliemen ja kasvisliemen lumoissa. Siitä sitä vasta vetävän ateriakuvan olisikin saanut. Ei se kipua helpottanut saati muutakaan, mutta pysynpähän vähän enemmän tolkuissani, kuin limppari-banaani -yhdistelmällä. Ja sitä on helppo oksentaa. Vatsani kyllä huutaa nyt kaikkea hiilihydraattipitoista. Mutta tiedän kokemuksesta, että sitä jos mahalleni taritsen, niin ei hyvä heilu. Maha on kohta kuin linko, 800 kierrosta minuutissa. Eikä riitä. Pitänee siis pysyttäytyä erittäin vähähiilihydraattisessa kauhuravinnossa. Kun valoravinnolla en oikein tule toimeen. Eikä ihan pelkällä teellä ja liemilläkään. Tee on ollut mahdollisimman laadukasta. Kaveri toi jostain Nepalin takaa aivan mahtaavaa teetä, jota en koskaan normaalisti muista keitellä. Nyt hauduttelin sitä valtavan kannullisen. Yritin jopa toimia taiteen sääntöjen mukaan. Hyvää se oli, vaikka itse keitin.
Nuoruuteni hulluina vuosina paastosin näin keväisin. Vot. Oli kevyt olo. Vaan menepä tämän lääkeainekuorman kanssa paastolle! Siinä voi käydä tosi kehnosti. En uskalla yrittääkään. Joku tietty tässä välissä kehottaa "kevytpaastolle" tai detoxkuurille. Eijei..ei ihan mun juttuja enää. Tosin sairaalareissulla on joutunut olemaan syömättä parikin päivää, leikkausta odotellessa. Silloin se menikin ookoo, kun oli valvova silmä siinä kaiken aikaa. En minä sitä sano, että paasto ei ole hyväksi, terveelle kropalle se varmasti onkin hyvä juttu. Ja keväimen korvallahan se muinoinen suomalainenkin paastosi. Tosin pakosta, kun talvenvaraksi varattu eväs alkoi huveta joko syönnin tai pilaantumisen kautta. Silloin vatsa vasta kovilla olikin! Porukkaa kuoli suolistovaivoihin ja kevätripuliin. Siis oikeastaan varmaan sekä väärän ravinnon että huonosta tai pilaantuneesta ruoasta aiheutuneeseen ripuliin.
Pahaenteisin ääni tälle aamulle oli vatsani reipas luritus: möyrröyrpulipulipuli. Tuon viimeisen "puli"-äänen kohdalla tulikin väkevä halu rynnistää vessaan, niin ettei jalka maata tapaa. Säästyin sentään oksentamiselta. Tapauksessani lienee kyseessä mitä ilmeisimmin kotikonnuillani riehuva vatsatauti, jonka tietty, voi saada kun meneen esim. sukuloisimaan tuohon toispuol kylää. Kakrut tuovat tuomisina koululaitoksistaan kaikkea tämmöistä jännää. En muista aikaa, kun omatekemä lapseni oli koululaitoksen uhrina keräilemässä tauteja kotiin.
Nyt kuuntelen linnunlauluja ja autonpauhua. Niitä molempia on tässä lähelläni yllinkyllin. Sekä odotan iltaa ja avioliitonkautta saatua lisäosaa.
Äkkäsin tuolta pakastimen syövereistä pari erilaista lientä:
Lihaliemen, johon sotkin:
Paahdettuja ja rikottuja, jäähtyneitä luita. Kirveenhamaralla isoimmat rikoin suojalasit päässä hakkuupölkyllä, jonka suojasin keittiöliinalla ja paksulla kerroksella kelmua.
Sipuleita, kaikkia laatuja voi käyttää.
muutama porkkana
mausteeksi suolaa, persiljaa, maustepippuria, sellerinvarsia, chilipalko, rosmariinia ja timjamia sekä laakerinlehtiä maun mukaan, laitoin satsiin kolme.
Laita ainekset kiehuvaan, veteen ja kuori vaahto pois, viimeisenä laita mausteet, kun kaikki vaahto on kadonnut. Suolan voi laittaa ekana. Keitellään hellankulmalla KAUAN.
Meillä muhi seuraavaan päivään kymmenen litran kattilassa kansi päällä. Siivilöi sattumat pois liemestä. Jos luissa oli lihaa niin syö pois kuleksimasta. En anna luita koirille, koska ne ovat kypsiä. Menevät tyylikkäästi jäteastiaan. Kompostiin en niitä laita, etteivät houkuttele lähimetsän supeja ja kettuja kiertelmään pihamaalle.
Kirkas kalaliemi:
Vaaleiden kalojen ruotoja iso kasa (minulla oli siikaa, kuhaa, haukea, madetta, ahventa ja muita)
kokonaisia perattuja särkiä kymmenkunta.
2 sipulia, pätkä purjoa jos on, lisäksi. Saa olla mielellään se viheriäinen osa.
maustepippuria 10-15
mustapippuria 10-15
tillinippu
½pll valkoviiniä, sillä kokki on hörppinyt sen toisen puolen. Tai jos ei ole, niin ½sitruunan mehu.
suolaa, jota taatusti menee aina liian vähän, joten muista maistaa.
Kippaa sulat ruodot (omani ovat pakastettuna odottamassa) kiehuvaan veteen ja kuori päältä vaahto pois. Sujauta perään särjet. Kuori vaahto taas pois. Ja kun vaahtoaminen on lakannut, lisää mausteet.
Anna kiehua tunti pari miedolla lämmöllä, mutta poreillen. Siivilöi ruodot, särjet ja muu sälä pois. Käytä kalakeiton pohjana. Tai hörpi kuumana, tuoreella tillillä höystettynä. Kermaa ja tomaattisosetta eli -pyrettä lisäämällä saat oivallisen sakean pohjan vaikka katkarapukeitolle. Nam.
ETTÄ: HEMMETIN RUOKAPÄIKKY! SAISINKO VIIMEIN JOTAIN KIINTEÄÄ RAVINTOA ILMAN JÄLKISEURAAMUKSIA. YÖK.
Kommentit
Ensin luulin, että olit mahatautisena niitä luita kirveellä pieninyt ja ajattelin, että onpa reipas potilas. Sitten tajusin, että kuvailit, miten olit liemen tehnyt ennen pakastamista.
Laihdutusurani (kestänyt lähes 40 vuotta on-off) aikana olen pitänyt ruokapäiväkirjaa joskus, ja mielestäni hyvinkin tarkasti. Siitä oli se hyöty, että näki, mitä oikeasti söi. Minulla se toimi kuitenkin lähinnä syömisen automaattisena rajoittimena, eli kun tiesi, että kaikki pitää kirjata, ei ihan kaikkia mielitekoja kehdannut toteuttaa.
Paastoa on täälläkin tullut kokeilluksi, mutta kokeiluksi jäi. Olikohan kolmas vai neljäs päivä, kun en meinannut päästä sängystä ylös, kun päässä huippasi niin. Jotenkin kömmin lattialle ja konttasin keittiöön, jossa sain kaavituksi ensiavuksi lusikallisen hunajaa suuhuni.